Osuuskauppojen bonustaulukot yhdenmukaistuvat

S-ryhmä tiedotti, että jatkossa kaikista sen alueosuuskaupoista saa jatkossa täyden viiden prosentin Bonuksen jo 900 euron kuukausiostoilla. Muutos tarkoittaa palkitsevampaa bonusmallia yli kahdelle miljoonalle suomalaiselle.

HOK-Elanto, Varuboden-Osla ja Etelä-Karjalan Osuuskauppa ovat päättäneet kukin itsenäisesti laskea täyden viiden prosentin Bonuksen saamiseksi vaadittujen ostosten rajaa nykyisestä 1 200 tai 1 500 eurosta 900 euroon 1.3. alkaen. Myös muiden ylimpien bonusportaiden eurorajoja on laskettu.  Pirkanmaan Osuuskauppa, Osuuskauppa Hämeenmaa ja Osuuskauppa Suur-Savo laskevat omia taulukkojaan 1.4. alkaen. Muutos koskettaa yli kahta miljoonaa suomalaista.

Muut alueosuuskaupat ovat olleet 900 euron bonustaulukoissa jo aiemmin.

S-ryhmän bonustaulukoiden yhdenmukaistuminen tarkoittaa sitä, että S-ryhmän kaikkien alueosuuskauppojen asiakasomistajien on jatkossa yhtä helppoa päästä korkeammille bonusprosenteille ja saada sitä kautta ostoistaan jopa viisi prosenttia rahaa takaisin.

”S-ryhmän tuloskehitys on viime vuosina ollut hyvä. S-ryhmän alueosuuskaupat haluavat palkita nyt asiakasomistajiaan entistä avokätisemmin myös rahallisesti. Uusien bonustaulukkojen myötä myös pienemmät kotitaloudet kuten vaikkapa sinkut pääsevät nauttimaan paremmasta Bonuksesta”, SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä kertoo S-ryhmän tiedotteessa.

Bonus on rahaa, ja keskittämisestä palkitseminen rahaa palauttamalla on osuustoiminnallisen yrityksen ydintä.

”S-ryhmä on omistajilleen etuja ja palveluita tuottava osuustoiminnallinen yritysryhmä, ja keskittämisestä palkitseminen kuuluu osuustoiminnan sieluun. Pörssiyritykset palkitsevat osakkeenomistajia, me asiakasomistajia”, Heikkilä jatkaa.

Palkitsevammat bonustaulukot eivät ole ainoa S-ryhmän Bonukseen kohdistuva muutos, sillä myös alkoholituotteet poistuvat Bonuksen piiristä 1.3.2018 alkaen alkoholilain muutoksista johtuen. Tupakkatuotteet poistuivat uuden tupakkalain johdosta Bonuksen piiristä jo vuonna 2017.

Jaa artikkeli

Lue myös

Ny arbetslivsprofessur vid Åbo Akademi

Åbo Akademi inrättar en ny arbetslivsprofessur vid Handelshögskolan. Professurens fokus kommer att ligga på hållbart entreprenörskap och kooperation inom små och medelstora företag och glesortsutveckling. Den affilierade professuren möjliggörs genom donationer som tillfallit universitetet genom den statliga motfinansieringskampanjen som avslutades i juni.

Tänä vuonna vietetään jo 100. Kansainvälistä osuustoimintapäivää

Perinteisesti heinäkuun ensimmäisenä lauantaina osuuskunnat eri puolilla maailmaa viettävät kansainvälistä osuustoimintapäivää (#CoopsDay). 2.heinäkuuta 2022 juhlitaan jo 100. kerran. Kymmenen vuotta sitten vietettiin YK:n kansainvälistä osuustoimintavuotta, joka toi esiin osuuskuntien ainutlaatuisen panoksen maailman kehittämiseen. Vuoden 2022 osuustoimintapäivän tunnuslause "Osuuskunnat rakentavat parempaa maailmaa" toistaa tutun kansainvälisen osuustoimintavuoden 2012 teeman.

Mari Kokko Osuustoimintakeskus Pellervon uudeksi toimitusjohtajaksi

Elinkeinoministeri Mika Lintilän erityisavustaja Mari Kokko on valittu Osuustoimintakeskus Pellervon ja Pellervo Median uudeksi toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävissään syyskuun 1. päivä. Päätöksen toimitusjohtajanimityksestä teki Pellervon valtuuskunta kokouksessaan Helsingin Pasilassa tiistaina 28. kesäkuuta.