Toiminta

Pellervo on osuustoiminnan palvelu- ja yhteistyöjärjestö, joka edistää osuustoimintaa yrittämismallina ja osuuskuntaa kilpailukykyisenä yritysmuotona. Pellervon tehtävänä on vaikuttaa osuustoiminnan puitteisiin suomalaisessa yhteiskunnassa ja tuottaa jäsenilleen palveluita.

Pellervo ajaa osuustoiminnan yhteiskunnallisia etuja ja edistää osuustoiminnalliselle yrittämismallille myönteistä ilmapiiriä. Pellervo vaikuttaa yrittämisen puitteita koskevaan lainsäädäntötyöhön sekä talous- ja elinkeinopolitiikkaan.

Ajankohtaista on mm. työ osuuskuntalain, osuuskuntien verotuksen, osuustoiminnan opetuksen ja tutkimuksen sekä kauppapolitiikan ja kilpailupolitiikan parissa.

Osuustoiminnallista yrittämismallia ja yritysmuotoa tunnetaan edelleen puutteellisesti, mikä vaikeuttaa sen toiminta- ja kehittämisedellytyksiä. Pellervo tekee osuustoiminnan imagotyötä tarkoituksenaan lisätä osuustoimintamuotoisen yrittämisen tunnettuutta erityisesti päättäjien ja mielipidevaikuttajien keskuudessa.

Yritysten hallinnolle ja johdolle

Yrityksen johto ottaa jatkuvasti kantaa yrityksen talouteen ja strategiaan. Tähän tarvitaan syvällistä tietoa sekä omistajaohjaus- ja liikkeenjohtovalmiuksia – myös erityisosaamista osuustoiminnasta. Niitä tarjoavat Pellervon julkaisut ja PI-johtamiskoulun tarjoama yrityskoulutus.

Osuustoiminta on talouslehti, joka on tarkoitettu jokaiselle hallintohenkilölle ja liikkeenjohtajalle. Lehti keskittyy osuuskuntien hallintoon, johtamiseen ja osuustoiminnalliseen keskusteluun yli toimialarajojen. Osuuskuntien omistajaohjaus ja liikkeenjohdon ammattitaidon kehittäminen ovat keskeisiä teemoja. Tavoitteena on, että toiminnassa nähdään entistä paremmin omistajapohjan, eri toimialojen ja yhteisten osuustoiminnallisten periaatteiden tarjoamat mahdollisuudet kilpailukyvyn ja kilpailuetujen vahvistamiseksi. Lehden syysnumeroina ilmestyvät Osuustoiminnan Vuosikirja ja Osuustoiminnan yhteiskuntavastuu. Lehden mukana saa PTT-katsauksen neljästi vuodessa. Uusi osuustoiminta-liite on kaikissa kuudessa numerossa.

PI-johtamiskoulun koulutusohjelmien tarkoituksena on parantaa osuustoiminnallisten yritysten liikkeenjohdollisia ja yritysstrategisia valmiuksia sekä näin vahvistaa hallinnon asemaa ja päätöksentekokykyä jäsenten sille uskomassa vaativassa omistajaohjaustehtävässään. Koulutus on suunnattu sekä hallintohenkilöille että ammattijohdolle.

Tutkakuvaa markkinoista ja taloudesta

Markkinatutkimus ja taloudellinen tutkimus tuottavat tietoa päätöksenteon pohjaksi. Pellervon osakkuusyhteisön Suomen Gallup Elintarviketieto Oy:n erikoisalana ovat maatalous- ja elintarvikesektorien markkinatutkimukset ja asiantuntijapalvelu. TNS Gallup-konsernin ja sen omistavan TaylorNelsonSofresin myötä Elintarviketiedolla on suora yhteys maailman neljänneksi suurimman markkinatutkimuskonsernin osaamiseen.

Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos PTT tekee taloudellista tutkimusta ja laatii talousennusteita. Tutkimustoiminta kohdistuu taustayhteisöjen lähtökohdista ja tarpeista valikoituihin kansantalouden kysymyksiin, maa- ja elintarviketalouteen, metsä- ja puutalouteen, väestöliikkeisiin sekä pienyritystoimintaan ja osuustoimintaan. Ennusteita PTT tekee keskeisistä kokonaistaloudellisista ilmiöistä, Suomen eri alueiden talouskehityksen pääpiirteistä, maa- ja elintarvikesektorista sekä metsäsektorista.

Lakipalvelu

Pellervon lakipalvelulla on vankka asiantuntemus osuustoiminnan, osuuskuntien ja muiden yhteisöjen lainsäädännöstä. Lakipalvelu hoitaa erilaisia toimeksiantoja sekä osuustoiminnan yrittämismallin ja yritysmuodon lainsäädännöllistä edunvalvontaa.

Korkeakouluopetuksen ja tutkimuksen edistäminen

Sanotaan, että osuustoiminta on vahva käytännössä, mutta heikko teoriassa. Osuustoiminnan yritysmallin kehittäminen edellyttää kansainvälistä vuorovaikutusta, tieteellistä työtä ja opetusresursseja. Siksi Pellervon painopisteisiin kuuluu osuustoiminnan korkeakouluopetuksen ja tutkimuksen edistäminen. Suomen Kulttuurirahaston osuustoiminnan rahastot myöntävät apurahoja osuustoimintatutkimukseen. Pellervon hallinnoima Hannes Gebhardin rahasto myöntää apurajoja mm. osuustoiminnan opinnäytetöihin ja seminaarien järjestämiseen.

Osuuskunnan perustamisen tuki

Pellervo edistää uuden osuustoiminnallisen yrittäjyyden kehittymistä. Pellervo tarjoaa runsaasti tietoa perustettaville ja jo toimiville osuuskunnille verkkosivuilla sekä tilattavan osuuskunnan perustamista koskevan materiaalipaketin muodossa.

Pellervo edistää eri yritysneuvojien valmiuksia osuuskuntaneuvontaan ja kehittää pienosuustoimintaa yhdessä aktiivisten osuuskuntien kanssa.

Pellervo-lehdet

Pellervo-lehdet huolehtivat osuustoiminnan juurista: yhteistoimintahengestä ja kannattavista maatiloista. Nykyisessä aikakauslehtikentässä ne edustavat traditioita ja jatkuvuutta sanan myönteisessä merkityksessä ja julkaisutoimintaa, josta voidaan sanoa, että ”siinä ovat arvot kohdallaan”.

Kodin Pellervo on maaseudun ja maaseutumaista elämäntapaa ja taloudellista yhteistoimintaa korostava perhelehti. Maatilan Pellervo on maatilojen ammattilehti, joka edistää maatilojen ja maaseudun liiketoimintaa. Pellervon Iso Kalenteri on muistiinpanoväline ja hakuteos moniin tarpeisiin. Pellervon jäsenet saavat jäsenetuna koko Pellervo-paketin. Lehti sopii jäseneduksi osuuskunnan jäsenille ja liikelahjaksi.

Ruotsinkielinen järjestötoiminta

Pellervon ruotsinkielisen järjestötoiminnan tehtävänä on tarjota palveluja ruotsinkieliselle osuustoiminnalle ja pitää yhteyksiä erityisesti Pohjoismaihin. Palvelut tuottaa suomenruotsalaista osuustoimintaa edustava Finlands Svenska Andelsförbund, joka on Pellervon jäsen ja jonka toimisto on samoissa tiloissa Pellervon kanssa.