Suomalaiset osuustoiminnalliset yritykset osallistuvat Itä-Suomen yliopiston Tiedosta hyvä tulevaisuus -tukikampanjaan lahjoittamalla 700 000 euroa yliopiston kauppatieteelliselle koulutusalalle. Yhteislahjoituksen tekijöinä ovat Pohjois-Karjalan Osuuskauppa (PKO), Pohjois-Karjalan osuuspankit, Valio, Metsäliitto ja LähiTapiola Itä. Lahjoittajien mukaan Itä-Suomessa kauppatieteellinen koulutus ja vahva yliopisto ovat alueen elinvoiman kannalta erittäin tärkeitä tulevaisuuden menestyksen edistäjiä.

Yliopiston kauppatieteiden laitoksen johtaja, professori Matti Turtiainen kiittää yrityksiä lahjoituksesta, joka edistää merkittävällä tavalla kauppatieteen alan koulutuksen ja tutkimuksen rakenteiden vahvistamista Itä-Suomen yliopistossa.

”Yliopiston ja elinkeinoelämän mutkaton vuoropuhelu luo hyvän kasvualustan talouden elinvoimaisuutta tukevalle toiminnalle”, sanoo Turtiainen Itä-Suomen yliopsiton tiedotteessa.

Lahjoituksen tekijät ovat vakuuttuneita, että lahjoitus tukee Itä-Suomen yliopiston kauppatieteen alan hienon työn jatkumista. Laadukas koulutus, sijoittaminen tutkimukseen sekä eri toimijoiden yhteistyö ovat kehityksen tärkeimmät tekijät.

”Idea yhteislahjoitukselle syntyi siitä, että Itä-Suomen yliopistossa on tehty uraauurtavaa osuustoiminnan tutkimus- ja opetustoimintaa. Toiminnassa on huomioitu laajasti osuustoiminnan eri muodot tuottajaosuustoiminnasta aina keskinäisyyteen asti. Vaikka osuustoiminnalliset yritykset työllistävät maailmanlaajuisesti enemmän kuin ylikansalliset yritykset, toiminnan vaikuttavuuteen nähden osuustoiminta on yllättävän vähän tutkittu ja tunnettu yritysmuoto. Olemme tyytyväisenä seuranneet tutkimustoiminnan laajentumista Itä-Suomen yliopistossa”, toteaa yritysten yhteislahjoitusta koordinoinut PKO:n toimitusjohtaja Juha Kivelä.

Yritysten tekemä lahjoitussumma jakaantuu yritysten kesken seuraavasti: PKO 200 000 €, Pohjois-Karjalan osuuspankit 150 000 €, Valio 200 000 €, Metsäliitto 50 000 € sekä Lähitapiola Itä 100 000 €.

Lahjoitus kohdistetaan Itä-Suomen yliopiston Tiedosta hyvä tulevaisuus -varainkeruukampanjaan, jossa valtio on varautunut pääomittamaan yliopiston keräämää pääomaa enintään kolminkertaisella summalla lahjoituksiin nähden.

Jaa artikkeli