Tradeka allekirjoitti kannanoton Amazonin sademetsien suojelusta

Elokuussa koko maailmaa, ja myös suomalaisia, järkyttivät kuvat tulenlieskoista, jotka tuhosivat Amazonin sademetsiä. Maailman suurimman sademetsän tuhoutuminen johtaa vakaviin ilmastollisiin seurauksiin. Tähän liittyen Osuuskunta Tradeka allekirjoitti yhdessä yli 200 muun YK:n vastuullisen sijoittamisen periaatteisiin (PRI) sitoutuneen sijoittajan kanssa yhteisen kannanoton.

Kannanotossa vaaditaan yhtiöiltä, joiden toiminta suoraan tai hankintaketjujen välityksellä on kytköksissä Amazonin alueelle, sitoutumista toimenpiteisiin, joilla torjutaan alueen metsien hävittämistä.

“Oli itsestään selvää, että Tradeka allekirjoitti PRI:n johdolla tehdyn vetoomuksen. Amazonin metsien hävittämisellä ja metsäpaloilla on merkittävä negatiivinen vaikutus yhteiskuntaan, biodiversiteettiin ja ilmastoon”, toteaa Tradeka-sijoitus Oy:n toimitusjohtaja Jari Pussinen.

Vastuullisen sijoittamisen periaatteisiin kuuluu vaikuttaminen ja havaittuihin epäkohtiin puuttuminen. Tradeka on sitoutunut YK:n vastuullisen sijoittamisen (UNPRI) periaatteisiin ja pyrkii kannustamaan eri sidosryhmiä vastuullisten sekä kestävien käytäntöjen harjoittamiseen. Tradeka myös edellyttää käyttämiltään varainhoitajilta sitoutumista samoihin periaatteisiin.

Nyt allekirjoitetussa vetoomuksessa kiinnitetään huomiota sekä metsien katoamisen aiheuttamiin ilmastovaikutuksiin että taloudelliseen merkitykseen. Vetoomuksessa esitettiin lista toimenpiteistä, joihin alueella suoraan tai alihankkijoiden kautta toimivien yritysten tulisi sitoutua. Tradekan allekirjoittama vetoomus löytyy kokonaisuudessaan PRI:n verkkosivuilta osoitteesta https:///www.unpri.org/amazon-fires

“Yhteiset kannanotot ovat tärkeitä, sillä yksittäinen sijoittaja ei tule välttämättä kuulluksi. PRI:n vetoomuksen allekirjoitti 230 sijoittajaa, joiden yhteenlaskettu sijoitusvarallisuus on noin 16.2 biljoonaa dollaria”, päättää  Pussinen.

Jaa artikkeli

Lue myös

No posts found.