HKScan laski ensimmäisenä maailmassa broilerin vesijalanjäljen AWARE-menetelmällä

Itämeren alueella on runsaat vesivarat, joten täällä on hyvät olosuhteet kestävään lihantuotantoon. AWARE on uusi vesijalanjäljen laskentamenetelmä, jolla huomioidaan tuotteen vaikutus alueelliseen vesiniukkuuteen. Uuden laskentatuloksen mukaan Kariniemen pilottitilalle laskettu vesijalanjälki on 0,58 m3 AWARE/teuras kg.

Itämeren alueen hyvät vesivarat antavat merkittävän kilpailuedun ruoantuotannossa verrattuna moniin muihin maihin. Vesijalanjälki on mittari, jonka avulla kuvataan ruoantuotannon veden käyttöä ja käytön vaikutuksia. AWARE-menetelmässä arvioidaan vesiniukkuusvaikutuksia. Veden käyttö suhteutetaan veden saatavuuteen tuotantoalueella ja siten vedenkäytön vaikutuksia eri alueilla voidaan vertailla. Käytännössä saman elintarvikkeen tuotanto veden niukkuudesta kärsivillä alueilla näkyy suurempana vesijalanjälkenä. Toisaalta saman vesimäärän käyttö vesivarojen puolesta suotuisammassa ympäristössä johtaa pienempään vesijalanjälkeen.

HKScan otti ensimmäisenä maailmassa AWARE-menetelmän käyttöön siipikarjan vesijalanjäljen laskennassa. Tuoreen tuloksen mukaan Kariniemen kananpojan vesijalanjälki pilottitilalle on 0,58 m3 AWARE/teuras kg. Suurin osa vesijalanjäljen elinkaarivaikutuksista muodostuu rehuketjussa. Vesijalanjälki on laskettu vuoden 2019 broilertuotannon luvuista.

Laskennassa käytetty AWARE-menetelmä on laadukas. Tämä uudehko menetelmä on otettu käyttöön mm. EU:n Product Environmental Footprint (PEF) laskentaohjeistuksiin tuotekohtaisen vesiniukkuusvaikutuksen arvioimiseksi, ja sen käyttö lisääntyykin maailmalla koko ajan. 

”Vesiniukkuusvaikutuksen luonteeseen kuuluu, että vaihtelu tuloksissa tuoteryhmän sisällä on paljon suurempaa kuin esimerkiksi hiilijalanjäljessä. Kuluttajan kannalta on erittäin hyvä asia, että yritykset tutkivat omien tuotantoketjujensa vesiniukkuusvaikutukset, vaikka vertailukohtia ei vielä juuri olekaan. Oman ketjun tunteminen on ensimmäinen askel kehittämisen tiellä”, laskennan tehneen Luonnonvarakeskuksen tutkija Kirsi Usva sanoo.

Vastuullisuus on jatkuvaa parantamista

HKScanille vastuullisuus on aitoja tekoja koko ruokaketjussa, keskeinen osa strategiaa ja jatkuvaa parantamista. Ympäristöjalanjäljet ovat tärkeitä mittareita, joiden avulla ympäristövaikutuksia voidaan tunnistaa ja vähentää. 

”Tiettävästi olemme maailman ensimmäinen yritys, joka on ottanut AWARE-vesijalanjälkimenetelmän käyttöön siipikarjan vesijalanjälkilaskennassa. HKScanin markkina-alueilla on puhtaat ja runsaat vesivarannot, jotka mahdollistavat kestävän alkutuotannon. Suuri etu on, että meillä peltoja ei tarvitse keinokastella. Kotimainen liha on myös vesijalanjäljen näkökulmasta vastuullinen valinta”, painottaa HKScanin alkutuotannon kehitysjohtaja Ulf Jahnsson. 

