Martti Asunta: Myös yksilön vastuu osuuskuntaa kohtaan muistettava

Pellervon hallituksen puheenjohtaja Martti Asunta korosti Pellervon Päivän 2016 päätöspuheessaan osuuskunnan jäsenen yksilönvastuuta osuuskuntansa menestyksestä.

”Meillä on tapana korostaa yrityksen tai yhteisön yhteiskuntavastuuta. Puhetta yksilön vastuusta yhteiskuntaa tai osuuskuntaansa kohtaan nostetaan esiin harvemmin. Tällaista puhetta pidetään jopa yksilöä syyllistävänä”, Asunta totesi.

Asunnan mielestä demokraattisesti hallituissa osuuskunnissa – kuten valtioissakin – vastuu yrityksen menestyksestä ja uudistumisesta on kuitenkin viime kädessä jäsenten käsissä.

”Omistajajäsenten aktiivisuus ja kyky tuottaa osaavaa ja vastuullista väkeä osuuskunnan hallintoon on ratkaisevaa osuuskunnan vastaisen menestyksen kannalta”, hän totesi päätöspuheessaan.

Jaa artikkeli

Lue myös

Osuustoimintajohtajat vaativat: Osuuskunnat osaksi opetusta – talouskasvatus on vajavaista ilman niitä

Osuuskuntien Keskusjärjestö Pellervo luovutti tänään eduskunnassa yhdessä jäsentensä kanssa vetoomuksen tiede- ja kulttuuriministerille Talvitielle sekä eduskuntaryhmien edustajille: nykyinen talous- ja yrittäjyysopetus antaa nuorille vajavaisen kuvan taloudesta. Vaikka yli 90 % suomalaisista on jäseninä osuuskunnissa ja keskinäisissä yhtiöissä, vain kolmasosa tuntee yritysmallin.

Tilaa uutiskirje