Pellervo-Seura ry
TIEDOTE 4.2.2014

Julkaistavissa 4.2.2014 klo 10.15

HANNES GEBHARDIN MUISTOLAATTA KAJAANIIN

Suomen osuustoiminnan isän Hannes Gebhardin muistolaatta on paljastettu Kajaanin Raatihuoneentorilla. Muistolaatta kiinnitettiin Pellervo-Seuran ja Kainuun yhteistoimintakerhon aloitteesta, yhteistyössä Kajaanin kaupungin kanssa.

Osuustoimintaliikkeen johtohahmona ja taloustieteilijänä tunnetun Gebhardin syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 150 vuotta.

Kajaani oli Gebhardin nuoruuden kotikaupunki vuodesta 1870 seuraavan vuosikymmenen lopulle. Hänen isänsä oli tuolloin metsänhoitajana Kainuussa. Elämänkokemukset Kainuusta olivat merkittäviä nuoren Hanneksen ajattelun kehitykselle. Siksi onkin perusteltua aloittaa Hannes Gebhard -teemavuosi juuri Kajaanista.

”Hannes Gebhardin elämäntyön lähtökohtana olivat Suomen kansan eheyttäminen ja vähäväkisten elinmahdollisuuksien turvaaminen. Maanhankinta tilattomille, torpparikysymys, osuustoiminta ja pienviljelijöiden aseman parantaminen olivat tärkeitä johtotähtiä hänen elämäntyössään”, totesi Pellervo-Seuran valtuuskunnan puheenjohtaja, maanviljelysneuvos Timo Komulainen.

Gebhard toimi monissa yhteiskunnallisesti merkittävissä tehtävissä muun muassa yliopistossa maanviljelystalouden professorina. Kansanedustajana hän toimi 1907 alkaen ensimmäisillä valtiopäivillä edustaen vanhasuomalaisia.

Gebhard työskenteli lisäksi päätoimittajana Pellervo-lehdessä ja Osuustoiminta-lehdessä. Olipa hän perustamassa myös Maaseudun Tulevaisuutta ja Otavan kustantamoa.

Näkyvimmän uran Hannes Gebhard teki osuustoiminnan parissa toimien Pellervo-Seuran puheenjohtajana kaksi vuosikymmentä ja osuuskassojen keskusyhteisön OKOn toimitusjohtajana kolme vuosikymmentä. Hän vaikutti siten suoraan tai välillisesti koko Suomen talouselämän kehittymiseen.

”Tämän voi todeta joka päivä kaupunkien ja kuntien keskustoissa, teiden varsilla, teollisuusalueilla ja maaseudun elinkeinojen parissa. Suomi on osuustoiminnallisin maa maailmassa”, Timo Komulainen muistutti.

Henkilö ja ääni -periaate toteutui ensimmäisenä osuustoiminnassa, sitten vasta valtiollisella tasolla ja myöhemmin kuntatasolla. Hannes Gebhard oli siis monella tapaa suomalaisen kansanvallan latujen aukaisija ja talouselämän tasavaltalainen.

Pellervon Gebhard-mitaleissa on teksti ”sydäntä, päätä ja kättä”. Pää luonnehtii järkeä ja osaamista, sydän etiikkaa ja arvojen yhteisyyttä, käsi ahkeraa tekemistä. Luonnehdintaa voi Komulaisen mukaan sovitella niin osuustoiminnan aatepohjaan kuin Hannes Gebhardin elämäntyöhön.

Hannes ja Hedvig Gebhardia koskevat verkkosivut http://www.pellervo.fi/gebhard

Lisätietoja toimitusjohtaja Sami Karhu sami.karhu@pellervo.fi, puh. 0400 545 989.

 

Pellervo-Seura ry on osuustoimintajärjestö, joka yhdistää eri toimialoilla toimivia osuustoimintayrityksiä ja edistää osuustoiminnan ideaa. Tohtori Hannes Gebhard kuului Pellervon perustajiin ja toimi sen ensimmäisenä puheenjohtajana 1899-1918.  

Jaa artikkeli

Lue myös