LähiTapiola-ryhmältä 1,4 miljoonaa euroa ammattikorkeakouluille

LähiTapiola-ryhmä on lahjoittanut vuoden 2018 aikana yhteensä 1,4 miljoonaa euroa ammattikorkeakouluille. Lahjoitusten avulla tuetaan ammatillista korkeakoulutusta ja osaamista eri puolilla Suomea.

LähiTapiolan lahjoitukset 19 ammattikorkeakoululle koostuvat ryhmän paikallisten alueyhtiöiden ja LähiTapiola Vahinkovakuutuksen tekemistä lahjoituksista.

”Panostukset koulutukseen ovat tärkeitä koko Suomelle ja elämänturvayhtiönä haluamme olla näissä talkoissa mukana. Ammattikorkeakoulut ovat tärkeässä roolissa tulevaisuuden osaamisen kehittämisessä ja tärkeitä yhteistyökumppaneita ryhmämme yhtiöille”, kertoo LähiTapiolan pääjohtaja Erkki Moisander.

Vuoden 2018 lopussa päättynyt ammattikorkeakoulujen varainkeruukierros oli ensimmäinen, jolloin korkeakoulut saivat valtion vastinrahaa suhteessa niiden keräämiin yksityisiin varoihin.

”Asiakkaidemme omistamana keskinäisenä yhtiönä olemme vahvasti läsnä paikallisyhteisöissä eri puolilla Suomea ja tavoitteenamme on lisätä hyvinvointia kaikkialla, missä toimimme. Paikallisella yhteistyöllä voimme luoda hyvinvointia Suomeen, saada aikaan työllisyyttä ja talouskasvua”, Moisander sanoo.

LähiTapiola on aiemmin tukenut lahjoituksilla muun muassa yliopistoja, joiden vastinrahaohjelma päättyi vuoden 2017 lopussa.

Jaa artikkeli

Lue myös

Valio ja St1 alkavat tuottamaan biokaasua lannasta

Valio ja energiayhtiö St1 ovat perustamassa yhteisyrityksen, joka tuottaa maitotilojen lannasta ja muista maatalouden sivuvirroista uusiutuvaa biokaasua pääasiassa raskaan liikenteen polttoaineeksi. Perustettavan yhtiön biokaasutuotannon tavoite on jopa 1 000 GWh (1 terawattituntia) vuoteen 2030 mennessä, mikä on kolmasosa Suomen fossiilittoman liikenteen tiekartan biokaasutarpeesta.