Minkälainen on huomisen Eurooppa ja mikä on osuuskuntien rooli sen rakentamisessa?

Euroopan osuustoimijat kerääntyivät jälleen 6.-7.6. vuosittaiseen Cooperatives Europen yleiskokoukseen ja seminaariin tällä kertaa Strasbourgiin Ranskaan.

EU-vaalien jälkeinen aika oli hyvä hetki pohtia tulevaisuuden Eurooppaa ja tietenkin osuuskuntien roolia sen rakennustyössä.

Tilaisuuden avasi Kansainvälisen osuustoimintaliitto ICA:n puheenjohtaja Ariel Guarco, joka kiitteli meitä vaaleja varten tehdystä yhteisestä EU-vaaliohjelmasta ja valitusta teemasta Osuuskunnat innoittavat muutokseen: ”On erittäin tärkeää, että on luotu yhteinen osuustoiminnan näkemys Euroopan tulevaisuudesta. Näin voidaan yhdessä myös toimia asian edistämiseksi.”

Guarcon mukaan tiedottamista ja viestintää on kuitenkin edelleen parannettava huomattavasti ja erityisesti nuoret on saatava näkemään osuuskuntien merkitys ja mahdollisuudet. Hän kertoi, että myös ICA:ssa ollaan paremmissa asemissa viestinnän suhteen, sillä viestintään ja vaikuttamistyöhön on palkattu uusia tekijöitä

STrasbourg
ariel
IMG_20190606_144008
kokous-2

Kenellä on valta Euroopassa?

European Delors Instituutin johtaja Sebastien Maillard avasi yleisölle niitä haasteita ja mahdollisuuksia, joita Euroopan uusi parlamentti nyt vaalien jälkeen kohtaa. EU-parlamentissa ei ole enää kahta suurta vahvaa ryhmää, Sosiaalidemokraattien valta on vähentynyt ja erityisesti Vihreät vieneet heidän paikkojaan. Toisaalta äärioikeisto ei ole onnistut onneksi luomaan yhteistä rintamaa. Eri ryhmittymillä on entistä tasaisempi kannatus, mikä Maillardin mukaan tarkoittaa, että yhteistyötä ja liittoumia on lisättävä. "Emme voi rakentaa vastakkainasettelua, muuten tärkeimpiä asioita, kuten ilmastonmuutoksen torjumista, ei saada eteenpäin."

Seuraava suuri kysymys hänen mukaansa on, miten tärkeät EU-virat täytetään? Kuka saa päättää, kun ryhmien voimasuhteet ovat niin tasaisia? Tasapainottelu tulee olemaan haastavaa, kun mietitään ketä ylipäänsä asetetaan ehdolle.

Nuorten ääni esiin!

Miten Euroopan tulevaisuus näyttäytyy nuorille? Oman näkemyksensä kertoi tsekkiläinen Vendula Couvreur Idealiste.cz järjestöstä. Hän kysyi kokevatko nuoret tulevansa kuunnelluksi päätöksenteossa, oli se sitten politiikassa tai yritysmaailmassa? Couvreur myös pohti, että jos osuuskunnat lähtevät siitä, että ne ovat ihmislähtöisiä yrityksiä, mitä se tarkoittaa ilmastonmuutoksen kannalta. ”Tulevaisuudessamme siintää tuho ja sota luonnonvaroista, jos emme tee jotain asialle pian. Lapset eivät voi äänestää, joten he lähtevät barrikadeille.” Hän kannattaa muun muassa Vihreä veroa sellaiselle tuotannolle, joka ei ole kestävää ja muistutti, että ilmastoasiat ovat todella tärkeitä nuorille.

Alfonso Aliberti European Youth Forumista sanoi, ettei pidä miettiä nuoria tulevaisuudessa vaan nuoria nyt. ”Toimia pitää tehdä heti, ei joskus tulevaisuudessa. Ei pidä puhua aina vain huomisesta, silloin toimiminenkin helppo jättää sinne”.

Hän myös huomautti, että aina valitetaan että nuoret eivät ole sitoutuneita instituutioihin, mutta todellisuudessa he eivät vain vaikuta yhteiskuntaan samalla tavalla. Asiaa ei auta se, että aina kun valtio haluaa säästää rahaa jostain, se otetaan ensimmäisenä nuorilta.
Alibertin mukaan tärkeitä teemoja nuorille ovat erityisesti digitaalinen lukutaito sekä henkinen hyvinvointi. Hän kiinnitti huomion myös siihen, että 44 %:illa eurooppalaisista nuorista ei ole vakituista työtä ja moni nuori äänesti ja kannattaa äärioikeistoa.

kokous
kokous-3
IMG-20190606-WA0001
ricardi
IMG_20190607_100254

Solidaarisuudella ääriajattelua vastaan

Päivän päätti historioitsija ja Italian entinen osuustoimintaministeri Andrea Riccardi, joka korosti puheenvuorossaan miten solidaarisuudella voidaan taistella nationalismia ja globalisaatiota vastaan. Mikään ei ole muuttunut, mutta kaikki on erilaista. Nykypäivänä yksinäisyys on omanlaistaan köyhyyttä – niin maaseudulla kuin kaupungissakin. Yksinäisyys lisää myös pelkoa. Ihmiset pelkäävät jopa liikaa, vaikka todellisuudessa pelättävää olisi vähemmän kuin aiemmin. Pelätään että asiat ovat menossa huonompaan suuntaan. Yksinäiset pelkäävät ihmiset, jotka etsivät vihollista. Mitä siitä voi seurata?

Ihmiset ovat myös unohtaneet historiansa. EU syntyi toisen maailman sodan jälkeen, koska vastaava tuho haluttiin välttää. Vanha solidaarisuuden kulttuuri pitää herättää henkiin kunnolla ja ottaa käyttöön ei vain Euroopassa vaan globaalisti. Se on haaste. Meidän löytää keskusteluyhteys toistemme kesken. Solidaarisuus on yksi osuustoiminnan arvoista, Riccardi jatkoi.

Perjantaina Strasbourgissa oli ohjelmassa vielä järjestön yleiskokous, jossa kuultiin edellisen vuoden toiminnasta sekä käynnissä olevan vuoden suunnitelmista. Cooperatives Europe on eurooppalaisen osuustoiminnan yhtesityöjärjestö, jonka jäseninä Suomesta ovat Pellervo ja SOK.

Cooperatives Europe

  • ICA:n Euroopan alueen järjestö
  • Perustettu vuonna 2006
  • 84 jäsenorganisaatiota 33 Euroopan maasta
  • Puheenjohtaja Jean-Luis Bancel, pääsihteeri Agnes Mathis
  • Suomalaista osuustoimintaa hallituksessa edustaa professori Anu Puusa

https://coopseurope.coop/

Jaa artikkeli

Lue myös

No posts found.

Tilaa uutiskirje