Suomalaiset arvioivat S-ryhmän ketjuineen alojensa vastuullisimmaksi

Kun suomalaisilta kysytään, S-ryhmä on vastuullisin päivittäistavarakaupan brändi sekä Prisma, Sokos Hotellit ja S-Pankki vastuullisuuden ykkösiä omilla toimialoillaan. Euroopan laajimmassa, vuosittain ilmestyvässä Sustainable Brand Index -tutkimuksessa arvioidaan kuluttajien näkemyksiä brändien vastuullisuudesta.

Tänä vuonna S-ryhmän osuuskauppabrändi harppasi Suomen kolmanneksi vastuullisimmaksi brändiksi Elovenan ja Valion jälkeen. Top 10 -listasta löytyvät myös S-ryhmän Kotimaista-tuotesarja sekä Prisma. Lisäksi S-ryhmä on arvioitu jo kolmatta vuotta putkeen vastuullisimmaksi päivittäistavarakaupan yritysten sarjassa.

”Suomalaisten kuluttajien antama tunnustus on asiakkaidensa omistamalle osuuskaupparyhmälle erityisen arvokasta ja kiitämme luottamuksesta. Pitkäjänteinen työmme vastuullisuuden eteen kaikilla toimialoillamme on selkeästi tunnistettu ja olemme osuuskauppabrändin kautta halunneet tuoda sitä myös asiakkaillemme näkyvämmäksi. Vastuullisuusohjelmamme yksi tärkeimpiä tavoitteita on mennä kohti kestävämpää arkea yhdessä asiakkaidemme kanssa”, sanoo vastuullisuusjohtaja Nina Elomaa S-ryhmästä.

Prisma, S-Pankki ja Sokos Hotellit toimialansa ykkösiä vastuullisuudessa

Ruokakauppojen vertailussa suomalaiset arvioivat Prisman vastuullisimmaksi päivittäistavarakaupaksi toista vuotta peräkkäin. Suomalaiset arvostavat elintarvike- ja päivittäistavarabrändejä. Kärkijoukosta löytyy myös S-ryhmän Kotimaista-tuotesarja.

Suomalaiset kuluttajat ovat arvioineet Sokos Hotellit jo kymmenennettä kertaa hotellikategorian vastuullisimmaksi brändiksi. Sokos Hotelleissa on tehty pitkään järjestelmällistä omaa vastuullisuustyötä ja viime vuonna Sokos Hotellit tarjosivat Suomessa ensimmäisenä alallaan asiakkailleen mahdollisuuden kompensoida yöpymisensä ilmastopäästöt.

Myös S-Pankki on arvioitu vastuullisimmaksi pankiksi jo kymmenen vuotta peräkkäin. Täysin kotimaisen S-Pankin tavoitteena on tarjota vähän rahakkaampi huominen jokaiselle. Esimerkkinä tästä ovat asiakasomistajille ja heidän perheenjäsenilleen tarjottavat maksuttomat päivittäiset pankkipalvelut.

Eurooppalainen Sustainable Brand Index selvittää kuluttajien käsityksiä brändien vastuullisuudesta

Kuluttajien mielikuvia yritysten vastuullisuudesta tarkasteleva Sustainable Brand Index perustuu kyselytutkimukseen, jossa 9 100 suomalaistakuluttajaa on arvioinut Suomen 214 suurinta tuotemerkkiä. Tuotemerkkejä arvioidaan 17 maailmanlaajuisen kestävän kehityksen tavoitteen perusteella. Sustainable Brand Index -selvitys on Euroopan suurin riippumaton vastuullisuuteen keskittyvä bränditutkimus, joka on toteutettu Suomessa vuosittain jo vuodesta 2013.

Arvioitavat brändit valikoituivat kyselyyn niiden markkinaosuuden, liikevaihdon ja brändin tunnettuuden perusteella. Yritykset eivät itse valitse kyselyyn osallistumista tai siitä pois jäämistä.Lisäksi tutkimuksessa selvitetään trendejä ja vastuullisen kuluttamisen ajureita.

Lue lisää Sustainable Brand Index -tutkimuksesta ja toteutuksesta: SUSTAINABLE BRAND INDEX (sb-index.com) 

Lue lisää S-ryhmän vastuullisuudesta: https://s-ryhma.fi/vastuullisuus

Jaa artikkeli

Lue myös

S-ryhmä kehittää vesivastuutyötään – Yritysten yhteinen vesihanke käynnistyy ennätyskuivuudesta kärsineessä Espanjassa

Ruoantuotanto kärsii ilmastonmuutoksen voimistamista sään ääri-ilmiöistä, kuten tulvista ja lisääntyvistä kuivuusjaksoista. Ratkaisuja kestävään vedenkäyttöön etsitään nyt myös uudenlaisessa yritysten välisessä yhteistyössä. S-ryhmä, pohjoismaisten osuustoiminnallisten yritysten hankintayhtiö Coop Trading sekä kolme muuta eurooppalaista kaupparyhmää osallistuvat kestävään vedenkäyttöön liittyvään pilotointihankkeeseen. Hanke toteutetaan vesikriittisellä Huelvan ja Doñanan alueella Etelä-Espanjassa. 

Onko yritysten nettovaikuttavuutta mahdollista laskea?

Tämän vuoden Osuustoiminta-lehden Vuosikirjassa käytimme ensimmäistä kertaa Upright Projectin nettovaikuttavuusdataa yritysten vertailemiseen. Malli on nimittäin hyvin kiinnostava ja erityisesti sijoittajat, mutta myös monet suuret suomalaiset yritykset käyttävät sitä jo oman toimintansa positiivisten ja negatiivisten vaikutusten esille tuomiseen ja arviointiin. Mistä Uprightin nettovaikuttavuudessa on kysymys?

Metsä Group ja Valmet kehittävät yhteisen vastuullisuusmallin teollisille investointihankkeille

Metsä Group ja Valmet kehittävät yhteistyössä kattavaa vastuullisuuden toimintamallia liittyen teknologia- ja kunnossapitoinvestointeihin. Toimintamalli sisältää vastuullisuuden eri teemat ottaen huomioon ympäristön, yhteiskuntavastuun ja hyvän hallintotavan (ESG). Mallia on tarkoitus käyttää Valmetin Metsä Groupille toimittamien prosessikokonaisuuksien sekä niihin liittyvien hankintaketjujen vastuullisuuden todentamiseen.