Aikuisten vapaata tiedonhakua, kansanvalistusta vai yliopisto-opetusta? Kokemuksia Osuustoiminnan perusteet -MOOCIn rakentamisesta

Suomalaisten yliopistojen kiinnostus MOOCeja (Massive Online Open Course) kohtaan heräsi vähitellen vuoden 2013 aikana. MOOCilla tarkoitetaan kansainvälisesti kaikille avoimia verkkokursseja, joille saattoi ilmaantua jopa satoja tuhansia opiskelijoita. Näiden verkkokurssien teemat ja sisällöt edustivat usein useasti kansainvälisesti tunnettujen yliopistojen kiinnostavia (usein niche-tyylisiä) erikoisopetussisältöjä. Käytännössä ne toimivat näiden kv-yliopistojen markkinointikoneina, näyteikkunoina ja yhä useammin MOOCIn kunnialla suorittaneiden opiskelijarekrytoinnin välineinä.

Lähtökohtana näissä tunnetuimmissa MOOC-kursseissa on ollut (esim. Coursera), että vaikka kurssit eivät välttämättä ole tutkintovaatimusten mukaisia, niin jossain tapauksessa lopulta kurssin suorittaneet opiskelijat voivat myös ostaa suorittamansa kurssin suorituksen/todistuksen. Käytännössä monet opiskelijat kuitenkin vain hakevat tietoa, tutustuvat opintomateriaaleihin, suorittavat ehkä harjoituksen vuoksi muutamia tehtäviäkin, mutta vain harvat lopulta suorittavat MOOC-kurssin.

 

Osuustoiminta MOOC

Myös Co-op Network Studies (CNS) -yliopistoverkoston (Osuustoiminnan ja yhteisötalouden yliopistoverkosto) koordinaatioyksikkömme kiinnostui tästä ilmiöstä vuoden 2013 aikana ja sai hupsun idean kokeilla myös omaa osuustoiminta-MOOCia. Se ei ehkä olisi niin ”massive”, mutta sen sijaan se voisi olla sitäkin enemmän ”open” verkkokurssi.  Asiaa vauhditti myös se, että kun Osuustoiminnan neuvottelukunta teki kesällä 2014 päätöksen rahoittaa Co-op Network Studies -verkostoa seuraavan viiden vuoden ajan, se toivoi yhteistyötä myös uusien digitaalisten oppimisympäristöjen suunnittelussa. MOOC on juuri tällainen.

Osuustoiminnalla on Suomessa jo yli vuosisatainen historia. Pellervo on yhteistyöverkostoineen tehnyt pitkän päivätyön osuustoimintatietouden lisäämisen eteen: Myös viime vuosina julkaistu Pellervon monipuolinen tieto- ja koulutusmateriaali pitää nähdäkseni sisällään tärkeää osuuskuntatietoutta laajalla skaalalla hyvin konkreettisista tiedoista/ohjeista aina akateemisella tasolla operoiviin julkaisuihin saakka. Vaikka yliopistoissa on viimeisten 15 vuoden aikana julkaistu enemmän osuustoimintaa käsitteleviä väitöskirjoja kuin koskaan ennen, niin aina osuustoiminta ei vieläkään näy yliopisto-opetuksessa yhtenä yritysmuotona muiden joukossa. Koska CNS-yliopistoverkosto on tarjonnut sivuainekurssimuotoisia verkkokurssejaan nyt jo pitkään verkostoyliopistojensa (mukana nyt 10 yliopistoa) opiskelijoille, niin näimme tässä mahdollisuuden, että nyt voisimme testata treenaamaamme ”opetusotettamme” myös kaikkien asiasta kiinnostuneiden kanssa.

 

Tätä pohdintaa vahvistivat myönteiset kommentit ensinnäkin esimieheltäni Hagen Henrÿltä, työpaikaltani HY:n Ruralia-instituutilta, muilta CNS-verkoston toimijoilta, verkostomme yritysrahoittajilta kuin Helsingin yliopistoltakin.  Syksyllä 2014 päätimme tarttua toimeen ja otimme asian tiimoilta yhteyttä Helsingin yliopiston opetusteknologiakeskukseen. Sieltä olemmekin alusta lähtien saaneet Pellervolta kollegakseni tähän MOOC-pilottiin tulleen Pellervonviestintäkoordinaattori Matti Ketolan kanssa hyvää ohjeistusta, pedagogisia neuvoa ja henkistä tukea. Kiitokset tästä kuuluvat erityisesti verkkopedagogiikan asiantuntija Mari Jussilalle.  Loppuvuodesta 2014 olimme jo niin pitkällä, että meillä oli ”avaimet” Helsingin yliopiston tarjoamaan MOOC-testialuetta, jonka kautta meillä oli konkreettinen mahdollisuus rakentaa aivan aikuisten oikeasti omaa MOOC-pilottiamme. Sitten olikin hyvä miettiä joulun yli, että ok – mitäs sitten tehdään?!

