Lounais-Suomen Osuuspankki palkittiin

Lounais-Suomen Osuuspankki sijoittui Vampulan Osuuspankin kanssa jaetulle ensimmäiselle sijalle Osuustoiminta-lehden pankkivertailussa.

Kyseiset osuuspankit onnistuivat kasvattamaan liiketoimintaansa viime vuonna, joka oli finanssitaloille edellisvuotta haastavampi.

”Pankin johtaminen ei ole vain sitä, että koetetaan tehdä bisnestä paremmin. Johtamisen filosofiani on arjen tekemisessä ja pyrkimyksessä tehdä aina oikein. Se on paljon kestävämpi toimia kuin hakea nopeita voittoja. Kun pyrkii tekemään oikeita ratkaisuja, ei jälkikäteen tarvitse niin usein oikaista vääriä päätöksiä”, totesi toimitusjohtaja Vesa Viitaniemi Lounais-Suomen Osuuspankista, kun hän nouti pankin ykkössijasta saaman kunniakirjan Pellervo-Seurasta.

Lounais-Suomen Osuuspankki on viimeksi palkittu Pellervon kunniakirjalla vuonna 2011, kun se sijoittui kärkipaikalle jäsentensä palkitsemisesta.

Osuustoiminnan Vuosikirja 2013 rankkasi pankkeja viidellä mittarilla: liikevaihdon, taseen ja jäsenmäärän muutos prosentuaalisesti, pääoman tuotto (ROA) sekä pankin vakavaraisuus.

Teksti ja kuva: Riku-Matti Akkanen

Jaa artikkeli

Lue myös

Ehdota Vuoden osuustoimintatekoa! 

Pian on aika jälleen nostaa esiin mitä puhuttelevaa on jokin osuuskunta, -pankki tai keskinäinen vakuutusyhtiö äskettäin tehnyt: Uusi avaus paikallisyhteisön hyväksi? Painava jäsenhyöty? Innovatiivinen tapa olla osuustoiminnallinen? Pellervon Päivässä 2. huhtikuuta 2025 tullaan julkistamaan toisen kerran Vuoden osuustoimintateko. 

Tilaa uutiskirje