Osuuskunnat yrittäjyyskasvatuksen ytimessä

Yrittäjyyskasvatus on tärkeä osa opintoja, mutta se ei saa jäädä pelkästään teoriaksi. Todellinen oppi syntyy tekemällä. Suomessa on pitkät perinteet opiskelija- ja oppilaitososuuskunnilla sekä toisella asteella että korkeakouluissa ja tätä vahvuutta kannattaa vaalia. Tällä hetkellä yli 60 oppilaitoksessa on toimiva osuuskunta.

Osuuskunnassa nuori saa käytännönläheisen ensikosketuksen yrittäjyyteen. Hän oppii asiakaspalvelua, tiimityötä, vastuunkantoa ja projektien hallintaa. Nämä taidot kantavat pitkälle, riippumatta siitä, viekö polku yrittäjyyteen vai palkkatyöhön.

Moni nuori kertoo saaneensa kipinän yrittäjyyteen juuri opiskelupaikan osuuskunnasta. Usein sen taustalla on yksittäinen opettaja, jonka panos pitää toiminnan elinvoimaisena. Siksi osuuskuntien jatkuvuus pitäisi varmistaa osana oppilaitoksen rakenteita, eikä vain yksittäisten ihmisten innostuksen varassa.

Yrittäjän päivänä on hyvä muistaa, että tulevaisuuden yrittäjät ja työntekijät kasvavat jo nyt oppilaitosten osuuskunnissa. Nyt on oikea hetki varmistaa, että mahdollisuus oppia yrittäjyyttä tekemällä löytyy jokaisesta oppilaitoksesta.

Millaisia osuuskuntia löytyy Suomen koulutusjärjestelmästä? – Osuustoiminta-lehti

Jaa artikkeli

Lue myös

Tiedote: Osuuskunnat maksoivat omistajilleen yli 1,3 miljardia euroa

Osuustoimintayritysten maksamat palautukset jäsenilleen eli omistajilleen ovat nousseet vuodesta 2021 lähtien joka vuosi, eikä 2025 ei ollut poikkeus. Palautusten yhteismäärä nousi jälleen kaikkien aikojen ennätykseen, jo lähes 1,33 miljardiin euroon. Osuuskuntien osuus palautuksista oli miljardin verran ja keskinäisten vakuutusyhtiöiden jatkuvasti kasvava osuus yli 300 miljoonaa euroa.

Keskinäisyys tekee työstä merkityksellisempää – tuore gradu avaa vakuutusyhtiön sisäistä brändäystä

Miksi keskinäinen vakuutusyhtiö on erityisen kiinnostava tutkimuskohde brändäyksen näkökulmasta? Turun yliopiston kauppakorkeakoulun pro gradu -tutkielmassaan Anni Turunen tutki miten sisäistä brändäystä toteutetaan keskinäisessä vakuutusyhtiössä. Hän löysi yhteyden asiakasomistajuuden ja työn merkityksellisyyden välillä. Kysyimme Turuselta, mistä idea tutkimukseen syntyi ja mitä keskinäisyydestä kannattaisi tietää.

Tilaa uutiskirje