Kysely: Yrittäminen kiinnostaa suomalaisia – joka kolmas yrittäjyyttä harkitseva voisi perustaa osuuskunnan

Uusia osuuskuntia perustetaan vuosittain noin 60, myös aivan uudenlaiseen toimintaan.

Suomalaisista reilu viidesosa (21 %) on kiinnostunut yrityksen perustamista, yksin tai yhdessä muiden kanssa. Kiinnostuneista jopa kolmasosalle (29 %) osuuskunta voisi olla varteenotettava vaihtoehto. Tämä selviää Osuuskuntien Keskusjärjestö Pellervon toteuttamasta kyselytutkimuksesta, jonka toteutti Kantar Agri. Kyselyyn vastasi 1002 suomalaista, ja sen tulokset edustavat koko maan aikuisväestöä.

Osuuskuntia perustetaan Suomeen jatkuvasti lisää – vuonna 2024 päivänvalon näki 62 uutta osuuskuntamuotoista yritystä.

– Monen mielikuva osuuskunnista on, että ne on kaikki perustettu joskus kauan sitten, ja nyt ne ovat suuria ja vakiintuneita. Tosiasiassa Suomessa on aivan kaiken kokoisia osuuskuntia monilla eri toimialoilla. Esimerkiksi kulttuurin ympärille syntyy koko ajan kiinnostavaa uutta osuuskuntamuotoista toimintaa, kertoo Osuuskuntien Keskusjärjestö Pellervon toimitusjohtaja Mari Kokko.

– On todella ilahduttavaa huomata, että osuuskunnan perustaminen tuntuu sopivalta vaihtoehdolta varsin monelle yrittäjyyttä harkitsevalle, Kokko toteaa.

Osuuskunnat suomalaisten suosiossa

Suomalaiset näkevät osuuskuntamuotoisten yritysten toteuttavan hyvin asioita, jotka ovat tärkeitä paitsi menestyvälle yritystoiminnalle, myös ympäröivälle yhteiskunnalle laajemmin.

Reilut kaksi kolmasosaa (68 %) kyselyyn vastanneista uskoo osuuskuntien toimivan oman alueensa parhaaksi. Lähes yhtä moni (67 %) katsoo osuuskuntien toiminnalla olevan myönteisiä vaikutuksia myös koko yhteiskunnalle. Erityisen onnistuneesti osuuskuntien nähdään edistävän kotimaista omistusta (79 % vastaajista).

Enemmistö (54 %) vastaajista näkee osuuskunnat myös houkuttelevina työpaikkoina.

– Osuuskuntayritykset menestyvät vuodesta toiseen mainiosti myös erilaisissa työnantajabrändiä mittaavissa tutkimuksissa. Tämäkin kertoo osaltaan siitä, että osuuskunnat ovat usein erittäin hyviä, yhteisöllisiä ja työntekijöistään huolehtivia työnantajia, Mari Kokko mainitsee.

Moni ei tiedä olevansa osuuskunnan omistaja

Osuuskuntia ja niiden toimintaa tunnetaan kuitenkin varsin huonosti – kyselyyn vastanneista vain alle kolmasosa tuntee mielestään osuustoimintaa hyvin. Isolle osalle ihmisistä on myös epäselvää, ovatko he itse jonkin osuuskunnan jäseniä.

– Lähes kaikki suomalaiset ovat vähintään yhden osuuskunnan tai keskinäisen vakuutusyhtiön jäseniä eli omistajia. Tästä omistajuudestaan oli kuitenkin tietoisia vain hieman yli puolet vastaajista. Meillä on siis vielä paljon tehtävää osuustoiminnan tunnettuuden kasvattamisessa, Mari Kokko sanoo.

Tulevaisuuden yritysmuoto

Kyselyyn vastanneista suomalaisista peräti 38 % uskoo, että osuuskuntien merkitys tulee kasvamaan tulevaisuudessa. Vielä useampi (46 %) uskoo, että osuuskunnat voisivat olla myös ratkaisu kestävän kehityksen haasteisiin.

– Tulokset osoittavat, että osuuskuntien tekemää työtä arvostetaan, ja niiden rooli yhteiskunnassa nähdään rakentavana. Osuuskuntien toiminnan taustalla on yleensä paljon modernia ajattelua, ja ne ovat ehdottomasti relevantti yritysmuoto myös tulevaisuudessa, Mari Kokko toteaa.

YK:n osuustoiminnan teemavuosi 2025

Kyselytutkimuksen taustalla on YK:n julistama osuustoiminnan teemavuosi, jonka tarkoituksena on lisätä osuuskuntien tunnettuutta sekä nostaa esiin osuuskuntien merkitystä kestävän kehityksen tavoitteiden edistämisessä maailmanlaajuisesti. Teemavuosi näkyy Pellervon ja sen jäsenyritysten digitaalisissa kanavissa ja toimipaikoissa loppuvuoden ajan.

Lisätietoja:
Kyselytutkimuksen tulokset ja raportti (linkki avautuu uuteen ikkunaan)

Osuuskuntien Keskusjärjestö Pellervo
Mari Kokko
mari.kokko@pellervo.fi
040 521 2124

Jaa artikkeli

Lue myös

Vuoden osuustoimintateko 2025 -finalistit valittu

Vuoden osuustoimintateko 2025-kilpailun kolme finalistia on nyt valittu! Kilpailuun saatiin lukuisia ehdotuksia, joista raati nosti esiin teot, jotka edustavat parhaiten osuustoiminnan arvoja ja periaatteita sekä inspiroivat muita toimijoita.

Tilaa uutiskirje