Yrittäjämäisyyttä kouluihin?

Yrittäjyyskasvatus ja yrittäjämäisyys liittyvät nykyajan opetuksen kehittämiseen. Yrittäjämäisyyteen ohjataan aina päiväkodeista korkeakouluihin. Yrittäjämäisyys tarkoittaa päivittäistä oman elämän hallintaa, tavoitteellista toimintaa, uusien asioiden kokeilua, yhdessä ideointia, riskien ottamista, innovointia, ongelmien ratkaisua jne. Koulumaailmassa yrittämäisyys näkyy myös siinä, miten lapsia ja nuoria ohjataan työelämään. Lisäksi ideoidaan ja kokeillaan pienimuotoisesti yrittäjyyttä sekä verkostoidutaan työelämään. Tavoitteena ei ole, että ”suoraan koulun penkiltä” tarjotaan yrittäjyyttä ansaintakeinona. Koulutuksen aikana ohjataan ymmärtämään, mitä yrittäjyys on, miten sitä voisi kokeilla ja miten yrittäjyys voisi olla jossakin elämän vaiheessa yksi vaihtoehto oman työpolun kehkeytymiseen. Toki meillä on joukko nuoria, jotka ovat innokkaasti jo opiskelujen aikana käynnistäneet yritystoimintaa!

Suomi 100-kisa

Mynämäen kunnan koordinoimassa ja Opetushallituksen rahoittamassa Digitreenari lukioihin! –hankkeessa pidettiin aiheen tiimoilta valtakunnallinen Suomi 100-vuotiskisa 2017 – 2018.  Digitreenari lukioihin! –hankkeessa on kehitetty tutkimusperusteinen oppimisympäristö SKILLOON, www.skilloon.fi, joka tukee opiskelijan päivittäisiä opintoja sekä ohjaa orientoitumaan työelämään ja yrittäjyyteen. Kisa toteutettiin yhteistyössä Turun yliopiston kanssa ja Hannes Gebhardin rahaston tuella.

Kilpailutehtävissä ohjattiin käyttämään oppimisympäristöä ja antamaan ideoita sen kehittämiseksi. Lisäksi kannustettiin ideoimaan omaa osuuskuntaa. Kisa tavoitti erinomaisesti korkeakoulut ja oppilaitokset. Yli 300:n lukion, 25 opettajankoulutuslaitoksen ja 100:n muun organisaation kautta kisaviesti levisi yli 10 000:lle vastaanottajalle. Lisäksi kisa oli esillä monissa uutiskirjeissä sekä konferensseissa ja facebook-kampanja keräsi myös oman osansa tykkäyksiä. Lisäksi aiheesta kirjoitettiin pari blogikirjoitustakin.

Ideat ja ratkaisut olivat hersyviä. Uusia osuuskuntia voisi syntyä esimerkiksi nuorten kädentaitoihin kannustamisesta, taidepajasta, parisuhdeterapian tuottamisesta tai opiskelijoiden tutortoiminnan kehittämisestä.

Voittajat eri luokissa olivat opettajaopiskelijatiimi Maija Heinonen ja Van Thang Nguyen, Turun yliopistosta, OKL; Paavo Suominen Mynämäen lukiosta; ja Noora Rguibi Helsingin Englantilaisesta koulusta.

 

Mitä jatkossa?

Kisa oli erittäin hyvä konsepti sekä oppimisympäristön että osuuskunta-yrittäjyyden levittämiseen. Meillä on jo mukavia jatkoideoita uuden kisan kehittämiseen. Olisi mielenkiintoista luoda kisakonsepti, jossa esimerkiksi yritysideoita kehitetään ja sparrataan täysin avoimessa ympäristössä. Voit nähdä kaverien ideoita, kommentoida ja parastaa myös omaa ideaasi tämän perusteella entistäkin enemmän.

Tästä on tulossa lisää. Ole kuulolla. Seuraa meitä! www.skilloon.fi

 

Mirva Jalo, projektikoordinaattori, Mynämäen kunta
Jaana Seikkula-Leino, KT, dosentti, Turun yliopisto

Jaa artikkeli