Eero Heinäluomasta Tradekan hallituksen puheenjohtaja

Europarlamentaarikko, eduskunnan entinen puhemies Eero Heinäluoma on valittu Osuuskunta Tradekan hallituksen puheenjohtajaksi.

Hän on toiminut Tradekan hallituksen jäsenenä viimeiset kaksi vuotta ja sitä ennen edustajistossa vuodesta 2004. 

”Tartun innolla uuteen rooliini osuuskunnan hallituksen puheenjohtajana. Tradeka on viime vuosina uudistunut merkityksellisen omistamisen osuuskunnaksi, joka omistamalla vaikuttaa suomalaiseen talouselämään ja yhteiskuntaan. Jatkamme tätä työtä vastuullisena ankkuriomistajana”, Heinäluoma kertoo.

Tradeka kuuluu Suomen suurimpiin osuuskuntiin 200 000 jäsenellä. Viime vuosina aktivoitua jäsenhankintaa kehitetään edelleen, sillä Tradeka haluaa vahvistaa rooliansa merkittävänä suomalaisena osuuskuntana. Tulevalla strategiakaudella hallituksessa kehitetään erityisesti Tradekan jäsentoimintoja.

Muut valinnat Tradekan hallitukseen olivat lastentarhanopettaja Hilkka Ahde Helsingistä, kansanedustaja Paavo Arhinmäki Helsingistä, yhteiskuntatieteiden maisteri Riitta Lehtola Seinäjoelta ja opiskelija Miika Tiainen Turusta. Varapuheenjohtajiksi valittiin rehtori Mikko Raudaskoski Oulusta ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Miia Nahkuri Riihimäeltä.

Jaa artikkeli

Lue myös

No posts found.