Miksi käsi hakeutuu puhelimelle?

Suomessa on viime viikkojen aikana käyty vilkasta keskustelua Pisa-tuloksista ja niiden laskun syistä. Yhtenä merkittävänä tekijänä on nostettu lasten ja nuorten puhelimen käyttö ja sosiaalinen media. Ei me aikuiset kyllä puhelimen tuijottamisessa ihan viattomia olla itsekään. Jos puhelinajan sääntely on vaikeaa nuorille, niin sitä se on myös aikuisille.

Kysymys kuuluu: heikentääkö puhelimen jatkuva tuijottelu ja sosiaalinen media meitä? Jokainen sosiaalisen median käyttäjä voinee todeta, että se vie aikaa, hajottaa keskittymiskykyä ja synnyttää turhaa vastakkainasettelua. Ja sillä on vaikutusta siihen millaisen maailmankuvan muodostamme.

Itsekin olen kytkettynä tähän digitaaliseen järjestelmään, ja tuntuu, että kiinnekohtia syntyy jatkuvasti. Viime viikolla liityin uuteen sovellukseen nimeltä Threads, jonka ympärillä on lupaus miellyttävämmästä paikasta keskustella kuin X (entinen Twitter).

Asiantuntija- ja vaikuttamistyössä on oltava siellä, missä ihmiset ovat. He ovat vahvasti digitaalisessa maailmassa. Mahdollisuus tulla nähdyksi ja kuulluksi, vaikuttaa ja jakaa osuustoiminnan tietoa tapahtuu nyt erilaisia sovelluksia hyödyntäen.

On kuitenkin tärkeää oppia tiedostamaan missä vaiheessa puhelimen käyttö on addiktio ja miten vaikuttaa omaan käyttäytymiseen tunteisiin. Itsellä puhelimen katselu on tapa, jonka muuttaminen on uudenvuoden lupausten toistuva teema. Kenties kokeilen liimata post-it-lapun puhelimen ruutuun ja kirjoitan siihen kysymyksen ”miksi?”.

Yksi joulun ajan lukulistallani olevista kirjoista on Perttu Pölösen uutuuskirja Saisinko huomiosi? Kirjan esittelytekstissä kerrotaan, että Pölönen paljastaa sosiaalisen median kätketyt manipulointimekanismit ja jokaisen somekäyttäjän pitäisi lukea. Odotan paljon tuolta kirjalta.

Tänä vuonna liitän jouluperinteisiin somepaaston. Muttei ruudun tuijottelulta täysin voi välttyä. Tuonkin Pölösen kirjan tulen lukemaan Ipadilta

Haluan lämpimästi kiittää kuluneesta vuodesta ja toivottaa kaikille merkityksellistä alkavaa vuotta!

Jouluntaikaa kohtaamisiin kasvotusten ja digisti,

Mari Kokko
toimitusjohtaja
Osuuskuntien Keskusjärjestö Pellervo

Jaa artikkeli

Lue myös

Hauki on kala – miksi osuustoimintaa on niin vaikea ymmärtää?

”Kuka tässä on tyhmä: ihmiset, kaupparyhmät vai minä itse”, kysyi Pekka Seppänen Ylen Pyöreä Pöytä -podcastissa viime viikolla. Hän oli suivaantunut S-ryhmän ennätyksellisiin kuukausibonuksiin ja ylipäänsä kauppojen kanta-asiakas- ja bonusjärjestelmiin ja referoiden sanoi kuta kuinkin näin: ”Mitä rahaa se (bonus) on? Asiakkaiden omaa rahaa. S-ryhmä on saanut korotta pitää sitä lainassa ja antaa nyt korotta takaisin. Tässä ei ole mitään hurraamista. Järjestelmät maksavat satoja miljoonia, eivätkä tuota mitään uutta hyvää yhtään kenellekään.” Niinpä niin. Osuuskunta jäsenomisteisena yrityksenä, jonka tavoitteena on tuottaa näille jäsenille heidän tarvitsemiaan hyödykkeitä ja palveluksia mahdollisimman edullisin ehdoin ja tilanteessa, jossa liiketoiminnassa syntyy voittoa, jakaa tämä voitto jäsenille takaisin, on edelleen valtaosalle ihmisistä täysin tuntematon toimintaperiaate. Edelleen yli 100 vuoden olemassaolon jälkeen.

Osuustoiminnan arvot muuttuvat teoiksi

Pellervon Päivässä huhtikuussa palkittaan ensimmäistä kertaa Vuoden osuustoimintateko. Teko, jolla on ollut positiivisia heijastuksia tai jättänyt merkittävän vaikutuksen yhteiskuntaan, yhteisöön tai yksilöön.