Agrologi Timo Kässille osuustoiminnan Kultainen Gebhard-mitali

Osuuskauppa Keskimaan hallituksen jäsenelle, agrologi Timo Kässille on myönnetty osuustoiminnan Kultainen Gebhard-mitali. Mitalin myönsi Pellervo-Seura ry:n hallitus. Uuraislaisella agrologi Timo Kässillä on poikkeuksellisen pitkä ja vaikuttava ura sekä kuluttaja-  että tuottajaosuuskuntien hallinnossa.

Perusteluissaan Pellervo-Seuran hallitus toteaa, että Timo Kässi on kokenut ja menestyksekäs osuustoimintamies. Hän on toiminut vuodesta 1980 lähtien ensin Osuuskauppa Keskimaan edustajiston jäsenenä, sitten vuodesta 1989 hallintoneuvoston jäsenenä. Vuodesta 2004 Timo Kässi on toiminut Keskimaan hallituksen jäsenenä esimerkillisesti. Hänen kokemuksensa ja näkemyksensä osuustoiminnan aloilta on hyvin laajaa.

Timo Kässillä on lukuisia muitakin merkittäviä osuustoiminnallisia tehtäviä. Hän toimii ansiokkaasti ja laaja-alaista näkemystä edustaen valtakunnallisessa tehtävässä mm. Metsäliitossa.  Hän on pitkäaikainen Metsäliiton piiritoiminnan jäsen sekä hallintoneuvoston jäsen.

Lisäksi Kässillä on ollut luottamustoimia mm. seuraavissa yhteisöissä: Keski-Suomen Metsäkeskus, Osuusteurastamo Karjaportti, Hankkija-Maatalous Oy, Keski-Suomen Maitokunta, Osuuskunta Normilk, Valio Oy sekä MTK. Hänellä on myös lukuisia muita yhteiskunnallisia tehtäviä, mikä kertoo osaltaan laajasta kiinnostuksesta talouden ja yhteiskunnan kehittämiseen.

Kässi on merkittävällä tavalla pitänyt esillä osuustoiminnan perusideaa ja alkujuuria. Voidaan sanoa, että Timo Kässi on henkeen ja vereen osuustoimintamies jo neljännessä sukupolvessa.”

“Arvostan saamaani kultaista mitalia hyvin paljon. Osuustoiminta on minulle elämänmittainen tehtävä. Gebhardilaisen osuustoiminnan upeat periaatteet kestävät aikaa”, Timo Kässi toteaa.

Kultainen Gebhard-mitali
Myönnetään hyvin ansiokkaasta, yleensä valtakunnallisesta ja pitkäaikaisesta toiminnasta osuustoiminnallisen/keskinäisen yhteistoiminnan hyväksi. Myöntämisestä päättää Pellervo-Seuran hallitus.

 

Jaa artikkeli

Lue myös

No posts found.