Oma PIHA Pellervon lehtiperheeseen

Pellervo-Media Oy on alkavan kesän kunniaksi hankkinut Oma PIHA -lehden julkaisu- ja kustannusoikeudet Puistomedia Oy:ltä. Oma PIHA siirtyy Pellervon lehtiperheeseen jo seuraavasta, 21. kesäkuuta ilmestyvästä, numerosta alkaen. Kauppaan kuuluu myös vuosittain julkaistava Pihakalenteri.

Oma PIHA on vuonna 2004 perustettu, asiantunteva ja tyylikäs puutarha- ja pihalehti. Sen sisältö kurkottaa puutarhan puolelta myös patiolle ja parvekkeelle. Kirjoittajina on vahva asiantuntija- ja toimittajakaarti, johon kuuluu mm. Aarno Kasvi. Lehti ilmestyy kuusi kertaa vuodessa.

Pellervo-Median lehtien joukkoon Oma PIHA istuu luontevasti. Pellervo-lehtien sisällön perusta rakentuu suomalaiselle työlle ja elämälle yleensä – iloineen ja suruineen. Oma PIHA on myös aidosti suomalainen, sen lukijakuntaa ovat puutarhan harrastajat; viherpeukalot sekä kasvikunnasta ja pihaelämästä muutenkin kiinnostuneet suomalaiset joka puolella maata.

Lehden perustaja, Puistomedia Oy:n toimitusjohtaja Jouko Tikkanen sanoo olevansa tyytyväinen, että Oma PIHA löysi Pellervo-Mediasta uuden, vakaan kodin. ”Olen vähitellen siirtymässä eläkkeelle ja etsimme lehdelle julkaisijaa, joka on valmis kehittämään lehteä edelleen.”

Pellervo-Media Oy:n toimitusjohtajan Sami Karhun mukaan Oma PIHA laajentaa ja tukee sopivalla tavalla julkaisuyhtiön nykyistä lehtivalikoimaa: ”Oma PIHA on korkeatasoinen lehti ja sillä on vakiintunut lukijakunta. Hankimme lehden kehittääksemme sitä edelleen yhdessä lukijoiden ja osaavan tekijäjoukon kanssa.”

Pellervo-Median julkaisuihin kuuluvat tällä hetkellä Kodin Pellervo, Maatilan Pellervo ja Eläin-liite, Osuustoiminta-lehti sekä Pellervon Iso Kalenteri. Oma PIHA lehden päätoimittajaksi on nimetty Teemu Pakarinen.

Lisätietoja:

Sami Karhu, toimitusjohtaja, Pellervo-Media Oy, p. 0400 545 989
Teemu Pakarinen, vastaava päätoimittaja, Pellervo-Media Oy, p. 050 544 6457
Jouko Tikkanen, toimitusjohtaja, Puistomedia Oy, p. 0400 462 443

Jaa artikkeli

Lue myös

No posts found.