Oulun kauppakorkeakouluun myös osuustoimintaa tutkiva ja opettava professori

Oulun yliopiston kauppakorkeakouluun on lahjoitusvaroin perustettu rahoitustaloustieteen professuuri, jonka painopisteenä ovat kestävyys ja makrotalous. Tehtävään nimitettiin marraskuussa KTT Juha-Pekka Junttila, joka jättää näin taakseen Jyväskylän yliopiston taloustieteen professuurin.

Junttila on myös toiminut dekaanina Vaasan yliopiston laskentatoimen ja rahoituksen yksikössä. Lisäksi hän on työskennellyt tutkijana ja professorina Oulun yliopistossa ja on Oulun yliopiston dosentti.

Hänen ajatuksenaan on tuoda osuustoiminta kiinteäksi osaksi kauppakorkeakoulun opetusohjelmaa, sillä mallin opettamiselle yliopistoissa on tilausta: Osuustoimintamalli on tutkitusti osoittanut toimivuutensa etenkin globaalien kriisien yhteydessä. Resilienssin tarve lisää osuustoiminnallisen mallin hyötyjä.

–  Osuuskunnat ovat joustavia organisaatioita, jotka kykenevät yrityksistä helpoimmin sopeutumaan kriiseihin ja palautumaan niistä.  

Junttilan suunnitelmissa on luoda osuustoiminnasta kanditasolle yhteinen opintojakso, jonka järjestelyt voisivat tulevaisuudessa jopa kiertää yliopistojen välillä. Etäopetus palvelisi kaikkia.

– Minulla on halua lähteä rakentamaan verkostoa tätä varten.

Opetussuunnitelma työn alla

Nyt työn alla on opetussuunnitelman teko vuosille 2025-26. Sen kurssisisällöissä tulee olemaan uuden professuuriin alaan liittyvinä muun muassa teemoja kryptovaluuttojen vaikutuksesta rahoituksen välityksen tulevaisuuteen, sekä hyödykemarkkinoiden hinnanmuodostuksen moninaisten syy-seuraussuhteiden verkostosta.

Muun muassa rahatalouden kurssille on tarkoitus sisällyttää shareholder (osakeyhtiömuotoisten)– ja stakeholder (osuuskuntamuotoisten)-pankkien vertailua.

-Tutkimusten mukaan negatiivisten korkojen aikana pankin omistusmuodolla samoin kuin sen koolla, on ollut merkitystä korkokehityksen kannattavuusvaikutuksissa, Junttila sanoo viimeaikaiseen pankkitutkimukseensa viitaten.  

Hän harmittelee, että massiiviseksi paisunut pankkivalvonta lyö nilkkaan pieniä toimijoita ja paikallisuutta. Sääntelyn vaatiman byrokratian toteuttaminen vaatii isoa yksikkökokoa, jolloin osuustoiminnallisuus väistämättä saattaa hieman kärsiä, kun päätöksenteko siirtyy kauemmas asiakasrajapinnasta. 

-Osuustoiminta on jossakin määrin erityisesti suomalainen ilmiö. Meillä on sekä todella suuria ja merkittäviä osuuskuntia että pieniä. Kaikilla niillä on yhteisenä tavoitteenaan jäsenen edun maksimointi, ei yrityksen arvon.

Junttilan mukaan osuustoiminnan näkökulman tuominen rahatalouden lisäksi yrittäjyyden puolelle voisi olla luontevaa. Myös siellä ESG-tavoitteita hyvin palveleva yritysmalli kiinnostaa.

Vahva oma osuustoimintatausta

Junttilalla on pitkä kokemus hallitustyöskentelystä OP-ryhmässä. Hän on toiminut 21 vuotta kotiseutunsa Limingan Osuuspankin hallintotehtävissä, joista 13 viimeistä hallituksen puheenjohtajana. Myös Osuuspankkiryhmän hallintoneuvoston jäsen hän ehti olla kaksi vuotta, ennen kuin luottamustoimintaan liittyvät kaudet tulivat täyteen.

– Halu osallistua osuustoimintaan on tullut veren perintönä. Meillä Limingassa sekä osuuskauppa, -pankki ja -meijeri ovat olleet aktiivisia toimijoita.  Isäni oli niissä vahvasti mukana. Veljeni oli pitkään osuuskaupan hallintoneuvoston puheenjohtaja.

Junttila on Oulun yliopiston alumni, joka palaa kotikulmille ilolla. Lahjoituksen taustalla ovat Pohjois-Suomen OP-liitto, Osuuskauppa Arina ja LähiTapiola Pohjoinen.

Rahoitustaloustieteen uuden professuurin kanssa yhtä aikaa aloitti myös liiketoimintaetiikkaan keskittynyt lahjoitusprofessuuri. Nämä molemmat avaavat uusia mahdollisuuksia Oulun yliopiston kauppakorkeakoululle sekä tutkimuksessa että opetuksessa.

-Ne tukevat erinomaisesti kauppakorkeakoulun strategisia tavoitteita ja vahvistavat edelleen vastuullisen liiketoiminnan ja taloustieteen tutkimustamme, dekaani Janne Järvinen korostaa Oulun yliopiston tiedotteessa.  

Oulun yliopiston tiedote:
Lahjoitusprofessuurit vahvistavat Oulun yliopiston vastuullisen liiketoiminnan ja taloustieteen tutkimusta

 

Jaa artikkeli

Lue myös

Ehdota Vuoden osuustoimintatekoa! 

Pian on aika jälleen nostaa esiin mitä puhuttelevaa on jokin osuuskunta, -pankki tai keskinäinen vakuutusyhtiö äskettäin tehnyt: Uusi avaus paikallisyhteisön hyväksi? Painava jäsenhyöty? Innovatiivinen tapa olla osuustoiminnallinen? Pellervon Päivässä 2. huhtikuuta 2025 tullaan julkistamaan toisen kerran Vuoden osuustoimintateko. 

Tilaa uutiskirje