Osuuskunnat ovat jäsentensä omistamia yrityksiä. Niiden toimintaa ohjataan aivan samoin kuin yleisemmin tunnetussa yhteisömuodossa eli osakeyhtiöissä. Määräysvaltaa käyttävät osuuskunnissa jäsenet, osakeyhtiöissä osakkeenomistajat.
Marraskuun Pellervon Aamussa vieraana olivat opetusneuvos Kristina Kaihari Opetushallituksesta ja vuorineuvos Taavi Heikkilä, joka toimii Executive in Residence -virassa Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Aiheena oli osuustoiminnan opetus suomalaisessa perus- ja lukiokoulutuksessa. Krisitina Kaihari totesi, että valtakunnalliset opetussuunnitelman perusteet ovat hyvin yleisiä, asiasisältöjä siellä ei juurikaan luetella. Päätäntävalta opetussisältöjen suhteen on toisaalta opetussuunnitelmia laativilla kunnilla ja käytännön soveltamiseen
Elämme kriisiaikaa, ja se kestää varmasti eduskuntavaaleihin saakka. On tärkeää, että maassa on toimintakykyinen hallitus – ja on meillä ollutkin, huolimatta pandemiasta ja sodasta, siitä täytyy antaa kiitosta, totesi PTT:n toimitusjohtaja Markus Lahtinen Mari Kokon emännöimässä Pellervon Aamussa.
-Tällä viikolla julkistettavaan yleiseen työttömyysturvaohjeeseen on lisätty uusia, osuuskuntia koskevia ohjeita, kertoi yritysneuvoja Jukka Pötry. Selvää on, että työosuuskunta ei edelleenkään ole mikään pelkkä laskutuspalveluyritys.
Fuusioiden kautta syntynyt suurpankki OP Uusimaa hyväksyttiin tänään Pellervon hallituksen kokouksessa järjestön uusimmaksi jäseneksi. Omistaja-asiakkaita tulokkaalla on yli 343 000 ja yhteensä asiakkaita on 608 000.
Tänään vietetään Yrittäjän päivää. Eikä suotta, sillä yrittäjät ja yritykset yritysmuodosta riippumatta ovat Suomen talouden ja hyvinvoinnin kannalta keskeisiä toimijoita. Luovat työtä ja vastaavat merkittävästä osasta maamme verotuloista.
usi alkaa pitkästä aikaa toistemme lähitapaamisilla. Työpaikoilla, seminaareissa, asiakastilanteissa. Osuustoimintakeskus Pellervossa olemme lähes juhlamielellä, kun saamme nyt käyttöömme saneeratut tilat Simonkatu 6:ssa Helsingissä.
Perinteisesti heinäkuun ensimmäisenä lauantaina osuuskunnat eri puolilla maailmaa viettävät kansainvälistä osuustoimintapäivää (#CoopsDay). 2.heinäkuuta 2022 juhlitaan jo 100. kerran. Kymmenen vuotta sitten vietettiin YK:n kansainvälistä osuustoimintavuotta, joka toi esiin osuuskuntien ainutlaatuisen panoksen maailman kehittämiseen. Vuoden 2022 osuustoimintapäivän tunnuslause “Osuuskunnat rakentavat parempaa maailmaa” toistaa tutun kansainvälisen osuustoimintavuoden 2012 teeman.
Elinkeinoministeri Mika Lintilän erityisavustaja Mari Kokko on valittu Osuustoimintakeskus Pellervon ja Pellervo Median uudeksi toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävissään syyskuun 1. päivä. Päätöksen toimitusjohtajanimityksestä teki Pellervon valtuuskunta kokouksessaan Helsingin Pasilassa tiistaina 28. kesäkuuta.
S-ryhmää edustava Marjaana Saarikoski äänestettiin ICA:n eli kansainvälisen osuustoimintaliiton yleiskokouksessa Sevillassa uudelle nelivuotiskaudelle järjestön hallituksessa. Siihen kuuluu 15 jäsentä puheenjohtajan lisäksi, ja nyt valituksi tulivat Euroopasta Saarikosken lisäksi vain Italian, Espanjan ja Bulgarian ehdokkaat. Ehdolla myös olleet ruotsalainen, britti ja ranskalainen eivät saaneet riittävää äänimäärää taakseen. Puheenjohtajana jatkaa argentiinalainen Arial Guarco. Hänen takanaan oli vahva