Näkökulma -videosarjalla Osuustoimintakeskus Pellervon hallinnon edustajat kertovat kuulumisistamme esimerkiksi hallituksen kokousten jälkeen. Videolla hallituksen varapuheenjohtaja Tiina Linnainmaa antaa katsauksen marraskuun hallituksen kokouksen ajankohtaisiin asioihin ja valottaa hieman myös tulevaa vuotta.
Lue myös
Pellervolainen Shimelles Tenaw palkittiin yhtenä Afrikan vaikutusvaltaisimmista osuustoimintajohtajista
Suomalaistunut Shimelles Tenaw on palkittu yhtenä Afrikan 50 vaikutusvaltaisimmasta osuustoimintajohtajasta....
Mari Kokko Kansainvälisenä osuustoimintapäivänä: Rauha rakentuu arjessa
Heinäkuun ensimmäisenä lauantaina vietetään jälleen Kansainvälistä osuustoimintapäivää. Teema on tänä...
Nyt etsitään Euroopan osuustoiminnan suunnannäyttäjiä – ehdota osuuskuntaasi mukaan kilpailuun
Euroopan osuustoimintajärjestö Cooperatives Europe etsii vaikuttavimpia osuuskuntia juhlistaakseen järjestön 20-vuotista...
What, mikä se osuuskunta oikein olikaan?
Kesätyöntekijämme Lumi pääsi kahden viikon ajan tutustumaan tarkemmin osuuskuntiin ja tutkimaan millaista toimistotyö tällaisessa organisaatiossa on. Kaikista ei tarvitse kouluttaa osuustoiminnan asiantuntijoita, mutta osuustoiminnasta pitäisi tarjota enemmän kiinnostavaa ja innostavampaa tietoa!
Pellervon lausunto yritysvastuulaista
Pellervon pitää tärkeänä, että hallituksen esityksessä ihmisoikeuksia ja ympäristöä koskevassa yritysten huolellisuusvelvoitteessa eli niin kutsutussa yritysvastuulaissa on huomioitu kansallisen lisäsääntelyn vaikutukset alkutuotantoon ja yritysvastuulakia esitetään sovellettavaksi osuuskuntiin kestävyysraportointia vastaavalla tavalla.




