Tiimiakatemia – Oppivat osuuskunnat

Heippatirallaa lukijakunta!

Minä olen Heikki Martikainen ja tulen jakamaan teille ajatuksiani muutaman blogitekstin muodossa Tiimiakatemiasta, jossa osuuskunnat toimivat oppivien yrityksien alustoina. Raapustuksistani teille tulee ennenkaikkea tutuksi toisenlainen maailma, jonka osuustoiminta mahdollistaa.

Ensin minun on varmasti syytä kertoa lyhyesti, että mikä juttu tämä Tiimiakatemia on. Me olemme siis liiketoiminnan koulutushaara Jyväskylän ammattikorkeakoulun alla, joka poikkeaa kuitenkin melko radikaalisti normaalista opiskelusta. Meillä ei ole lukujärjestyksiä, kokeita, opettajia tai luokkia. Sen sijaan meillä on itsearviointi, kehityskeskustelut, yritysvalmentajat sekä toimistot. Kaiken lähtökohtana onkin siis liiketoiminta, johon kukin syöksyy lähtötasonsa määrittämällä osaamisella ja yritettää oppia tekemisen sekä sen arvioinnin ja suunnittelun kautta.

Tiimiakatemia on kestoltaan kolmen ja puolen vuoden mittainen tradenomikoulutus. Se aloitetaan jakamalla porukka tiimeihin ja sanotaan, että ”lähtekää asiakkaisiin ja alkakaa laittaa osuuskunnan paperit vetämään.” Siinä menee monella pää pyörälle, kun suurimmalla osalla ei kuitenkaan ole tuotetta tai erityisosaamista, jota voisi lähteä yrityksille tarjoamaan. Tämän tarkoitus on kuitenkin vain karistaa nuorukaisten jännitys korkkaamalla toiminta hypyllä tuntemattomaan, jotta luodaan trendi uskaltamiselle. Ja aina vapisevin äänin tehdyistä asiakaskäynneistä kuitenkin tiimeille kotiutuu myös projekteja, sillä monella yrityksellä kuitenkin on käyttöä lisäkäsille esimerkiksi myynnin tai markkinoinnin kanssa. Pettymyksiltä myös aika hyvin yleensä vältytään sillä, että kaikki osapuolet ymmärtävät olevansa tiimiyrittäjien olevan oppimassa ja täydellisyyttä ei kannata lähtökohtaisesti tavoitellakaan. Näistä kuitenkin syntyy silloin tällöin mukavia yhdessä kasvun tarinoita ja pysyviä kontakeja, kun tiimiyrittäjänalut vahvistavat osaamistaan.

Kasvutarinoista puhuttaessa ei ole myöskään syytä unohtaa projekteja, jotka lähtevät rullaamaan ”akatemialta” jo niin vahvasti, että niiden ympärille on syytä perustaa oma yritys. Viimeisin maininnan arvoinen on varmasti Asiakasnäkökulma, joka lähti asiakaspalvelun kehittämispalvelusta omille raiteilleen ja onkin toiminut tai toimii edelleen sellaisten yritysten kanssa kuin Sotka, Kotipizza ja Asko. En tiedä, olette ehkä kuulleet näistä?

Tietysti kaikki, ketkä lähtevät yrittäjiksi eivät ole samantien kansallisia toimijoita ja haluaisinkin mainita vielä vähän toisenlaisen oman polkunsa uurtajan. Nimittäin Jyväskylän keskustassa pääkallopaikkaansa pitävä Huoltokukko on lähtenyt perustajansa tiimiakatemiauran aikana toimintaan aluksi Tiimiakatemian tiloissa ylläpidetystä puhelinkorjaamosta aina omaksi liikkeekseen. Käsittääkseni perustaja Mikko Suomäki mietti, että puhelimen huollattaminen on isoilla toimijoilla kallista ja hänen tietotekniikan parissa näpräämisen taitonsa löysi tarkoituksena myös keskisuomalaisen liiketoiminnan kartalta. Nyt Huoltokukko korjaa puhelimia, myy niiden osia ja muuta tavaraa niihin liittyen. Huoltokukosta kerron siksi, että se on elävä esimerkki siitä, kuinka Tiimakatemialla ymmäretään myös lähteä tekemään mitä erikoisimmistakin taidoista liiketoimintaa. Välillä taitoja testataan markkinoilla vain yksittäisten projektien muodossa ja toisinaan taas niistä syntyy oma yrityksensä, kuten Huoltokukosta.

Toivottavasti mielenkiintosi heräsi ja kiitos, kun jaksoit lukea tämän loppuun asti!

Kuulemiin,

Heikki Martikainen, Osuuskunta Innomo/Tiimiakatemia

Lue lisää:

 

Jaa artikkeli

Lue myös

Osuustoiminnan arvot muuttuvat teoiksi

Pellervon Päivässä huhtikuussa palkittaan ensimmäistä kertaa Vuoden osuustoimintateko. Teko, jolla on ollut positiivisia heijastuksia tai jättänyt merkittävän vaikutuksen yhteiskuntaan, yhteisöön tai yksilöön.

Osuuskuntien Keskusjärjestö Pellervon vuosi 2024

Vuoden 2024 alkaessa ja paukkupakkasten paukkuessa Pellervossa hehkuu innostus ja lupaus olla osuustoiminnan eturintamassa. Uudenvuodenlupaus kietoutuu vahvasti strategiaamme ja yhteiseen arvopohjaamme, jota viime vuonna terävöitimme yhdessä henkilöstön ja luottamushenkilöiden kanssa. Se on lupaus uteliaisuudesta, aktiivisuudesta ja yhteistyökyvystä.