Tamperelaiset yrittäjyyden opiskelijat veivät osaamistaan Itä-Timoriin

Kahdeksan nuorta tiimiyrittäjää Tampereen ammattikorkeakoulun yrittäjyyden yksiköstä Proakatemiasta suoritti opintojensa viimeisen vaiheen matkustamalla maailman ympäri loka-marraskuussa 2013. Extempo-niminen osuuskunta kävi muun muassa Itä-Timorissa, joka on yksi Aasian köyhimmistä ja maailman nuorimmista valtioista. Tiimi työskenteli Itä-Timorin pääkaupungissa Dilissä tehtävänään maan ensimmäisen julkisen kirjaston ja sen yhteydessä olevan museon kehittäminen. Paikka on nimeltään Xanana Gusmão Reading Room, Museum & Art Gallery, ja sen on perustanut maan entisen presidentin, nykyisen pääministerin Xanana Gusmãon vaimo Kirsty Sword Gusmão. Museon kokoelma koostuu lahjoista, jotka on lahjoitettu Gusmãolle hänen presidentti- ja pääministerikaudellaan.

Reilut kolme vuotta kestäneiden opintojen aikana hankittuja taitoja hyödynnettiin projektissa, jossa autettiin paikallisia toimijoita Itä-Timorin ensimmäisen ja ainoan julkisen kirjaston kehittämishankkeessa. Tiimi suunnitteli kolmen päivän aikana kirjaston ja sen yhteyteen tulevan museon kokonaiskonseptin sekä visuaalisen ilmeen ja markkinointitoimenpiteet. Lisäksi tiimi loi kulttuurikeskittymälle tietokannan, dokumentoi museon esineistöä ja teki toimintamalleja kestävälle taloudenhoidolle.

Kirjasto/museo kokoaa Itä-Timorin historian ja tulevaisuuden saman katon alle ja myötävaikuttaa kansalaisten sivistykseen ja elämänlaatuun.

– Koimme, että tämän projektin myötä voimme olla hyödyksi itä-timorilaisten tulevaisuutta ajatellen, tiimiläiset kertovat.

Hankkeesta päävastuussa oli uusi-seelantilainen Del Bovill New Zealand Volunteer Service Abroad –järjestöstä.

– Hienoa työtä Extempo! Lyhyessä ajassa saitte aikaan merkittäviä tuloksia, joita voimme hyödyntää varmasti jatkossa. Saimme paljon työkaluja ja uusia ideoita päivittäisiin toimintoihimme, Bovill iloitsee projektin päätyttyä.

Projekti on osa opintokokonaisuutta, jonka tiimi on nimennyt Camp45:ksi. 45 päivää kestäneellä maailmanympärimatkalla Itä-Timor oli vain yksi etappi. Matka oli tiimin vuosi sitten asettama tavoite, jota varten osuuskuntalaiset työskentelivät ahkerasti kerryttääkseen matkakassaansa. Matkan avulla tiimiläiset halusivat kannustaa myös muita toteuttamaan unelmiaan. Näin syntyi ajatus omien oppien jakamisesta kehittyvässä maassa.

– Tämä matka oli tiimillemme palkinto ja opintojen loppuhuipennus. Eikä ole ihan tavallista, että opintoja voi toteuttaa matkaamalla maailman ympäri, extempolaiset toteavat.

LÄHDE: Exptempo Osuuskunnan tiedote.

[tagline_box backgroundcolor=”” shadow=”no” border=”1px” bordercolor=”” highlightposition=”left” link=”http://camp45.fi/ target=_blank” linktarget=”” button=”Siirry tästä” title=”” description=”Lisätietoja ja projektin blogi Camp24 sivustolla”][/tagline_box]

 

Jaa artikkeli

Lue myös

Osuustoimintajohtajat vaativat: Osuuskunnat osaksi opetusta – talouskasvatus on vajavaista ilman niitä

Osuuskuntien Keskusjärjestö Pellervo luovutti tänään eduskunnassa yhdessä jäsentensä kanssa vetoomuksen tiede- ja kulttuuriministerille Talvitielle sekä eduskuntaryhmien edustajille: nykyinen talous- ja yrittäjyysopetus antaa nuorille vajavaisen kuvan taloudesta. Vaikka yli 90 % suomalaisista on jäseninä osuuskunnissa ja keskinäisissä yhtiöissä, vain kolmasosa tuntee yritysmallin.

Osuuskunnat vahvoilla Suomen houkuttelevimpien työnantajien 2025-listoilla

Vuoden 2025 Universumin työnantajatutkimus paljastaa, että osuustoiminnalliset yritykset menestyvät erinomaisesti suomalaisilla työmarkkinoilla. Tutkimus mittaa vuosittain erikseen eri alojen korkeakouluopiskelijoiden sekä ammattilaisten käsityksiä ihannetyönantajista. Kaupallisen alan asiantuntijoiden kärkikaksikko pysyi muuttumattomana: ykkösenä OP-Ryhmä ja toisena S-Ryhmä.

Osuuskunnat yrittäjyyskasvatuksen ytimessä

Yrittäjyyskasvatus on tärkeä osa opintoja, mutta se ei saa jäädä pelkästään teoriaksi. Todellinen oppi syntyy tekemällä. Suomessa on pitkät perinteet opiskelija- ja oppilaitososuuskunnilla sekä toisella asteella että korkeakouluissa ja tätä vahvuutta kannattaa vaalia. Tällä hetkellä yli 60 oppilaitoksessa on toimiva osuuskunta.

Tilaa uutiskirje