Oulun Seudun Sähkön asiakasomistajilleen tarjoama vakaa ja edullinen energian hinta on valittu Vuoden osuustoimintateoksi osuuskuntien keskusjärjestö Pellervon järjestämässä valtakunnallisessa kilpailussa. Siinä haettiin toimintaa, jossa yrityksen osuustoiminnallisuus tulee erityisen vahvasti esille ja jäsenille on tuotettu erityisen merkityksellistä yhteistä etua.
Uutiset
Kansainvälinen osuustoimintaliitto ICA on joulukuussa 2021 aloittanut arviointiprosessin, jonka tarkoituksena on selvittää, kuinka hyvin globaali osuuskuntaidentiteetti on määritelty. Pellervon hallitus on nyt koostanut suomalaisen osuustoiminnan yhteisen kannanoton osuuskuntaidentiteetistä ja lähettänyt sen ICA:lle.
Osuuskuntien Keskusjärjestö Pellervon toimitusjohtaja Mari Kokko vaatii, että yläkoulun ja toisen asteen opetuksen käyttöön luodaan kansantalouden tietopaketti. Tällä hetkellä puuttuu sellainen ajantasainen, päivittyvä materiaali, jota opettajat voisivat sujuvasti hyödyntää. Kokko osallistui perjantaina Historian ja yhteiskuntaopettajien liiton (HYOL) tapahtumaan Tamperella, jossa ideoitiin Kokon johdolla tietopaketin sisältöä ja hyödynnettävyyttä. Tällä hetkellä opettajat hakevat tietoa eri lähteistä ja
Sähkömarkkinalakia ollaan uudistamassa. Työ- ja elinkeinoministeriössä valmisteilla olevan esityksen yhtenä sisältönä on, että hajautettujen energiayhteisöjen ja aktiivisten asiakkaiden energian jakamista helpotetaan koko Suomen alueella. Eduskunnan osuustoimintaryhmän aamiaistilaisuudessa Kalevalanpäivänä uudistusta esitellyt energiamarkkina-alan johtava asiantuntija Tatu Pahkala TEM:istä totesi, että hajautetut energiayhteisöt palvelevat aiempaa paremmin kuluttajien mahdollisuuksia osallistua aktiivisesti sähkömarkkinoille. Niissä voi toimia sekä myyjänä että ostajana.
Suomen suurin osuustoimintaan perustuva yritysryhmä S-ryhmä sijoittuu tuoreella maailmanlistalla sijalle 40. Maailman osuustoimintaliitto ICA:n kokoama World Cooperative Monitor 2023 laittoi jälleen globaalisti järjestykseen 300 suurinta osuuskuntaa, -pankkia ja keskinäistä vakuutusyhtiötä.
Euroopan unionin yritysvastuudirektiivin taustalla on pyrkimys torjua yritysten osallisuutta ihmisoikeusloukkauksiin ja ympäristöhaittoihin. Osuuskuntien osalta on vielä epäselvää, sovelletaanko direktiiviä osuuskuntiin ja mikä Suomen kanta tulee olemaan direktiivin kansallisessa toimeenpanossa.
Asiantuntijoiden varoittaessa tekoälyn aiheuttamista vaaroista Eurooppa osuuskuntana pian perustettava Cosy AI pyrkisi luomaan tekoälyn omistukselle, kehitykselle ja käytölle osuuskuntamallin. Kansainvälisinen verkkojulkaisu Co-op Newsin toimittaja Miles Hadfield kirjoitti aiheesta. Uudet teknologia-aallot ovat historian saatossa muuttaneet yhteiskuntaamme syvällisellä ja usein ennalta arvaamattomalla tavalla. 1800-luvun rautatiebuumin, 1900-luvun polttomoottoriauton leviämisen ja 2000-luvun vaihteen internet-vallankumouksen tapauksissa, nämä teknologiat olivat huonosti
”S-ryhmässä mielenkiintoista on sen tylsyys”, kirjoittaa toimittaja Ryan Cooper. Hän vieraili vuonna 2023 Suomessa ja kirjoitti amerikkalaiseen Prospect-julkaisuun suomalaisesta osuustoiminnasta ja S-ryhmästä.
