Osuustoiminnan vuosikirja: Eekoo taas osuuskauppojen kärjessä

Pellervo-Seura Ry
Osuustoiminnan vuosikirja 2013

Lehdistötiedote

 

Eekoo taas osuuskauppojen kärjessä

 

Etelä-Karjalan Eekoo saavutti jo kolmannen kerran peräkkäin kärkisijan Osuustoiminta-lehden osuuskauppavertailussa.

Hopealle ponnisti Pohjois-Karjalan Osuuskauppa, PKO, kun viime vuoden kakkonen pohjoissavolainen PeeÄssä jäi tällä kertaa pronssille.

Viime vuoden kolmonen keskipohjalainen KPO oli tällä kertaa kuudentena.

Osuuskaupat arvioitiin vertailussa viidellä mittarilla: liikevaihdon ja jäsenmäärän muutos prosentuaalisesti, liikeylijäämä suhteessa taseen keskiarvoon ja liikevaihtoon sekä kaupan vakavaraisuus.

 

Kasvu hiipui

Kaikki osuuskaupat onnistuivat kasvattamaan liikevaihtoaan vuonna 2012.

Kasvu kuitenkin lähes puolittui 4,5 prosenttiin verrattuna vuoteen 2011, jolloin osuuskauppojen liikevaihto kasvoi keskimäärin 8,5 prosenttia.

Omavaraisuusasteet putosivat keskimäärin parilla prosentilla, pysyen kuitenkin keskimäärin vieläkin kiitettävässä 57 prosentissa.

Valtaosa kaupoista onnistui myös kasvattamaan omaa pääomaansa. Vertailukelpoisista ainoastaan Satakunnalla, Suur-Seudulla ja Koillismaalla omat pääomat hieman laskivat.

 

Jäsenmäärät yhä kasvavat

Kärkikolmikko pärjäsi muita osuuskauppoja paremmin etenkin liikeylijäämän kerryttämisessä osuuskaupan kokoon suhteutettuna. Sen sijaan liikevaihto ei Eekoolla kasvanut niin ripeästi kuin muilla viiden parhaan joukossa olleella osuuskaupalla.

Parhaimmat jäsenmäärän kasvattajat olivat Eekoo ja pieni Lappajärven Osuuskauppa.

Vihreä kortti vetää kuitenkin edelleen puoleensa, sillä jäsenmäärän kasvu pysyi samalla tasolla osuuskauppojen yhteenlasketun jäsenmäärän ylittäessä jo kahden miljoonan rajan.

 

 

 

 

 

Kolme osuuspankkia jakaa kärkisijan

 

Osuustoiminta-lehden pankkivertailussa kärkisijan jakoivat Lounais-Suomen, Miehikkälän ja Vampulan Osuuspankit. Ne kasvattivat liiketoimintaansa viime vuonna fuusioiden voimalla.

Pieni Miehikkälän Op jakoi kärkisijan ilman yhdistymisiä näiden kolmen päätyessä vertailussa hienoon 45 yhteenlaskettuun pisteeseen maksimipisteiden ollessa 50.

Kymmenen parhaan joukossa oli yksi POP Pankki, jaetulla kymmenennellä sijalla oleva Petäjäveden Osuuspankki. Kaikki muut parhaimpien joukkoon päässeet kuuluvat OP-Pohjola –ryhmään.

Pankit rankattiin viidellä mittarilla: liikevaihdon, taseen ja jäsenmäärän muutos prosentuaalisesti, pääoman tuotto (ROA) sekä pankin vakavaraisuus.

 

Puolet kasvatti liikevaihtoa

Pankeista puolet onnistui kasvattamaan liikevaihtoaan. Huonoiten menestyneellä pankilla liikevaihto laski 14 prosenttia ja parhaalla liikevaihdon kasvattajalla liikevaihto kasvoi fuusion avulla 106 prosenttia. Noin joka kymmenellä pankilla taseen loppusumma laski ja vain yhdellä pääoman tuotto päätyi negatiiviseen lukuun. Jäsenmäärä kasvoi 95:llä prosentilla pankeista, mediaanikasvun ollessa 2,3 prosenttia.

Pankeista yli 80:llä prosentilla vakavaraisuusprosentti on yli 20 prosenttia. Noin joka kymmenellä pankilla taseen loppusumma laski ja vain yhdellä pääoman tuotto päätyi negatiiviseen lukuun.

 

Lisätietoja:

Riku-Matti Akkanen, toimituspäällikkö (09) 4767 5500 riku-matti.akkanen@pellervo.fi

Lue lisää Osuustoiminta-lehdestä!

 

Jaa artikkeli

Lue myös

Pellervon kannanotto osuuskuntaidentiteetistä

Kansainvälinen osuustoimintaliitto ICA on joulukuussa 2021 aloittanut arviointiprosessin, jonka tarkoituksena on selvittää, kuinka hyvin globaali osuuskuntaidentiteetti on määritelty. Pellervon hallitus on nyt koostanut suomalaisen osuustoiminnan yhteisen kannanoton osuuskuntaidentiteetistä ja lähettänyt sen ICA:lle.

Pellervo hakee korkeakouluharjoittelijaa

Osuuskuntien Keskusjärjestö Pellervo etsii korkeakouluharjoittelijaa määräaikaiseen työsuhteeseen sopimuksen mukaan alkaen maalis-toukokuussa 2024. Harjoittelun kokoaikainen kesto on 2-3 kuukautta, mutta työtunnit voi jakaa haluamallaan tavalla 20-37,5 viikkotunniksi. Harjoittelijan tehtävänä on selvittää lukioissa, ammattioppilaitoksissa ja ammattikorkeakouluissa toimivien oppilaitos- ja opiskelijaosuuskuntien nykytilaa ja kehittämistarpeita.