Mitä on opiskelijaosuustoiminta?

Teksti: Eliisa Troberg ja Pekka Hytinkoski, Osuustoiminta oppimismallina yrittäjyyteen, Opas opiskelijoiden osuuskuntien perustamiseen ja niiden kehittämiseen.

Mitä on opiskelijaosuustoiminta?

Eri koulutusasteiden oppilaitoksissa toimii osuuskuntamuotoisia yrityksiä, joissa opiskelijat oppivat yrittäjyyttä, ammattiosaamista, työelämätaitoja sekä ansaitsevat rahaa tekemällä työtä. Suuressa osassa osuuskuntia opiskelijat kerryttävät myös opintosuorituksiaan osuuskuntatyöskentelyn kautta.

Opiskelijaosuustoiminnan alkujuuret juontavat vuoteen 1993, jolloin Jyväskylän ammattikorkeakouluun alettiin perustaa tiimiyrityksiä ensin yhdistysmuodossa Tiimiakatemian puitteissa. Ensimmäinen osuuskuntamuotoinen yritys perustettiin Tiimiakatemiassa vuonna 1997.  Tämä innovatiivinen oppimismenetelmä on levinnyt lähes kaikkiin Suomen ammattikorkeakouluihin, lukuisiin ammatillisiin oppilaitoksiin, lukioihin ja yliopistoihin. Tiimiakatemian menetelmiä on kehitetty lähes 25 vuotta ja niillä on yli 10 000 eri asteista käyttäjää yli 10 maassa (http://tiimiakatemia.com/tiimiakatemia/mika-on-tiimiakatemia/, 28.8.2017).

OPISKELIJAOSUUSTOIMINTA

Termiä opiskelijaosuustoiminta käytämme kuvaamaan osuuskuntamuotoisen opiskelijayrittäjyyden molempia (opiskelijaosuuskunta ja oppilaitososuuskunta) muotoja.

OPISKELIJAOSUUSKUNTA

Opiskelijaosuuskunta on yritys, joka perustetaan uusien opiskelijoiden ja mahdollisesti myös henkilökunnan yhteisen suunnittelujakson jälkeen. Uudet opiskelijat perustavat aina oman osuuskunnan.

OPPILAITOSOSUUSKUNTA

Oppilaitososuuskunta on oppilaitokseen perustettu osuuskunta, johon uudet opiskelijat tulevat jäseniksi ja eroavat valmistumisen jälkeen. Osuuskunta pysyy oppilaitoksessa opiskelijoiden vaihtuessa uusiin.

PEDAGOGINEN OPPIMISOSUUSKUNTA

Yksi näkemys pedagogisesta osuuskunnasta on, että se edellyttää jonkinlaista valmentajaa sekä opintojen integroimista ainakin jossakin määrin osuuskuntatyöskentelyyn. Koska asiasta ei ole selvää käsitystä, voidaankin puhua tietynlaisesta jatkumosta, jonka toisessa päässä on täysin opintoihin integroitu pedagoginen osuuskunta ja toisessa päässä lähes täysin opinnoista irrallaan toimiva osuuskunta.

Millä toimialoilla osuuskunnat toimivat?

Media Tietotekniikka
Peliala Kaupallinen ala
Matkailu- ja ravitsemusala Metsä
Rakentaminen Kone-, metalli- ja autoala
Sosiaali- ja terveysala Taide- ja käsityöala

 

Mitkä ovat opiskelijaosuustoiminnan hyödyt opiskelijoille, opettajille, oppilaitoksille ja yhteiskunnalle?

Opiskelijaosuustoiminnan hyödyt opiskelijoille ovat moninaiset.

 Yrittäjyyden oppiminen
 Työllistyminen ja ansioiden saaminen
 Työelämäkokemuksen ja työelämätaitojen kerryttäminen
 Yrittäjyyden ja työelämän kynnyksen madaltuminen
 Omien liikeideoiden testaaminen turvallisessa ympäristössä
 Käytännön kautta oppiminen, vastapainoa teoreettisille opinnoille
 Moninaisten verkostojen luominen
 Sosiaalisten taitojen oppiminen
 Luo yhteisöllisyyttä ja yhteenkuuluvuutta, integroi mukaan erilaisia opiskelijoita, tarjoaa parhaimmillaan merkityksellisiä kokemuksia ja myöhemmin muistoja
 Itsevarmuuden kasvaminen

 

Opiskelijaosuustoiminnan hyötyjä opettajille ja oppilaitoksille.

