Eurooppalainen osuustoimintainnovaatio-kilpailu käynnissä

Euroopan maatalousosuustoimintajärjestö Cogeca hakee jälleen eurooppalaisia osuuskuntainnovaatioita maa- ja metsätalouden sekä kalastuksen aloilta. Pellervon jäsenillä on mahdollisuus osallistua kilpailuun.

Vuoden 2025 YK:n kansainvälinen osuustoimintavuosi toimii kuudennen palkintokierroksen lähtölaukauksena. Tänä vuonna haetaan erityisesti kestävyyteen perustuvaa innovaatiota, sillä uusien markkinoiden, tuotteiden, palvelujen tai prosessien luominen taloudellisten, sosiaalisten tai ympäristötavoitteiden ohjaamana on nykyisessä markkina- ja poliittisessa tilanteessa erityisen tärkeää. Palkinto jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 2009.

Kilpailuun voi tutustua tarkemmin osoitteessa: European Award for Cooperative Innovation

"Meillä on Suomessa useita hienoja ja innovatiivisia ratkaisuja, jotka sopivat hyvin kilpailun teemoihin: taloudellisen, sosiaalisen ja ympäristöarvon luominen", muistuttaa EU-asiantuntija Jussi Savander Pellervon, MTK:n ja SLC:n Brysselin toimistolta. "Maatalouskomissaari Hansen nosti Suomen esiin edistyksellisenä esimerkkinä puhuessaan maatalousvisio-konferenssissa. Tämän pohjalta haluan lämpimästi kannustaa suomalaisosuuskuntia osallistumaan Cogecan osuustoimintakilpailuun."

Savander kertoo mielellään lisää kilpailusta, Brysselin toimiston toiminnasta sekä auttaa myös hakemuksen laatimisessa: jussi.savander@mtk.fi

Tärkeät päivämäärät
• Hakemusten jättöaika päättyy: 27. kesäkuuta 2025
• Ehdokkaiden julkistaminen: 4. heinäkuuta 2025 (Kansainvälinen osuustoimintapäivä)
• Voittajien julkistaminen: viimeistään 27. lokakuuta 2025
• Palkintojen jako: 19. marraskuuta 2025

Jaa artikkeli

Lue myös

Osuuskuntien hyvät teot esiin – 2025 on kansainvälinen osuustoiminnan vuosi

Keräämme ja nostamme esiin suomalaisten osuustoimintayritysten hyviä tekoja – tekoja, jotka hyödyttävät niin jäseniä, paikallisyhteisöjä kuin koko yhteiskuntaa. Tällaisia tekoja voivat olla esimerkiksi nuorten harrastusten tukeminen, turvallisuutta parantavat kampanjat, luonnon monimuotoisuutta edistävät ohjelmat tai valokuituyhteyksien tuominen harvaan asutuille alueille.

Tilaa uutiskirje