Vastaa ja vaikuta! Pellervon vastuullisuuskysely pk-osuuskunnille

Vastuullisuus, yritysvastuu, yritysten yhteiskuntavastuu ja kestävä kehitys. Nämä eivät ole asioita, jotka koskevat vain suuria yrityksiä vaan enenevässä määrin myös mikro- ja pk-yritysten tulee pohtia vastuullisuutta oman liiketoimintansa kannalta. Mitä mahdollisuuksia sieltä löytyy, mitä haasteita?

Vastuullisuus voi olla monelle epämääräinen kokonaisuus, johon on vaikea tarttua ja ylimääräisiä resursseja ei ole siihen käyttää. Pellervo haluaa olla tukemassa osuuskuntia niiden matkalla kohti entistä vastuullisempaa liiketoimintaa ja siitä viestimistä. Olisiko osuustoiminnasta löydettävissä teidän osuuskunnallenne vastuullisuuden kilpailuetua?

Tavoitteemme saavuttamiseksi on ensiarvoisen tärkeää, että ymmärrämme kentän tarpeet. Sen vuoksi olemme tehneet kyselyn, jonka vastausten perusteella kehitämme Pellervon tukipalveluja, koulutuksia ja työkaluja sekä pienille että keskisuurille osuuskunnille niiden oman vastuullisuustyön aloittamiseen ja kehittämiseen. Vastaamalla kyselyymme olet mukana kehittämässä osuuskuntien vastuullisuustyötä.

Kysely sisältää ainoastaan viisi monivalintakysymystä eikä vastaaminen vaadi mitään ennakkotietoja vastuullisuusteemoista. Haluemme vastauksia kaikenlaisilta osuuskunnilta: niiltä, jotka eivät ole vielä pohtineet teemoja ollenkaan sekä niiltä, jotka ovat ehkä jo pitkälläkin omassa vastuullisuustyössään.

Kiitokset etukäteen!

Vastausaikaa on pidennetty perjantaihin 1.10.2021 asti.

Linkki kyselyyn.

Jaa artikkeli

Lue myös

Ny arbetslivsprofessur vid Åbo Akademi

Åbo Akademi inrättar en ny arbetslivsprofessur vid Handelshögskolan. Professurens fokus kommer att ligga på hållbart entreprenörskap och kooperation inom små och medelstora företag och glesortsutveckling. Den affilierade professuren möjliggörs genom donationer som tillfallit universitetet genom den statliga motfinansieringskampanjen som avslutades i juni.

Tänä vuonna vietetään jo 100. Kansainvälistä osuustoimintapäivää

Perinteisesti heinäkuun ensimmäisenä lauantaina osuuskunnat eri puolilla maailmaa viettävät kansainvälistä osuustoimintapäivää (#CoopsDay). 2.heinäkuuta 2022 juhlitaan jo 100. kerran. Kymmenen vuotta sitten vietettiin YK:n kansainvälistä osuustoimintavuotta, joka toi esiin osuuskuntien ainutlaatuisen panoksen maailman kehittämiseen. Vuoden 2022 osuustoimintapäivän tunnuslause "Osuuskunnat rakentavat parempaa maailmaa" toistaa tutun kansainvälisen osuustoimintavuoden 2012 teeman.

Mari Kokko Osuustoimintakeskus Pellervon uudeksi toimitusjohtajaksi

Elinkeinoministeri Mika Lintilän erityisavustaja Mari Kokko on valittu Osuustoimintakeskus Pellervon ja Pellervo Median uudeksi toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävissään syyskuun 1. päivä. Päätöksen toimitusjohtajanimityksestä teki Pellervon valtuuskunta kokouksessaan Helsingin Pasilassa tiistaina 28. kesäkuuta.