Tiedonjyvä 2016 -palkinto maanviljelysneuvos Ensio Hytöselle

Maataloustoimittajat ry palkitsi 25.1. Helsingissä pidetyssä tilaisuudessa maanviljelysneuvos Ensio Hytösen Tiedonjyvä 2016 -palkinnolla kiitokseksi pitkästä ja hyvästä mediayhteistyöstä. Palkintoon sisältyy Terramedia Oy:n lahjoittama 500 euron stipendi.

Hytönen tunnetaan parhaiten Hankkija Oy:n ja sen edeltäjän Hankkija-Maatalous Oy:n toimitusjohtajana, jona hän aloitti vuonna 1999. Sitä ennen hän työskenteli muun muassa Valiolla ja Atrialla. Hytösellä on ollut vahva rooli Hankkijan kehittymisessä kukoistavaa liiketoimintaa harjoittavaksi yritykseksi.

Maataloustoimittajat ry kiittää tiedotteessaan Hytösen pitäneen maatalousmedian hyvin ajan tasalla Hankkijan toiminnasta, tuotteista ja palveluista sekä yrityksessä tapahtuvista muutoksista ja niiden taustoista. Hän on järjestänyt aktiivisesti taustatilaisuuksia ja maatalousalaan liittyviä juttumatkoja toimittajille.

Palkitsemisperusteissa kerrotaan myös, että Hytönen on ollut tavoitettavissa, kun toimittajilla on ollut asiaa, kiireistä riippumatta. Hän on kertonut avoimesti, mitä mieltä hän on ollut ajankohtaisista kysymyksistä ja seissyt sanojensa takana. Hytönen ja koko Hankkija-konserni on ymmärtänyt median roolin ja kertonut yrityksen asioista aina luotettavasti.

Hytönen jätti Hankkijan toimitusjohtajan tehtävät viime vuoden kesällä ja toimii nyt Hankkija Oy:n hallituksen jäsenenä.

Jaa artikkeli

Lue myös

No posts found.