AWARE-menetelmän uutuudesta johtuen tuloksia erilaisten elintarvikkeiden vesijalanjäljistä on toistaiseksi vähän. Mielenkiintoinen tulos löytyy kasvihuonetuotteiden ilmastovaikutuslaskentaa ja vesijalanjälkeä koskevassa tutkimuksessa, jossa todetaan espanjalaisen tomaatin AWARE-pohjaisen vesijalanjäljen olevan noin 91 kertaa korkeampi kuin Suomessa. Jahnsson jatkaa, että HKScan Agrofood Ecosystem® -verkostossa edistetään peltoviljelyn resurssitehokkuutta. ”Pellon satotason nostamisella pienennetään lihan hiili- ja vesijalanjälkeä. Tätä työtä teemme yhdessä sopimustuottajiemme ja kumppaneidemme kanssa.”

Lähde: Cision

Jaa artikkeli

Lue myös

Luontokadon pysäyttäminen vaatii suuryrityksiltä ja finanssialalta välittömiä toimia – OP Ryhmä julkaisee tiekartan luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi

Suuryritykset ovat alkaneet kiinnittää huomiota luontokadon pysäyttämiseen, selviää OP:n Suuryritystutkimuksesta. Edistääkseen luonnon monimuotoisuutta sekä paikallisesti että asiakasvaikutustensa osalta OP Ryhmä julkaisee luonnon monimuotoisuuden tiekartan. Tiekartta on osa OP Ryhmän vastuullisuusohjelman toteutusta ja sisältää toimenpiteet, joilla luonnon monimuotoisuutta edistetään OP Ryhmässä lähivuosina.

Metsä Groupin Kuura-tekstiilikuitu sai tärkeän tunnustuksen vastuullisuusarvioinnissa

Metsä Groupin Äänekosken biotuotetehtaan havusellusta valmistettu Kuura-tekstiilikuitu saavutti "Green Shirt” -luokituksen voittoa tavoittelemattoman ympäristöjärjestö Canopyn auditoinnissa. Järjestön vuosittainen Hot Button Ranking -luokitus on vakiintunut työkalu, jota käytetään globaalissa tekstiili- ja muotiteollisuudessa arvioitaessa puupohjaisten tekstiilikuitujen vastuullisuutta.

S-ryhmä kehittää vesivastuutyötään – Yritysten yhteinen vesihanke käynnistyy ennätyskuivuudesta kärsineessä Espanjassa

Ruoantuotanto kärsii ilmastonmuutoksen voimistamista sään ääri-ilmiöistä, kuten tulvista ja lisääntyvistä kuivuusjaksoista. Ratkaisuja kestävään vedenkäyttöön etsitään nyt myös uudenlaisessa yritysten välisessä yhteistyössä. S-ryhmä, pohjoismaisten osuustoiminnallisten yritysten hankintayhtiö Coop Trading sekä kolme muuta eurooppalaista kaupparyhmää osallistuvat kestävään vedenkäyttöön liittyvään pilotointihankkeeseen. Hanke toteutetaan vesikriittisellä Huelvan ja Doñanan alueella Etelä-Espanjassa. 

Onko yritysten nettovaikuttavuutta mahdollista laskea?

Tämän vuoden Osuustoiminta-lehden Vuosikirjassa käytimme ensimmäistä kertaa Upright Projectin nettovaikuttavuusdataa yritysten vertailemiseen. Malli on nimittäin hyvin kiinnostava ja erityisesti sijoittajat, mutta myös monet suuret suomalaiset yritykset käyttävät sitä jo oman toimintansa positiivisten ja negatiivisten vaikutusten esille tuomiseen ja arviointiin. Mistä Uprightin nettovaikuttavuudessa on kysymys?

Metsä Group ja Valmet kehittävät yhteisen vastuullisuusmallin teollisille investointihankkeille

Metsä Group ja Valmet kehittävät yhteistyössä kattavaa vastuullisuuden toimintamallia liittyen teknologia- ja kunnossapitoinvestointeihin. Toimintamalli sisältää vastuullisuuden eri teemat ottaen huomioon ympäristön, yhteiskuntavastuun ja hyvän hallintotavan (ESG). Mallia on tarkoitus käyttää Valmetin Metsä Groupille toimittamien prosessikokonaisuuksien sekä niihin liittyvien hankintaketjujen vastuullisuuden todentamiseen.