OPn yhteisömuoto ja asiakasedut kilpailijan syynissä

OP Ryhmä on 14.12.2015 saanut Kilpailu- ja kuluttajavirastolta selvityspyynnön, joka liittyy OP Ryhmän asiakasetuohjelmaan ja toimintaan vähittäispankkipalveluissa ja vahinkovakuutusmarkkinoilla.

Selvityspyynnön taustalla on If Vahinkovakuutusyhtiö, joka esittää, että OPlla olisi määräävä markkina-asema vähittäispankkipalveluissa. Lisäksi yhtiö väittää, että OP olisi syyllistynyt määräävän markkina-aseman väärinkäyttöön sitomalla toisiinsa vähittäispankkipalvelut ja vahinkovakuutuspalvelut sekä tarjoamalla vahinkovakuutustuotteita alle tuotantokustannusten.

”Markkinaosuutemme vaihtelevat vähittäispankkitoiminnan eri osa-alueilla 20–38 %:n välillä. Väitteet OPn määräävästä markkina-asemasta ovat perusteettomia. Suomen vähittäispankkimarkkinoilla on kaksi suurta toimijaa, joiden markkinaosuudet eivät oleellisesti poikkea toisistaan”, sanoo OPn pääjohtaja Reijo Karhinen.

OP noudattaa toiminnassaan suomalaista ja eurooppalaista kilpailulainsäädäntöä ja kiistää kilpailijan esittämät väitteet.

”Haluamme hyvässä yhteistyössä toimien toimittaa Kilpailu- ja kuluttajavirastolle kaikki heidän toivomansa tiedot ja antaa virastolle työrauhan”, Karhinen jatkaa.

Toimenpmdepyynnössä kyseenalaistetaan koko asiakasomisteinen yritysmuoto muun muassa siksi, että yritystä ei omistusrakenteensa takia voi vallata.

”Ymmärrettävästi tämä on meille perustavaa laatua oleva kysymys. Suomi on maailman osuustoiminnallisin maa. Osuustoiminnallisen yrityksen olemukseen kuuluu olennaisena osana omistaja-asiakkaille tarjottavat keskittämisedut, joista mekin pidämme kiinni jatkossa”, Karhinen sanoo.

”Asiakasomisteisena ryhmänä olemme asiakkaitamme varten. Perustehtävämme mukaisesti menestyksestämme hyötyvät niin omistaja-asiakkaamme kuin toimintaympäristömme. Samaan aikaan liiketoimintamme on tehokasta ja kannattavaa sekä pankki- että vahinkovakuutusliiketoiminnassa”, Karhinen korostaa

OPn julkaisema Karhinen kommentoi KKV:n selvityspyyntöä”- video

Jaa artikkeli

Lue myös

Ehdota Vuoden osuustoimintatekoa! 

Pian on aika jälleen nostaa esiin mitä puhuttelevaa on jokin osuuskunta, -pankki tai keskinäinen vakuutusyhtiö äskettäin tehnyt: Uusi avaus paikallisyhteisön hyväksi? Painava jäsenhyöty? Innovatiivinen tapa olla osuustoiminnallinen? Pellervon Päivässä 2. huhtikuuta 2025 tullaan julkistamaan toisen kerran Vuoden osuustoimintateko. 

Tilaa uutiskirje