Pellervo.fi

Lapsuus ja opiskeluaika
Lehti- ja yliopistomiehenä
Suuri maakysymys ja
torpparien asia
Osuustoimintapioneerina
Hannes Gebhardin elämänkerta

OSUUSTOIMINTA-PIONEERINA

Pellervo-Seuran perustaminen

Pellervo ja keskusliikkeet

Gebhardin luonne

Osuuskassat

Gebhard politiikassa

Pienviljelijäin Keskusliitto

Gebhardin viimeiset vuodet

 

 

 

 

Gebhardin viimeiset vuodet

Gebhard oli osuustoimintaliikkeen alkuunpanijana, henkisenä isänä ja käytännöllisenä johtajana hoitanut asioita järkähtämättä oman vakaumuksensa mukaan ja maataviljelevän väestön parasta silmällä pitäen siitäkin huolimatta, että tällainen menettely oli nostanut monet ihmiset jyrkkään vastarintaan häntä vastaan.

Pellervo-Seuran ja osuustoiminta-aatteen menestyksen salaisuus on ollut, se että toiminnalla on ollut tieteelliseen tutkimukseen ja ulkomaiden olojen tuntemukseen perustuva pohja ja suunta.

Gebhardin pitkäaikainen ystävä, professori E. Nevanlinnan luonnehti Gebhardia seuraavasti: ”hän on monessa suhteessa epäsuomalainen, niin välitön ihminen, suora ja avomielinen, aina oma itsensä, ei koskaan näyttele, näyttää aina todellisen olemuksensa, ei välitä sovinnaisuuksista. Suurilahjainen tahtoihminen”.

Hannes Gebhard oli juuri sellainen näkyvä, voimakas yhteiskunnallinen Keskustelija suurella k:lla, jollaisia ilman osuustoiminta ei olisi lähtenyt leviämään Suomessa niin kuin se alkoi.

Gebhard piti laadukasta opetusta kaiken sivistyksen pohjana, hän näki kaikki opintomuodot tärkeinä, ja oli perustamassa monia osuustoiminnallisia koulutuslaitoksia. Valistustyö ja osuustoiminnasta viestiminen olivat koko osuustoiminnan perusta ja asiaa ajamaan perustetun Pellervo-Seuran tärkeimpiä tehtäviä. Hannes Gebhard, jos kuka, oli erittäin tarkka siitä, että osuuskunnissa ei unohdettu niitä arvoja ja periaatteita, joille koko yritysmuoto rakentuu ja joiden avulla se pystyy pysymään vahvana.