Tarjoaa oppimisen ja täydennyskouluttautumisen mahdollisuuden – myös oman työpaikan sisällä ja työajalla. Opettajat kokevat hyötyvänsä ammatillisesti osuuskuntamuotoisen opiskelun ohjauksesta vaikka tehtävä on haastava.
Luo uusia tiimejä opetushenkilöstöön, parhaimmillaan kouluihin rakentuu mestari-kisälli –tiimejä, joissa myös kokeneemmat työntekijät voivat olla uutta oppivan asemassa.
Oppilaitokset luovat moninaisia suhteita sidosryhmiinsä osuuskuntien kautta ja tekevät oppilaitosta tunnetuksi alueellaan.
Opiskelijoiden osuuskunnat toimivat erittäin hyvin yrittäjyyskasvatuksen välineinä.  Oppilaitosten tiimiyrittäjyyden toimivuudesta on osoituksena myös sen levittäytyminen laajalti suomalaisiin eri koulutusasteiden oppilaitoksiin sekä yli 10 ulkomaan oppilaitoksiin.

 

Opiskelijaosuustoiminnan hyötyjä yhteiskunnalle.

Osuuskuntayrittäjyys aktivoi nuoret opiskeluun, työelämään ja tiimiyrittäjyyteen. Tällä tavoin se vähentää nuorten syrjäytymistä ja siitä johtuvia kustannuksia sekä edesauttaa nuorten integroitumista työelämään aktiivisina toimijoina.
Opiskelijaosuustoiminta on nopea ja tehokas väline opettaa nuorille yrittäjyyttä ja työelämätaitoja jopa jo lukioasteella. Ammatillisissa oppilaitoksissa ja ammattikorkeakouluissa opiskelijat oppivat nämä tärkeät taidot samanaikaisesti oman ammattinsa oppimisen kanssa.
Opiskelijaosuustoiminta vahvistaa yhteiskunnassa yhteisöllisyyttä ja solidaarisuuden arvoja.
Osa opiskelijoiden osuuskunnista jatkaa myös opintojen jälkeen ja tarjoaa näin sekä työtehtäviä että verotuloja paikallisesti.

 

Opiskelijaosuustoiminnan swot-analyysi; vahvuudet, heikkoudet, mahdollisuudet, uhat

Vahvuudet

- tuo opintoihin tärkeää käytännön näkökulmaa

- hyvä yrittäjyyskasvatuksen väline

- madaltaa yrittäjyyden ja työelämän kynnystä

- ei suuria taloudellisia riskejä

- voi testata omia liikeideoita

- monipuolistaa opettajan työtä

- verkostoi oppilaitoksia sidosryhmien kanssa

 

Heikkoudet

- tasa-arvoiseen toimintamalliin saattaa syntyä sisäisiä ristiriitoja, jollei johtamisen kehittämiseen panosteta

- osuuskuntayrittäjyys on oikeaa yrittämistä, myynnin aikaansaaminen vaatii opiskelijoilta paljon, erityisesti koska opiskelijayrittäjyydessä on kyse oppimisesta ja oppimisen ja yrittäjyyden yhdistämisestä

- toimintamalli ei sovi kaikille; edellyttää itsekuria ja omatoimisuutta

Mahdollisuudet

- mahdollistaa opiskelijoiden työllistymisen sekä yrittäjyys- ja työkokemuksen hankkimisen samanaikaisesti opiskelun ohella

- mahdollistaa ammatillisiin opintoihin liittyvän työharjoittelun toisen asteen ammatillisissa oppilaitoksissa

- mahdollistaa oivallisten liikeideoiden kypsyttelyn turvallisessa ympäristössä

Uhat

- uhkana on, että osuuskuntayrittäjyyttä ei integroida hyvin opintoihin pedagogisessa osuuskunnassa; opiskelijat eivät saa opintosuorituksia osuuskuntayrittäjyydestään eikä opettajan valmennustyötä resurssoida riittävästi

- uhkana on, että valmentavia opettajia on vain yksi, jolloin hänen siirtyessä muihin työtehtäviin, toiminta hiipuu

- opiskelijoiden ja/tai valmentavien opettajien heikko sitoutuminen toimintaan

Lue lisää:

Perehdytyskalvosarja: Tietoja oppilaitososuustoiminnasta

Osuuskunta – yhteinen yritys saa ideasi toimimaan. Pellervo-Seura ry.

http://pellervo.fi/storage/tietopankki/osuuskunta.pdf

Yrittäjän Abc – Perustietoa Yrittäjyydestä – Yritysmuodot ja Vastuut

https://www.yrittajat.fi/yrittajan-abc/perustietoa-yrittajyydesta/yritysmuodot-ja-vastuut/osuuskunta-318169#quickset-valilehti=3

 

Osuustoimintakeskus Pellervon Perustaisinko osuuskunnan infoillat:

Perustaisinko osuuskunnan infoilta 6.10.2016
https://www.youtube.com/watch?v=25uMSVN2AF0

Perustaisinko osuuskunnan infoilta 26.5.2016
https://plus.google.com/events/c83gvp37fjd5bh8qiqi8kpg9otc.

Perustaisinko osuuskunnan infoilta 27.8.2015 Pellervo
https://www.youtube.com/watch?v=VKk94KLxdU4

Tilaa uutiskirje