Matkan varrella saimme myös hyviä vinkkejä ja tärkeää rohkaisua myös MOOC-ratkaisuihin perehtyneeltä Helsingin avoimen yliopiston johtaja Jaakko Kurhilalta.  Myös MOOC -opetusratkaisuja ja niiden toteutumismahdollisuuksia käsitelleet raportit ja julkaisut ovat tarjonneet konkreettisia kehittämisajatuksia (esim. Hiidenmaa 2013; Hiidenmaa & Kola 2013).  Helsingin yliopistolla on jo hyviä kokemuksia MOOCin käytössä erityisesti ohjelmoinnin, matematiikan ja nyt myös tilastomatematiikan opetuksessa. Monitieteinen osuustoiminnan yliopisto-opetus eroaa kuitenkin näistä edellä mainituista MOOC-toteutuksista ainakin arvioinnin ja oppimispolkujen osalta. Miten tehdään monitieteisempi ja humanistisempi MOOC?!

 

Suunnitelmista toteutukseen

Kevät 2015 eteni pelottavan nopeasti ja vähitellen meidän oli pakko ryhtyä siirtymään suunnittelusta jo kohti todellista tekemistä. Projektin konkreettinen rakentaminen aloitettiin yhteistyössä Pellervo-seuran toimitusjohtaja Sami Karhun tuella, Pellervon pitkällä kokemuksella ja materiaaleilla sekä erityisesti jo edellä mainitun, tieto- ja viestintäteknologisilta taidoiltaan taitavan ja muutenkin mainion energisen Matin kanssa. Vähitellen saimme Pellervon ideariihen kautta linjattua viisi MOOCin teemaa, jotka muodostuivat alustavine sisältöineen lopulta seuraaviksi: Johdanto, osuustoiminta eilen, osuustoiminta tänään, osuustoiminta huomenna ja yhteenveto. Kun nämä teemat olivat lukittu, niin päätimme, että keräämme monitieteisten asiantuntijoiden alustuksia kutakin teemaa varten. Haluammekin nyt kiittää kaikkia asiantuntijoita, jotka esiintyvät tämän MOOC-kurssin videoilla. Tämä videointi jatkui loppukeväästä 2015 alkusyksyyn 2015 saakka. Kiitokset kuuluvat myös Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin projektipäällikkö Harri Hakalalle hänen kuvaamistaan MOOCin videoalustuksista.

Lopulta olimme jo lokakuussa 2015 ja pohdin huolestuneena, kuinka paljon meillä on hyvistä alustuksista huolimatta vielä paljon mietittävää ja tehtävää. Tuli tunne, että tuskin saamme tätä MOOC-kurssia valmiiksi ennen kevättä 2016. Mutta heti perään tuli olo, että pahus soikoon, nyt tämä kyllä tehdään valmiiksi! Meidän täytyi uskaltaa kokeilla. Päätimme lainata dialogiin kannustavaa pedagogista tyylilajiamme CNS-verkkokursseiltamme. Tämä ratkaisu päätettiin tehdä sillä uhallakin, että CNS-verkkokurssit toteutetaan salasanojen sisällä ja tämä MOOC-pilotti taas avoimemmin verkossa. Sen verran kuitenkin päätimme, että kurssin suorittamisen kannalta keskeiset puheenvuorot ja keskustelut eivät näy vierailijoille. Kokeilukulttuurin hengessä päätimme siis tehdä rajun loppukiihdytyksen ja käynnistää MOOC-kurssimme 2.11.15 loppuvuoden 2015 ajaksi.

Ja tässä sitä nyt ollaan – kaikille ilmainen MOOCImme on nyt auki. Kurssin suorittaminen sisältää itsenäistä työskentelyä, mutta sitä hyöstetään tarvittaessa myös vertaiskommentoinneilla. Suunnitteluprosessi oli pitkä, mutta lopulta tie avautui juuri sellaisen ajatuksen kautta, että MOOC-kurssimme onkin yhdistelmä aikuisten ihmisten vapaata tiedonhakua, yleistä osuustoimintatiedon lisäämistä ja lopulta etenkin loppusuoralla myös yliopistotasoista (perusopintojen peruskurssi) opetusta.

Tämän kokeilun tulokset voivat parhaimmillaan hyödyttää myös muita tiedekuntia ja tieteenaloja Helsingin yliopiston sisällä. Seuraamme tarkasti tämän pilotointivaiheen sekä onnistuneita että vielä korjaamista ja jatkokehittämistä vaativia elementtejä.  On varmistettava, että tämä MOOC-kehitystyö ei palvele vain osuustoimintakenttää, vaan edistää yleisesti Helsingin yliopiston opetuksen kehittämistyötä.  Kurssin lopputehtävän arvioi dosentti, OTT Hagen Henrÿ ja osallistujat saavat täysin suoritetusta kurssistaan todistuksen. Kurssi vaatii opintomateriaaleineen, luettavine kirjoineen (pdf) ja opiskelu- ja lopputehtävineen panostusta, mutta tästä ei kannata huolestua – sillä tällä kurssilla opiskellaan vain omaksi hyödyksi ja iloksi! Kurssin sisältötaso vastaa Co-op Network Studies -verkoston, joka on osuustoiminnan ja yhteisötalouden opintojen kymmenen yliopiston laajuinen yliopistoverkosto) CNS-P1 Osuustoiminnan arvot ja periaatteet I (5 op) -peruskurssin sisältöjä.

