S-ryhmä laskee yli tuhannen toimipaikkansa lämpötilaa ja varautuu vähentämään sähkönkulutustaan huippukulutuspiikeissä

S-ryhmä sitoutuu kantamaan oman vastuunsa valtakunnallisissa energiansäästötalkoissa. S-ryhmä laskee yli tuhannen toimipaikkansa lämpötilaa yhdellä asteella. Lisäksi kaupparyhmässä varaudutaan vähentämään sähkönkulutusta valtakunnallisten huippukulutuspiikkien aikana aamukahdeksalta ja iltaviideltä. Myös henkilöstö osallistuu ideoimaan energiansäästövinkkejä.

”Jokainen kilowatti merkitsee yhteisissä talkoissa. Olemme virittäneet energiatehokkuuden kiinteistöissämme jo varsin pitkälle, mutta etsimme jatkuvasti uusia yhteisiä tapoja vastata tulevan kauden sähköpiikkeihin ja vähentää näin sähköverkon kuormitusta”, sanoo energiaohjauksen päällikkö Matti Loukkola S-ryhmästä.

S-ryhmä alentaa yli tuhannessa toimipaikassaan eri puolilla Suomea sisäilman lämpötilaa pysyvästi yhdellä asteella, kun lämmityskausi alkaa. Tämä voi tarkoittaa toimipaikkatasolla jopa viiden prosentin laskua lämmitysenergian kulutuksessa. Koko kaupparyhmän tasolla tämä vastaa reilun 800 sähkölämmitteisen omakotitalon vuosittaista sähkönkulutusta.

S-ryhmä on varautunut vähentämään sähkön kulutusta ennakoiden ja osallistuu näin mahdollisten valtakunnallisten huippukulutuspiikkien ehkäisemiseen. Sähkönkäytön tehohuiput osuvat tyypillisesti aamukahdeksaan ja iltaviiteen. S-ryhmä sitoutuu pienentämään tehohuippujen aikana ilmanvaihdon ilmamäärät minimiin ja säätämään valaistusta pienemmäksi. Uudet energiansäästötoimenpiteet toteutetaan kiinteistöissä, joissa ne ovat teknisesti mahdollisia, järjestelmät ovat S-ryhmän hallinnassa ja toimilla ei ole merkittävää vaikutusta työskentelyyn tai asiointiin.

S-ryhmä on investoinut fiksuun energiankäyttöön ja omaan uusiutuvaan energiaan jo vuosia. Muun muassa järjestelmälliset investoinnit energiatehokkaisiin kylmäkalusteisiin ovat tuoneet merkittävää energiansäästöä. Kylmäkalusteet ovat osa isompaa teknistä järjestelmää, mikä tuo sähkön säästön lisäksi myös keinoja hyödyntää hukkalämpöä kiinteistössä. Energiansäästötalkoisiin tarvitaan nyt myös nopeita ja vaikutukseltaan riittävän merkittäviä uusia keinoja nimenomaan kulutuspiikkeihin vastaamiseksi.

Myös osuuskauppojen henkilöstö haastetaan mukaan ideoimaan vinkkejä yhteisiin energiansäästööntalkoisiin.

”Omalta porukaltamme tulee arvokkaita vinkkejä arjen energiansäästötoimiin niin kaupoissa, hotelleissa, ravintoloissa kuin konttorilla. Viemme parhaat ideat käytäntöön”, Loukkola sanoo.

S-ryhmän energiankulutus on vähentynyt yli 40 prosenttia vuodesta 2010 – kiitos kylmäkaappien, led-valojen ja hukkalämmön hyödyntämisen

S-ryhmä on tehnyt jo vuosien ajan merkittäviä investointeja energiankulutuksen tehostamiseksi sekä oman uusiutuvan energian lisäämiseksi. S-ryhmän omalla uusiutuvalla energialla, eli tuuli- ja aurinkovoimalla, tuotettu sähkö kattaa lähes kaiken kaupparyhmän sähkön kulutuksesta.

Energiasäästöä tuovat ovellisiin ja ympäristöystävällisempää kylmäainetta käyttäviin kylmälaitteisiin siirtyminen, LED-valaistus sekä lämpöpumppujen, aurinkopaneelien ja maalämpöratkaisujen hyödyntäminen. Nämä toimet ovat vaikuttaneet merkittävästi myymälöiden energiatehokkuuteen. Yhä useampi myymälä myös lämpenee kylmälaitteista syntyneen hukkalämmön avulla. Sähkösyöpöistä yksittäisistä kylmäkalusteista on pyritty luopumaan.

Satsaukset uusiutuvaan energiaan ja energiatehokkuuteen ovat osa ilmastotekoja ja S-ryhmän tavoitetta olla oman toiminnan osalta hiilinegatiivinen vuonna 2025.

Jaa artikkeli

Lue myös

No posts found.