Eduskunta hyväksyi 28. marraskuuta kirjanpito- ja tilintarkastuslain muutokset, jolla EU:n kestävyysraportointia koskevan direktiivin säännökset saatetaan kansallisesti voimaan. Laki vahvistettiin presidentin esittelyssä 21.joulukuuta ja se tulee voimaan kuluvan vuoden päättyessä. Kestävyysraportointia koskevia säännöksiä sovelletaan suurten pörssiyhtiöiden ja muiden suurten yleisen edun kannalta merkittävien yhteisöjen ohella: kaikkiin osakeyhtiöihin ja osuuskuntiin, joilla täyttyy vähintään kaksi seuraavista kolmesta raja-arvosta:
Pellervoon on perustettu Osuuskuntalähettiläiden verkosto. Sitä markkinoidaan etenkin ammattikorkeakouluille, mutta myös lukioille ja ammattiopistoille. Mukana on sekä osuuskuntien ylempää johtoa että viestinnän tekijöitä. Oppilaitokset voivat tilata vieraan omalta alueeltaan kertomaan osuuskunnista ja osuustoiminnan ideasta. Osa lähettiläistä on lupautunut olemaan myös etäkäytössä eli heidän vierailunsa voidaan toteuttaa myös virtuaalisesti. Hedelmällisintä kuitenkin on, jos opiskelijat pääsevät suoraan
Tiistaina 5. joulukuuta Ylen TV1-kanavalla näytetään kello 19 uusi Kyösti Kallio-dokumentti. Pellervo on ollut mukana mahdollistamassa sen tekemistä Hannes Gebhardin rahaston kautta. Suomen neljäs presidentti oli kansakunnan eheyttäjä, joka ehti sotien välisenä aikana toimia myös neljästi pääministerinä ja kuudesti eduskunnan puhemiehenä. Hän oli keskeisellä tavalla rakentamassa Suomesta demokraattista oikeusvaltiota vuoden 1918 sodan jäljiltä. Vähemmän tunnettua
Oulun yliopiston kauppakorkeakouluun on lahjoitusvaroin perustettu rahoitustaloustieteen professuuri, jonka painopisteenä ovat kestävyys ja makrotalous. Tehtävään nimitettiin marraskuussa KTT Juha-Pekka Junttila, joka jättää näin taakseen Jyväskylän yliopiston taloustieteen professuurin. Junttila on myös toiminut dekaanina Vaasan yliopiston laskentatoimen ja rahoituksen yksikössä. Lisäksi hän on työskennellyt tutkijana ja professorina Oulun yliopistossa ja on Oulun yliopiston dosentti. Hänen ajatuksenaan
Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokous on hyväksynyt uuden päätöslauselman osuuskunnista sosiaalisen kehityksen edistäjinä ja vaatii vuoden 2025 julistamista Kansainväliseksi osuustoimintavuodeksi. Päätöslauselma rohkaisee kaikkia jäsenvaltioita, YK:ta sekä muita sidosryhmiä hyödyntämään Kansainvälistä osuustoimintavuotta osuuskuntien tukemisessa ja erityisesti niiden roolin tiedostamisessa kestävän kehityksen tavoitteiden edistäjinä. Mutta myös laajemmin yhteiskunnallisen ja taloudellisen kehityksen myötävaikuttajina. Mongolian hallitus esitteli päätöslauselman ja se hyväksyttiin
Toinen vuosi Pellervon #OsuuskuntaElämää-kampanjaa eli somevaikuttajien kanssa tehtyä yhteistyötä alkaa olla loppusuoralla. Sarjan toiseksi viimeisenä julkaisuna ilmestyi kotkalaisten Titta ja Thomas Halloranin perhekanava Ikilomalla Youtubessa 17 minuutin ”meidän päivämme” -video. Siinä pohditaan arkipäivän hyörinän keskellä, mitä ne osuuskunnat oikein ovat ja miten ne vaikuttavat. Muun muassa duploukkojen ja -akkojen suulla selvitetyt asiat hahmottuvat asiaa tuntemattomillekin
