Tämä kirjoitus on osa moniosaista blogisarjaa, jossa käsittelen osuuskunnan hallintoa. Sarja perustuu meneillään olevaan väitöskirjatyöhöni ja runsaan 10 vuoden kokemukseen osuuskuntien hallinnon kouluttajana. Kyse on vapaamuotoisesta blogitekstistä, ei tieteellisestä kirjoituksesta. Otan esille näkökulmia, mutta pohdintani ei ole tyhjentävää eikä voikaan olla. Toiveeni on, että blogisarja herättää keskustelua täällä mediassa sekä organisaatioiden sisällä.
Tuottajaosuuskuntien hallituksen kriteerit
Yritysten hallitusten kriteerejä on tutkittu eniten pörssiyrityksissä. Kriteerien kärkipäässä ovat koulutus, sukupuoli, riippumattomuus yrityksestä ja toimitusjohtajan aseman vahvuus. Syy miksi niitä on tutkittu runsaasti, on se, että tiedot ovat helposti saatavissa ja mitattavissa. Tällainen tarkastelu antaa valitettavasti yksipuolisen kuvan hallituksen ominaisuuksista.
Osuuskunnissa hallituksen kriteerien tutkimus on ollut vähäistä. Tarkastelen seuraavassa tuottajaosuuskuntien erityispiirteitä.
Tuottajaosuuskunnissa vallitsee vahva maantieteellis-alueellinen ajattelu. Perinteenä on ollut, että hallinnon valinnoissa on korostunut pitäjä- tai aluekohtaisuus. Tämä on koskenut myös hallituksen valintaa. Jos jonkin alueen aikanaan esittämä hallituksen jäsen on luopunut tehtävästään, on kyseinen alue esittänyt ehdokasta hänen tilalleen. Valitsija, esimerkiksi edustajisto, on useimmiten kunnioittanut alueen ehdotusta. On myös ollut ”herrasmiessopimuksia”: toiset alueet eivät tee kilpailevia ehdotuksia.
Alueellinen edustavuus näyttää menettävän merkitystä. Tähän on yhtenä syynä tuottajien määrän lasku. Kaikilla alueilla ei välttämättä ole ehdokasta, joka olisi sekä sopiva että jolla olisi mahdollisuus ottaa tehtävä vastaan. Toinen, tärkeämpi syy on se, että on alettu korostaa henkilön pätevyyttä ja sopivuutta alueen sijasta. Alueellinen edustavuus hallituksessa ei ole huono asia, jos sitä ei korosteta pätevyyden kustannuksella. Silti korostan, että hallituksessa ei kukaan jäsen edusta esittäjätahoansa vaan koko osuuskuntaa. Edustajisto ja hallintoneuvosto ovat hallitusta parempia hoitamaan alueellista näkökulmaa.
Alueellisuuteen rinnastettava kriteeri on tuotantosuuntien tasapaino hallituksessa, mikä korostuu lihasektorilla. Nykyään ollaan valmiimpia hyväksymään, että tuotantosuunta ei saisi liikaa ohjata hallituksen jäsenen valintaa. Hallintoneuvostossa ja edustajistossa tasapainon merkitys on varmasti jatkossakin suuri.
Hallituksen jäsenen sukupuolta käsittelin edellisessä blogipostauksessani numero 4.
Suhtautuminen ulkopuolisiin hallitusammattilaisiin on kahtiajakoista. Jotkut osuuskunnat sanovat, että ne ovat turhia ja pahimmillaan muut hallituksen jäsenet menevät heidän ”asiantuntemuksensa” taakse. Jotkut perustelevat kriittisyyttä sillä, että hallitus voi aina kutsua kokoukseen asiantuntijoita. Omistajaosuuskunnissa keskustelua ei juuri ole käyty, koska hallitusammattilaisten paikan katsotaan olevan omistettavan pörssiyrityksen hallituksessa. Eniten kiinnostusta hallitusammattilaisiin on markkinointiosuuskunnissa, joissa koko liiketoiminta on osuuskunnan sisällä. Osa niistä on sitä mieltä, että ilman ammattilaisia ei olisi pärjätty. Kriittisyyttä on niissäkin: eräs haastateltava sanoi, että ”rima on korkealla, on oltava oikeasti asiantuntija jollakin alalla … pitää miettiä hänen persoonaa, että hän ei sotke hallitusta jalkoihinsa ja osaa ne ajatuksensa tuoda oikealla ajalla oikealla tavalla esiin keskusteluun”.
