Metsä Group ja Oulun yliopisto tutkimus- ja koulutusyhteistyöhön kestävän metsäteollisuuden kehittämiseksi

Oulun yliopisto ja Metsä Group ovat tehneet kumppanuussopimuksen, jonka puitteissa syvennetään tutkimus- ja koulutusyhteistyötä kestävän metsäteollisuuden kehittämiseksi. Tavoitteena on lisätä vuorovaikutusta ja työelämäkosketusta opiskelijoiden ja yrityksen välillä. Yhteistyöhön liittyvät esimerkiksi vierailuluennot, yritysvierailut, diplomityöt ja harjoittelupaikat.

Yhteisten tutkimusprojektien teemoina ovat metsäteollisuuden epäorgaanisten sivuvirtojen hyödyntäminen esimerkiksi biotuotteiksi sekä autonomisten ratkaisujen ja automaattisen logistiikan kehittäminen puu-, sellu-, kartonki- ja sahateollisuudessa. Teknologian käyttöönoton kokeiluissa ja ratkaisuissa hyödynnetään yliopiston laajaa tutkimusosaamista 5G/6G-, IoT- ja kyberturvallisuudessa, robotiikassa, kuitu- ja partikkelitekniikassa sekä prosessitekniikassa.

”Metsä Group tarjoaa pitkäaikaisia ja moderneja työpaikkoja eri alojen osaajille. Haluamme varmistaa parhaat tulevaisuuden osaajat eri tehtäviimme, ratkaista teknologisia ja kestävän kehityksen haasteita sekä hyödyntää uusia ja aiempaa tehokkaampia teknologioita. Tutkimusyhteistyöllä luomme uutta osaamista ja vaikuttavuutta soveltamalla tutkimustuloksia käytäntöön”, kommentoi Metsä Groupin sellu- ja sahatavaraliiketoiminnan Metsä Fibren liiketoiminnan kehitysjohtaja Kaija Pehu-Lehtonen

”Olemme iloisia pitkäjänteisen kumppanuuden vahvistumisesta Metsä Groupin kanssa. Yhteistyöllä tavoittelemme vaikuttavuutta ja uusia avauksia tutkimukselle, mahdollisuuksia soveltaa ja kokeilla käytännössä uusinta teknologiaa sekä työelämämahdollisuuksia opiskelijoillemme”, sanoo Oulun yliopiston rehtori Jouko Niinimäki.

Jaa artikkeli

Lue myös

Luontokadon pysäyttäminen vaatii suuryrityksiltä ja finanssialalta välittömiä toimia – OP Ryhmä julkaisee tiekartan luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi

Suuryritykset ovat alkaneet kiinnittää huomiota luontokadon pysäyttämiseen, selviää OP:n Suuryritystutkimuksesta. Edistääkseen luonnon monimuotoisuutta sekä paikallisesti että asiakasvaikutustensa osalta OP Ryhmä julkaisee luonnon monimuotoisuuden tiekartan. Tiekartta on osa OP Ryhmän vastuullisuusohjelman toteutusta ja sisältää toimenpiteet, joilla luonnon monimuotoisuutta edistetään OP Ryhmässä lähivuosina.

Metsä Groupin Kuura-tekstiilikuitu sai tärkeän tunnustuksen vastuullisuusarvioinnissa

Metsä Groupin Äänekosken biotuotetehtaan havusellusta valmistettu Kuura-tekstiilikuitu saavutti "Green Shirt” -luokituksen voittoa tavoittelemattoman ympäristöjärjestö Canopyn auditoinnissa. Järjestön vuosittainen Hot Button Ranking -luokitus on vakiintunut työkalu, jota käytetään globaalissa tekstiili- ja muotiteollisuudessa arvioitaessa puupohjaisten tekstiilikuitujen vastuullisuutta.

S-ryhmä kehittää vesivastuutyötään – Yritysten yhteinen vesihanke käynnistyy ennätyskuivuudesta kärsineessä Espanjassa

Ruoantuotanto kärsii ilmastonmuutoksen voimistamista sään ääri-ilmiöistä, kuten tulvista ja lisääntyvistä kuivuusjaksoista. Ratkaisuja kestävään vedenkäyttöön etsitään nyt myös uudenlaisessa yritysten välisessä yhteistyössä. S-ryhmä, pohjoismaisten osuustoiminnallisten yritysten hankintayhtiö Coop Trading sekä kolme muuta eurooppalaista kaupparyhmää osallistuvat kestävään vedenkäyttöön liittyvään pilotointihankkeeseen. Hanke toteutetaan vesikriittisellä Huelvan ja Doñanan alueella Etelä-Espanjassa. 

Onko yritysten nettovaikuttavuutta mahdollista laskea?

Tämän vuoden Osuustoiminta-lehden Vuosikirjassa käytimme ensimmäistä kertaa Upright Projectin nettovaikuttavuusdataa yritysten vertailemiseen. Malli on nimittäin hyvin kiinnostava ja erityisesti sijoittajat, mutta myös monet suuret suomalaiset yritykset käyttävät sitä jo oman toimintansa positiivisten ja negatiivisten vaikutusten esille tuomiseen ja arviointiin. Mistä Uprightin nettovaikuttavuudessa on kysymys?

Metsä Group ja Valmet kehittävät yhteisen vastuullisuusmallin teollisille investointihankkeille

Metsä Group ja Valmet kehittävät yhteistyössä kattavaa vastuullisuuden toimintamallia liittyen teknologia- ja kunnossapitoinvestointeihin. Toimintamalli sisältää vastuullisuuden eri teemat ottaen huomioon ympäristön, yhteiskuntavastuun ja hyvän hallintotavan (ESG). Mallia on tarkoitus käyttää Valmetin Metsä Groupille toimittamien prosessikokonaisuuksien sekä niihin liittyvien hankintaketjujen vastuullisuuden todentamiseen.