Kansanedustaja Anna Kontulalta toimenpidealoite työntekijöiden tuetusta osto-oikeudesta yritykseen – Osto-oikeus sidottu osuuskuntaistamiseen

Kansanedustaja Anna Kontula ja 6 muuta Vasemmistoliiton kansanedustajaa jättivät eduskunnalle toimenpidealoitteen laista työntekijöiden tuetusta osto-oikeudesta yritykseen. Aloitteessa esitetään osto-oikeuden sitomista yrityksen osuuskuntamuotoistamiseen.

Työntekijöiden tuettu osto-oikeus yritykseen eli niin sanottu worker buyout tarkoittaa yrityksen toiminnan uudelleenjärjestelyä tai yrityskauppaa, jossa keskeisenä tekijänä on työntekijöiden taloudellinen osallistuminen yrityksen pääomittamiseen ja useimmiten myös sen hallintoon ja päätöksentekoon.

“Tuetun osto-oikeuden tarkoituksena on mahdollistaa yrityksen toiminnan jatkuminen ja työpaikkojen pysyvyys tilanteissa, joissa yrityksen toiminta voidaan arvioida taloudellisesti kannattavaksi, mutta sen omistajat ovat lopettamassa yritystä muista syistä. Tällaisessa tilanteessa tuhoutuu työpaikkoja ja menetetään verotuloja turhaan”, aloitteessa todetaan.

Erkki K Kangas ja Pekka Pättiniemi ovat vuonna 2000 tutkineet vastaavaa Employee buyout-mallia ja laatineet aiheesta käsikirjan.

Toimenpidealoite kokonaisuudessaan eduskunnan verkkosivuilla.

Jaa artikkeli

Lue myös

No posts found.