Osuuskunnat ovat jäsentensä omistamia yrityksiä. Niiden toimintaa ohjataan aivan samoin kuin yleisemmin tunnetussa yhteisömuodossa eli osakeyhtiöissä. Määräysvaltaa käyttävät osuuskunnissa jäsenet, osakeyhtiöissä osakkeenomistajat.
Ollila käyttää omistajuuden kriteerinä sitä, että omistamansa omaisuus pitää voida myydä pois. Näin on: Osuuskunnan jäsen voi erota ja saada kyseiseen yritykseen sijoittamansa osuusmaksun takaisin.
Osuuskunnan olemassaolon tarkoitus on tuottaa omistajilleen kestävää hyötyä. Osakeyhtiön päämääränä on maksimoida omistajien voitot. Molempiin tavoitteisiin päästään menestyvän liiketoiminnan kautta.
Osuuskunnassa omistajaohjaus on demokratiaa, jossa jokaisella on mahdollisuus halutessaan vaikuttaa. Kaikkien äänimäärä on aina sama.
Jäsenyys tuo oikeuden päättää voiton käyttämisestä, mutta myös riskin menetyksistä. Esimerkiksi tuottajien osuuskunnissa jäsenillä on erittäin isot, jopa satojen tuhansien sijoitukset osuuspääomissa, se on erittäin konkreettista omistajuutta.
Kuluttajaosuuskunnissa kuten kaupoissa, pankeissa tai vakuutusyhtiöissä pääomapanos on pieni, mutta jäsenen intressi suuri sille, mitä palveluita osuuskunta tuottaa, millä hinnalla ja pysyvätkö palvelut hyvin saatavilla.
Työosuuskunnissa tai vaikkapa vesiosuuskunnissa omistajuuden kyseenalaistamista on vielä vaikeampi tehdä. Työntekijät tai palvelun rahapanoksellaan mahdollistavat ovat hyvin roolinsa tiedostavia omistajia.
Omistajuuden eri muodot ovat suomalaiselle markkinataloudelle tärkeä teema – menestyksemme nojaa tällä hetkellä vahvasti niiden monipuolisuuteen. Olisikin tärkeää, että näitä opetettaisiin tunnistamaan monipuolisesti jo aivan alaluokilta lähtien.
Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomissa 19.11.2022