On nähtävissä, että kiinnostus hallitusammattilaisiin on nousussa. Mielestäni tuottajaosuuskuntien päätöksenteon vaativuus edellyttää, että jatkossa hallitusammattilaisia tarvitaan enemmän.
Mielenkiintoinen aihe on ollut, miten hallituskandidaatin kotitila vaikuttaa valintaan. Laaja yksimielisuus on siitä, että tilan koko ei ratkaise. Pidetään päinvastoin hyvänä, että erikokoisten jäsentilojen todellisuus on esillä hallituksessa. Yrittäjien ajankäyttö on iso ongelma. Jos työmäärä on iso, helposti kieltäydytään luottamustehtävästä. Toisaalta kun tilat ovat kasvaneet niin isoiksi, että niillä on vierasta työvoimaa, on tilalta lähtö helpottunut. Hallituksen jäsenten halutaan olevan eteenpäin pyrkiviä tuottajia, ei jäähdyttelijöitä. Tilan talousasioiden pitää olla kunnossa. Parhaimmillaan näytöt tilan menestyksekkäästä johtamisesta edesauttavat valintaa hallitukseen.
Tuottajaosuuskunnissa on vahva perinne, että hallitukseen kasvetaan hallinnon sisältä: edustajistosta tai hallintoneuvostosta. Asiaa perustellaan sillä, että kandidaatti oppii tuntemaan osuuskunnan ja valitsijat kandidaatin. Kääntöpuoli on se, että hallitukseen valikoituu saman mielisiä ihmisiä. Hallituksen monimuotoisuus kärsii. Jos hallitukseen valittaisiin nykyistä useammin rivijäseniä, voisi keskustelu hallituksessa kehittyä monipuolisemmaksi. Kun tuottajaosuuskuntien jäsenmäärä vähenee, pienenevät hallinnot. Jos rivijäseniä ei kelpuuteta hallituskandidaateiksi, voi osuuskunta hukata osaamista, ”hiomattomia timantteja”.
Tuottajaosuuskunnissa arvostetaan laaja-alaisuutta. Hallitukseen halutaan ihmisiä, joilla on kokemusta oman osuuskunnan ulkopuolelta: yritystoiminnasta, muiden osuuskuntien hallinnosta. Tuottajanäkökulman on kuitenkin oltava kirkas ja on ymmärrettävä, miten osuuskunnan bisnes pyörii. Muodollista koulutusta enemmän arvostetaan talousosaamista, kielitaitoa, prosessiosaamista ja markkinoiden ymmärrystä.
Hyvä verkostot ovat lisäansio. Verkostojen kautta saadaan tietoa ja kontakteja. Niiden kautta voidaan vaikuttaa asioihin oman osuuskunnan eduksi. Poliittiseen osallistumiseen suhtaudutaan kahtiajakoisesti: sitä pidetään hyvänä ”kouluna” oppia kokoustekniikkaa. Jotkut suhtautuvat poliittisiin kytkentöihin kriittisesti. Osuuskuntiin ei heidän mielestään sovi politiikan päätöksentekojänne, ”vatulointi”.
Yhteistyökykyisille ihmisille on tuottajaosuuskuntien hallitukseen tilaus. Sillä tarkoitetaan, että pystyy tulemaan toimeen kaikkien kanssa erilaisista näkemyksistä huolimatta. Itsenäisesti pitää ajatella ja olla johdonmukainen. On oltava luotettava ja sitoutunut. Jos ei ehdi kokouksiin tai käy vain kokouksissa panematta muulla tavoin itseään likoon, ei ole oikea ihminen hallitukseen. Tässä suhteessa tuottajaosuuskunnat poikkeavat monista muista yrityksistä. Hallituksen jäsenellä on oltava aikaa tuottajatapaamisiin ja moniin muihin ”lähtöihin”. Aktiivinen, asioista kiinnostunut ja vastuuta kantava henkilö on kiinnostava hallituskandidaatti. Hänen on ”uskallettava avata suunsa”, kuten eräs totesi.
Yksi huomioni on ollut, että osuuskunnissa ei aina ajatella valintoja pitkällä tähtäimellä. Osuuskuntien hallituksistahan osa etenee tytäryhtiöiden hallintoon. Siellä vaatimustaso nousee. Siksi minusta on enemmän käytävä keskustelua siitä, että osuuskunnan hallitukseen valittavan tulee lähtökohtaisesti oltava pätevä ehdokas ”jatkokierroksille”, tytäryhtiön hallintoon. Tai kuten eräs sanoi: ”ainakin tulee olla niin pätevä, että voisi ryhtyä hallituksen puheenjohtajaksi”.
