Metsä Group toteutti yrityskulttuurin vastuullisuutta mittaavan eettisyysbarometrin toista kertaa

Vastuullinen yrityskulttuuri on yksi Metsä Groupin vuodelle 2030 asettamista kestävän kehityksen tavoitteista. Tavoitteen toteutumista mittaavan, toista kertaa toteutetun, eettisyysbarometrin tulosten mukaan lähes jokaisella tutkimuksen osa-alueella on tapahtunut parannusta verrattuna vuoden 2020 mittaukseen. Tutkimukseen vastasi yli 5 600 metsägroupilaista. Useita kehitystoimenpiteitä käynnistetään toiminnan eettisyyden edelleen parantamiseksi.

”Meitä kiinnostavat aiheet, jotka toimipaikoillamme kulloinkin puhututtavat ja ovat ajankohtaisia yrityskulttuurin vastuullisuuden näkökulmasta. Haluamme kehittää toimintaamme esiin tulleisiin epäkohtiin ja uusiin vaatimuksiin liittyen”, Compliancesta ja eettisyydestä Metsä Groupissa vastaava johtaja Tarja Tudor sanoo.

Kesällä 2022 toteutetun eettisyysbarometrin tulosten perusteella Metsä Groupissa käynnistetään seuraavat kehitystoimenpiteet:

  • esihenkilökoulutuksissa lisätään painoarvoa sille, että eettisiin epäkohtiin puututaan ja epäkohdista ilmoittamiseen rohkaistutaan aiempaa paremmin
  • eettisten toimintaperiaatteidemme keskeinen sisältö koulutetaan koko henkilöstölle uudistetun verkkokoulutuksen avulla 
  • anonyymi rekrytointi otetaan päärekrytointitavaksi
  • rekrytoinnin läpinäkyvyyttä lisätään julkaisemalla kaikki avoimet tehtävät sisäiseen hakuun lukuun ottamatta niitä tehtäviä, joihin liittyy seuraajasuunnittelu
  • järjestetään paikallisia työpajoja ”Metsä meille kaikille”-yhdenvertaisuusvisiomme toteutumisen edistämiseksi, jotta voimme varmistaa yhdenvertaisuuden ja mukaan ottamisen toteutumisen arjen tasolla kaikilla toimipaikoillamme.

Metsä Group on asettanut barometrin tuloksena syntyvälle eettisyysindeksille tavoitteen 100 % vuoden 2030 loppuun mennessä. Vuonna 2022 eettisyysindeksi on 85,2 % (2020: 84,4 %).

”Yrityskulttuurin vastuullisuutta ei tule pitää itsestäänselvyytenä. Sitä pitää osata vaalia, mutta myös haastaa. Haluamme rohkaista henkilöstöämme keskustelemaan vastuullisuudesta avoimesti, eettisyysbarometrin tulokset tarjoavat erinomaista dataa ja aiheita keskustelujen tueksi. Vain toimimalla oikein jokapäiväisessä arjessamme voimme varmistaa menestyksemme jatkossakin”, Metsä Groupin pääjohtaja Ilkka Hämälä sanoo.

Jaa artikkeli

Lue myös

Luontokadon pysäyttäminen vaatii suuryrityksiltä ja finanssialalta välittömiä toimia – OP Ryhmä julkaisee tiekartan luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi

Suuryritykset ovat alkaneet kiinnittää huomiota luontokadon pysäyttämiseen, selviää OP:n Suuryritystutkimuksesta. Edistääkseen luonnon monimuotoisuutta sekä paikallisesti että asiakasvaikutustensa osalta OP Ryhmä julkaisee luonnon monimuotoisuuden tiekartan. Tiekartta on osa OP Ryhmän vastuullisuusohjelman toteutusta ja sisältää toimenpiteet, joilla luonnon monimuotoisuutta edistetään OP Ryhmässä lähivuosina.

S-ryhmä kehittää vesivastuutyötään – Yritysten yhteinen vesihanke käynnistyy ennätyskuivuudesta kärsineessä Espanjassa

Ruoantuotanto kärsii ilmastonmuutoksen voimistamista sään ääri-ilmiöistä, kuten tulvista ja lisääntyvistä kuivuusjaksoista. Ratkaisuja kestävään vedenkäyttöön etsitään nyt myös uudenlaisessa yritysten välisessä yhteistyössä. S-ryhmä, pohjoismaisten osuustoiminnallisten yritysten hankintayhtiö Coop Trading sekä kolme muuta eurooppalaista kaupparyhmää osallistuvat kestävään vedenkäyttöön liittyvään pilotointihankkeeseen. Hanke toteutetaan vesikriittisellä Huelvan ja Doñanan alueella Etelä-Espanjassa. 

Onko yritysten nettovaikuttavuutta mahdollista laskea?

Tämän vuoden Osuustoiminta-lehden Vuosikirjassa käytimme ensimmäistä kertaa Upright Projectin nettovaikuttavuusdataa yritysten vertailemiseen. Malli on nimittäin hyvin kiinnostava ja erityisesti sijoittajat, mutta myös monet suuret suomalaiset yritykset käyttävät sitä jo oman toimintansa positiivisten ja negatiivisten vaikutusten esille tuomiseen ja arviointiin. Mistä Uprightin nettovaikuttavuudessa on kysymys?

Metsä Group ja Valmet kehittävät yhteisen vastuullisuusmallin teollisille investointihankkeille

Metsä Group ja Valmet kehittävät yhteistyössä kattavaa vastuullisuuden toimintamallia liittyen teknologia- ja kunnossapitoinvestointeihin. Toimintamalli sisältää vastuullisuuden eri teemat ottaen huomioon ympäristön, yhteiskuntavastuun ja hyvän hallintotavan (ESG). Mallia on tarkoitus käyttää Valmetin Metsä Groupille toimittamien prosessikokonaisuuksien sekä niihin liittyvien hankintaketjujen vastuullisuuden todentamiseen.