Hallitus on eilen antanut esityksen eduskunnalle kestävyysraportointia koskeviksi muun muassa kirjanpito- ja tilintarkastuslain säännösten muuttamiseksi, joilla kestävyysraportointia koskevat EU:n tilinpäätösdirektiivin säännökset saatetaan kansallisesti voimaan. Tähän asti raportointi on ollut pakollista vain isoille pörssiyhtiöille, vaikka monet suuret yhtiöt, myös osuuskunnat, ovat jo vuosikausia raportoineet vapaaehtoisesti vastuullisuudestaan. Mikäli hallituksen esitys hyväksytään eduskunnassa ehdotetun mukaisena, tulee direktiivin kansallinen
Osuuskunnista puhutaan arvopohjaisina yrityksinä, jotka tuottavat kestävää hyötyä jäsenilleen. Ne ovat merkittäviä alueellisen elinvoiman lisääjiä; työllistävät ja investoivat Suomeen. monet suuret osuuskunnat ovat vastuullisuudessa edelläkävijöitä ja brändivertailussa yritysten brändit menestyvät. Mutta mikä tästä liittyy osuustoiminnalliseen yritysmuotoon? Mitkä ovat niitä vain osuuskunnille ominaisia piirteitä, jotka erottavat ne muista yritysmuodoista? Onko sellaisia? Näistä teemoista keskusteltiin Pellervolla 13.syyskuuta osuustoimintayritysten vastuullisuudesta ja viestinnästä vastaavien kanssa.
Eduskunnan osuustoimintaryhmä piti tänään järjestäytymiskokouksensa vaalikaudelle 2023-2027. Mukaan toimintaan on ilmoittautunut 39 kansanedustajaa liki kaikista eduskuntapuolueista. Puheenjohtajaksi valittiin Petri Honkonen (kesk) ja varapuheenjohtajaksi Johannes Koskinen (sd). Hallituksen jäseniksi nimettiin Heikki Autto (kok) Bella Forsgrén (vihr), Kike Elomaa (ps), Hanna Sarkkinen (vas) ja Anders Norrback (r). Ryhmän toiminta on jatkoa viime vaalikaudelle, sillä ensimmäisen kerran ryhmä
Martin Nordell on kauppatieteiden tohtori, strategia-asiantuntija, samppanjaritari ja ensimmäinen amerikkalaisen Master Certificate in Champagne -kunniamerkin saanut suomalainen. Hän on osakkaana sekä viiniravintolassa että viinejä maahantuovassa yrityksessä. Syyskuun 2023 alusta hän on toiminut myös työelämäprofessorina Åbo Akademissa, missä hän työskentelee erityisesti erilaisissa yhteistyömuodoissa harjoitettavan kestävän yrittäjyyden parissa. Martin Nordell väitteli Åbo Akademissa vuonna 2016 yritysten keskijohdon suhtautumisesta
Epävarmoina aikoina suomalaisten luottamus osuustoimintaan näyttää lisääntyneen: Osuuskunnissa, -pankeissa ja keskinäisissä vakuutusyhtiöissä on jo 7,6 miljoonaa jäsenyyttä. Vuodessa niiden määrä on lisääntynyt 70 000:lla. Kymmentä suurinta osuuskuntaa tarkasteltaessa kasvu näyttää jakautuneen melko tasaisesti. Osuuskunnat ovat tasa-arvoiseen omistamiseen ja pitkäkestoisen yhteisen hyödyn tavoitteluun perustuvia yrityksiä. Niiden yhteenlaskettu liikevaihto oli viime vuoden päättyessä 38 miljardia euroa, jossa
Osuuskuntien keskusjärjestö Pellervolle on myönnetty Ekokompassi-ympäristöjärjestelmäserifikaatti. Ympäristölupauksemme mukaisesti haluamme tiedostaa paremmin ja sitä kautta vähentää ilmastovaikutuksiamme. Pyrimme vaikuttamaan myös siihen, että sidosryhmämme huomioivat paremmin ympäristönäkökulmat. Nämä tavoitteet saavuttaaksemme aiomme: Kaikissa yhteistyökuvioissa miettiä ympäristönäkökulmat, jotka tulee ottaa huomioon ja luoda käytänteet, miten tämä vaikuttaa päätöksiin esimerkiksi hankinnoissa. Vähentää lämpöenergian- ja sähkönkulutusta. Hankkia vain tarpeeseen ja kestävästi