Ilonpalautuksia – yhdessä tekemisen lyhyt oppimäärä

Hei! Olen Maria Ruokonen, osuuskuntayrittäjä Tampereelta, Less Miserables osk:sta. Esittelen teille, hyvät lukijat, Ilonpalautuksia-projektin onnellisempien ihmisten ja työyhteisöjen puolesta.

Yhteistyökumppanini Johanna Vuorenmaan (Hehku visual) kanssa julkaisimme joulukuussa 2015 Ilonpalautuksia-projektistamme alkupalan, e-kirjan yhdessä tekemisestä. Ilonpalautuksia-e-kirja on visuaalinen kartta yhdessä tekemisestä, arjesta ja toisin tekemisen taidosta. Se on kaikkien luettavissa Issuu.com– ja SlideShare.com -palveluissa ja on kuvapainotteisen olomuotonsa ansiosta nopea selata läpi.

[slideshare id=56267285&doc=ilonpalautuksiayhdessatekemisenlyhytoppimaara-151218084036 width=650]

 

Miksi Ilonpalautuksia?

Johannaa ja minua yhdistää Tampereen ammattikorkeakoulun yrittäjyyden yksikkö Proakatemia, josta valmistuimme yrittäjyyden tradenomeiksi vuonna 2013. Proakatemiassa opiskellaan yrittäjyyttä tiimiyrityksissä, jotka tavallisesti ovat osuuskuntia, koska osuuskunta on joustava ja hyväksi havaittu muoto tiimiyritykselle.

Tiimissä oppiminen ja yrittäminen on ollut meille (ja sadoille muille) käänteentekevä tapa opiskella, työskennellä ja tavoitella unelmia. Tiimissä opitaan (työ)elämässä tarvittavia tärkeitä taitoja, kuten itsensä johtamistaitoja, vertaisjohtamista, vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, erilaisten näkökulmien arvostamista sekä rohkeutta kokeilla ja luoda uutta.

Ponnistimme eri tiimeistä ja valmistumisen jälkeen jatkoimme kumpikin tahoillamme yrittäjinä, Johanna toiminimellä ja minä tiimitoverini kanssa perustamassamme osuuskunnassa. Intohimo yhteistä asiaa, tiimioppimista ja -yrittäjyyttä kohtaan sai meidät löytämään toisemme ja yhdistämään osaamisemme Ilonpalautuksia varten syksyllä 2014.

Kokemaamme tiimissä oppimisen ja yhdessä tekemisen tapaa ja hyödyllisiä työkaluja haluamme Ilonpalautuksia-projektin avulla jakaa auttaaksemme esimiehiä, tiimejä ja yksilöitä kehittymään ja kehittämään yhdessä. Haluamme kertoa ja näyttää, miten osuuskuntamuotoinen yrittäminen voi auttaa muitakin yritysmuotoja onnistumaan yhdessä. Ilonpalautuksia-e-kirja toimiikin työkaluna sekä esimiehille, tiimeille että yksilöille, ja se on suunnattu jokaiselle, jolla on intohimo ja halu kehittää itseään ja yhteisöään tulokselliseksi ihmislähtöisesti.

 

Mitä se sisältää?

Ilonpalautuksia-e-kirja on jaettu viiden eri teeman alle, joihin voi tutustua järjestyksessä tai poimia kulloinkin itselle ajankohtaisimmat aiheet. Teemat ovat:

  • Johtavat ajatukset: Jaettu visio ja työn merkitys
  • Yksilön polku: Yksilön kehittyminen ja kasvu
  • Toisiaan täydentävä tiimi: Erilaisuudesta voimavara
  • Dialogi: Rakentava vuorovaikutus
  • Luovuus ja oppiminen: Kannustava ja kokeileva kulttuuri

Mukaan e-kirjaan kokosimme myös käytännön esimerkkejä työelämästä. Haastattelimme kahta eri yritystä ohjelmisto- ja sosiaali- ja terveysalalta, joissa ajatellaan toisin ja toimitaan rohkeasti, avoimesti sekä ihmislähtöisesti yhdessä.

 

Mitä seuraavaksi?

Parhaillaan laadimme kokonaista menua työyhteisöä ja yhteistyötä rikastavista työkaluista, joten Ilonpalautuksille on luvassa jatkoa. Kuulemme mielellämme ajatuksiasi: Kolahtiko jokin erityisesti? Mistä haluaisit oppia lisää? Mitä tarpeita juuri sinun yhteisössäsi on? Haluatko jakaa omia hyväksi havaittuja kokemuksiasi kanssamme?

Ilolla,
Maria

Jaa artikkeli

Lue myös

Osuustoiminnan arvot muuttuvat teoiksi

Pellervon Päivässä huhtikuussa palkittaan ensimmäistä kertaa Vuoden osuustoimintateko. Teko, jolla on ollut positiivisia heijastuksia tai jättänyt merkittävän vaikutuksen yhteiskuntaan, yhteisöön tai yksilöön.

Osuuskuntien Keskusjärjestö Pellervon vuosi 2024

Vuoden 2024 alkaessa ja paukkupakkasten paukkuessa Pellervossa hehkuu innostus ja lupaus olla osuustoiminnan eturintamassa. Uudenvuodenlupaus kietoutuu vahvasti strategiaamme ja yhteiseen arvopohjaamme, jota viime vuonna terävöitimme yhdessä henkilöstön ja luottamushenkilöiden kanssa. Se on lupaus uteliaisuudesta, aktiivisuudesta ja yhteistyökyvystä.