Näkökulma: Sami Karhu – Kenelle kuuluu osuustoimintakasvatus?

Itä-Suomen yliopiston osuustoimintakurssin opiskelijat pohtivat maaliskuussa 2021 kysymystä siitä, kenen kuuluu huolehtia, että nuoret saavat riittävät tiedot osuustoiminnasta. Hämmästyin jälleen nuorten aikuisten suurista valmiuksista ajatella asioita.

Opiskelijoiden vastaus oli selvä: osuustoimintatietoisuuden lisääminen on kaikkien toimijoiden vastuulla, niin perheiden kuin instituutioiden. Myös jokaisella nuorella ihmisellä itsellään on vastuu.

Mitä instituutiot ja lähipiiri tarkoittavat? Näihinkin löytyi opiskelijoilta vastauksia. Mitä he siis kertoivat?

Osuustoiminta on yleissivistystä. Se tulee olla kouluopetuksessa peruskoulussa ja lukiossa. ”Siellä kerrotaan kaikesta muistakin, miksi ei tästä?” Muutaman lauseen – kurssin viimeisenä asiana – saattaa toki 12 vuodessa kuulla, mutta ymmärrys jää usein pinnalliseksi.

Kouluopetuksesta taas määrää opetussuunnitelmatasolla päättäjät ja käytännön tasolla opettajat. Historian ja yhteiskuntaopin opettajiin vedottiin. On vastuu myös osuustoimintayrityksillä: ”voisivat vierailla kouluissa.”

Vanhempien kasvatusvastuuta ei voi väistää. Pulma tulee siitä, että aina vanhemmat eivät ole perehtyneet osuustoimintaan tai sitten vaikenevat siitä.

Osuustoiminta tulisi nousta esiin poliittisten liikkeiden toiminnassa.

Isovanhempiin kokeneempina luotetaan ilmeisesti enemmän. Heidän tarinansa iskevät! Vaan tuleeko asia puheeksi? Oppilaat saivat kotiläksyksi ottaa asia puheeksi. Voikin ilmetä ihmeitä ja avautua uusi maailma: kenties isoäidin isä onkin ollut todellinen osuuskunta-aktivisti. Kenties vanhemmatkin ovat jäseniä ja hallintohenkilöitä. Ei vain ole tullut puheeksi.  

Osuustoimintayrityksillä on opiskelijoiden mielestä merkittävä rooli. Kiinnostus herää yleensä osuustoimintayrityksen tarjoamien etujen kautta. Edut pystyy selväsanaisesti kertomaan vain yritys itse. Näin jo siksikin, että jäsenetujärjestelmät eivät ole aina kovin helpposelkoisia. Kun tätä kautta pääsee osuustoiminnan iholle, alkavat osuustoiminnan yhteiskunnallisemmat merkitykset aueta. Yritysten on siksi kerrottava myös osuustoiminnan ideasta laajemmin kuin vain etujen kautta. On myönnettävä, että yritysasiat eivät ole helppoja vaan vaativat treeniä ja kokemusta. Eräs opiskelija oli ollut kolme kesää OP:ssa kesätyössä – ”olen oppinut paljon.”

Yhteiskunnallisille liikkeille sälytettiin siivu vastuusta. Osuustoiminta tulisi nousta esiin poliittisten liikkeiden toiminnassa. Siellähän vaikuttamista muutoinkin opetetaan nuorille.

Nuorten oma aktiivisuus on opiskelijoiden mukaan huonoin opas, sillä miten kiinnostus voi ylipäänsä syttyä asiaan, josta ei tiedä mitään? Jostain pitää tulla ensin virike. Sen jälkeen vastuu siirtyy vähitellen jo nuorelle itselleenkin. Lopulta on aikuisen oikeasti oma vastuu ottaa selvää siitä, mikä on epäselvää.

Näin siis opiskelijat näkivät tilanteen.

Osuustoimintatietämyksen lisääminen on kansallinen kysymys. Se on meidän kaikkien vastuulla juuri nyt. Asiaa ei voi enää siirtää myöhemmäksi rauhallisempiin aikoihin. Hoidetaan oma tontti. Nyt.

Sami Karhu
toimitusjohtaja
Osuustoimintakeskus Pellervo

Jaa artikkeli

Lue myös

Yhteisöexit – Mitä jos perustajat myisivät alustansa käyttäjille?

Maailmalla on esimerkkejä yrityksistä, joiden valtava menestys on tapahtunut asiakasomisteiseksi muuttumisen myötä. Voi olla että ilmiö yleistyy. Ajatuksen ympärille onkin muodostunut muutama vuosi sitten käynnistynyt “yhteisöexit” (exit to community) liike joka pyrkii tekemään tämänkaltaisista omistajanvaihdoksista suositumpia, etenkin teknologiayhtiöiden perustajien parissa. Sen lisäksi että yhteisöexit voisi olla ratkaisu moniin teknologiayhtiöiden ongelmiin, jotka kumpuavat niiden perinteisesti osakeyhtiömuotoisesta omistusmallista, se voisi myös ratkaista haasteita, jotka liittyvät osuuskuntamuotoisten yhtiöiden perustamiseen toimialoille, joilla ne ovat perinteisesti olleet harvinaisia.