Osuustoimintayritysten brändit jälleen suomalaisista vastuullisimpia

Sustainable Brand Index -selvityksen mukaan Suomen vastuullisin brändi on Valio jo kahdeksatta vuotta putkeen. Vastuullisuuslistauksessa pärjäsivät myös monet muutkin osuustoiminnan brändit – Valion lisäksi kärkipaikkoja pitivät Prisma, Kotimaista ja S-market.

Vuosittain yritysten vastuullisuutta selvittävässä Sustainable Brand Index -selvityksessä on tänä vuonna pärjänneet osuustoimintayritysten brändit. Indeksi perustuu 10 000 suomalaisen otokseen, jossa ympäri Suomea valikoituneet kuluttajat ovat arvioineet Suomen 212 suurinta tuotemerkkiä 17 maailmanlaajuisen kestävän kehityksen tavoitteen perusteella.

Valio on pitänyt vastuullisimman brändin paikkaa indeksissä jo kahdeksan vuoden ajan. Viime vuosien kiistatonta johtoasemaa on kuitenkin kuronut kiinni S-ryhmän päivittäistavarabrändit Prisma ja S-market sekä Raision kauratuotebrändi Elovena. Sustainable Brand Indexillä nähdään, että koronapandemia on voinut vaikuttaa kotimaisuutta korostavien brändien hyvään sijoitukseen listauksessa.

”Pandemia on saanut kuluttajat painottamaan enemmän kotimaista tuotantoa ja paikallisia raaka-aineita. Kotimaisen tuotannon arvostus liittyy osittain ympäristösyihin, mutta ennen kaikkea siihen, että kotimainen tuotanto tarjoaa työpaikkoja ja turvaa paikallisen elintarvikehuollon. Myös näistä syistä Valio on listauksessa vahvoilla,” pohtii Sustainable Brand Indexin perustaja Erik Elvingsson Hedén.

Kuluttajat pitävät vastuullisuutta yhä tärkeämpänä – pelkän puheen sijaan yrityksiltä odotetaan konkreettisia tekoja

Viimeisien vuosien ajan vastuullisuuden merkitys on kasvanut suomalaisten vaakakupissa, mutta sama kasvu ei ole kuitenkaan näkynyt suomalaisten halukkuudessa puhua vastuullisuudesta. Suomalaiset vaikuttavatkin Sustainable Brand Index -selvityksen perusteella suhtautuvan skeptisesti yritysten vastuullisuuspuheeseen ja painottavan konkreettisten tekojen merkitystä vastuullisuustyön osoituksina. Yritysten vastuullisuusviestinnän sijaan luotettavana lähteenä vastuullisuuteen nähdäänkin median ja tutkijoiden näkemykset asiasta.

”Kuluttajien kiinnostus kestävään kehitykseen on lisääntynyt pandemian suorana seurauksena, toisin kuin moni odotti. Esimerkiksi yritysten ripeä reagointi pandemiaan vaikutti positiivisesti kokemukseen yrityksen vastuullisuudesta. Sosiaalisen vastuullisuuden sijaan suomalaisia kuluttajia mietityttää eritoten ilmastonmuutokseen ja ympäristöön liittyvät vastuullisuuskysymykset. Yleisesti myös kiinnostus brändien vastuullisuustekoihin on lisääntynyt ja käsitys siitä, miten yritykset toimivat kestävän kehityksen kanssa, on kasvanut,” analysoi Hedén.

 

Top 30 – Sustainable Brand Index 2021 (sijoitus 2020) 

  1. Valio (1) 
  2. Elovena (3) 
  3. Prisma (4) 
  4. Kotimaista (5) 
  5. S-market (2) 
  6. VR (6) 
  7. Myllyn Paras (7) 
  8. Fazer (9) 
  9. K-Citymarket (18) 
  10. K-supermarket (8) 
  11. Fiskars (10) 
  12. Vaasan (24) 
  13. S-Ryhmä (16) 
  14. Yliopiston Apteekki (11) 
  15. K-market (12) 
  16. Finlayson (15) 
  17. Saarioinen (22) 
  18. Partioaitta (14) 
  19. Paulig (20) 
  20. Snellman (23) 
  21. Lumene (40) 
  22. Iittala (17) 
  23. Oululainen (13) 
  24. Sokos Hotels (21) 
  25. Kesko (19) 
  26. Pirkka (25) 
  27. Marimekko (30) 
  28. Suomalainen Kirjakauppa (29) 
  29. Atria (28) 
  30. Arabia (36) 

Alakohtaiset voittajat – Sustainable Brand Index 2021 

Brändi Ala
Valio Ruoka
Prisma Päivittäistavara
VR Kuljetus
Fiskars Vapaa-aika
S-Ryhmä Kulutustavara
Yliopiston Apteekki Apteekit
Finlayson Sisustus- ja huonekalubrändit
Partioaitta Vaatekaupat
Paulig Juomat
Lumene Kauneus
Sokos Hotels Hotellit
Marimekko Muoti
S-Pankki Pankit
Vattenfall Sähkö ja lämmitys 
Pentik Sisustus- ja huonekaluliikkeet
Finnair Lentoyhtiöt
LähiTapiola Vakuutus ja eläke
Hesburger Ravintolat, kahvilat
Tesla Autot
Matkahuolto Logistiikka
Nokia Kodinkoneet ja kuluttajaelektroniikka
ABC Polttoaine
Elisa Teleoperaattorit
Verkkokauppa.com Verkkokaupat
Aurinkomatkat Matkailu ja turismi
Jaa artikkeli

Lue myös

No posts found.