OT-Lehti: Valion kasvuvauhti Venäjällä nousi pakotteita edeltävälle tasolle

Valio on edelleen vahvasti Venäjän markkinoilla. Esimerkiksi sulatejuustoissa yhtiö on palannut markkinajohtajaksi.

Valio on lyhyessä ajassa rakentamaan tuotantoa kaikissa meijerituotteiden tärkeissä kategorioissa. Meijerikonserni tuottaa Venäjällä jogurtteja, raejuustoa ja jälkiruokia, maitoa, kermaa, voita, juustoa ja sulatejuustoa, smetanaa jne.

”Nykyään Valion tuotteita löytyy koko Venäjältä – Moskovasta Habarovskiin. Joissakin kategorioissa, esimerkiksi sulatejuustoissa, olemme palanneet markkinajohtajaksi”, kertoo Valio Venäjän toimitusjohtaja Kari Finska tuoreessa Osuustoiminta-lehdessä.

Viime vuonna Valion kasvuvauhti palasi vuoden 2013 tasolle, eli liikevaihto Venäjällä kasvoi 14 prosenttia, mikä on sama kasvuvauhti kuin ennen pakotteita ja niitä seuranneita Venäjän vastapakotteita.

Tärkein tukipilari vaikeina aikoina oli oma tehdas, jossa on vuodesta 2009 lähtien tuotettu Viola-sulatejuustoja.

Viola oli vuonna 2017 markkinajohtaja Moskovassa ja Pietarissa.

”Tänä vuonna aloitimme ensimmäistä kertaa koko Valion historiassa pakkaamaan Viola-sulatejuustoa pusseihin. Uutuus on otettu hyvin vastaan ja sen myynti on kasvussa”, toteaa Finska.

Valio valmistaa tuotteita Venäjän markkinoille seitsemässä tehtaassa Venäjällä. Valion Venäjän markkinoilla olevasta tuotevalikoimasta 90 prosenttia tuotetaan itänaapurissa.

Lue lisää OT-lehden kotisivuilta: http://otlehti.pellervo.fi/2018/10/31/valion-kasvuvauhti-nousi-pakotteita-edeltavalle-tasolle/

Jaa artikkeli

Lue myös

No posts found.