 

Tervetuloa mukaan

Uskomme näistä lähtökohdista, että nyt käynnistetty MOOCimme voi olla erilaisia ihmisiä erilaisista syistä kiinnostava kokeilu. Käännetään edellä mainitut historialliset taustat, haasteet sekä ilmiön samanaikainen tuntemattomuus, että mahdollinen potentiaali hyödyksemme ja tutustutaan kursin teemoihin yhdessä. Tervetuloa mukaan!

MOOCimme on avoin vielä loppuvuoden 2015 ajan ja sille ehtii vielä hyvin mukaan. Se on avoinna myös vierailijoille, mutta varsinainen kurssin suorittaminen vaatii opiskelijaksi kirjautumista.  Kun haluat kurssille opiskelijaksi, toimi näin:

Mene mooc.helsinki.fi etusivulle

Paina oikeasta yläreunasta linkkiä Kirjaudu / Log in ja luo itsellesi käyttäjätunnukset.

Kun käyttäjätunnus on luotu, kirjaudu sillä sisään www-osoitteessa: mooc.helsinki.fi

Avaa kurssi ”Osuustoiminnan perusteet MOOC”

Huom. on tärkeää muistaa vielä kurssialueella liittyä kurssin opiskelijaksi kohdassa 6. Kurssityökalut -> Lisää minut tälle kurssille opiskelijaksi. Vain kurssin opiskelijaksi liittyneet voivat suorittaa kurssin ja osallistua keskusteluun!

Pekka Hytinkoski
Verkko-opetuskoordinaattori
Co-op Nettwork Studies yliopistoverkosto/Ruralia-instituutti

[advanced_iframe securitykey=”da39a3ee5e6b4b0d3255bfef95601890afd80709″ width=”560″ height=”315″ src=”https://www.youtube.com/embed/RLtA2-ZqI4M” frameborder=”0″ allowfullscreen]

 

Lähteet:

Hiidenmaa, P. 2013. Jos vastaus on mooc, mikä on kysymys? Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia. Luettavissa verkossa: http://ok.helsinki.fi/wp-content/uploads/2014/01/Jos_mooc_on_vastaus.pdf (23.11.2015)

Hiidenmaa, P & Kola, J. 2013. Yliopistojen kannattaa panostaa avoimuuteen (Vieraskynä). Helsingin sanomat 1.1.2013. Luettavissa verkossa: http://www.hs.fi/kotimaa/a1383200056296?jako=09be1c3fce45de3b0345719c0c4f6753&ref=fb-share (23.11.2015)

 

 

Jaa artikkeli

Lue myös

Osuustoiminta Suomen itsenäisyyden rakentajana

Kun Suomi saavutti itsenäisyytensä vuonna 1917, maa oli taloudellisesti ja sosiaalisesti varsin haavoittuvainen. Koko kansan osallistuminen hyvinvoinnin rakentamiseen oli välttämätöntä, ja osuustoiminta tarjosi tähän erinomaiset työkalut.

Onko euro ainoa arvo sote-palveluissa?

Hyvinvointialueet ovat tilanteessa, jossa hoitojonot pitenevät, henkilökunnan saatavuus heikkenee ja rahoituksen alijäämät kasvavat. Näiden akuuttien ja kroonistuneiden ongelmien ratkaiseminen vaatii enemmän kuin pelkkää taloudellista tasapainoilua. Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat elintärkeitä, aina ennaltaehkäisevästä työstä hengenpelastukseen. Siksi on syytä kysyä: onko raha ainoa arvo, jolla näitä ongelmia ratkotaan?

Kesä-Suomen infra nojaa yhteisomistajuuteen

Kesä on aktiivista aikaa eri puolilla Suomea, ja se tuo esiin monia maaseudun yhteisöllisyyden piirteitä. Monet palvelut, kuten juokseva vesi, laajakaista ja tiet, ovat eri lailla yhteisön omistamia ja ylläpitämiä kuin kaupungeissa.

Yritysten rooli järjestöjen ja tapahtumien kumppanina kasvaa

Vapaaehtoissektorin ja yritysten välinen suhde on muutoksessa. Monet sote-sektorin, kulttuurialan ja urheilutoiminnan toimijat ovat perinteisesti olleet riippuvaisia julkisesta rahoituksesta. Valtion ja kuntien talouden säästöt vaikuttavat näiden toimijoiden toimintaan merkittävästi.

Tilaa uutiskirje