Närpiön Vihannes nostaa omaa rimaa ympäristösertifikaatilla

Osuuskunta Närpiön Vihanneksen pakkaamolle on 9.6.2020 myönnetty kasvihuonealalla harvinainen ISO 14001-ympäristösertifikaatti. Se tarkoittaa, että kaikkien toimintojen ympäristövaikutukset on tunnistettu, niiden hallintaa ja kehittämistä on käyty läpi, ja samalla osuuskunta on sitoutunut pakkaamon toiminnan jatkuvaan parantamiseen. Esimerkki sertifikaatin inspiroimasta toimenpiteestä on pakkaamon kesäkuussa 2020 avattu aurinkovoimala. Aikaisemmin on toteutettu energiaa säästävä ulkoilman hyödyntäminen tuotteiden ja tilojen jäähdyttämisessä. Pakkausmateriaalien hävikkiä seurataan entistä tarkemmin, jotta löydetään parannuskohteita.

Ympäristöjärjestelmän sertifioinnin hakeminen oli Osuuskunta Närpiön Vihannekselle strateginen päätös, jolla haluttiin tehdä jo ennestään hyvästä ympäristöajattelusta erinomaista, myös pakkaamon puolella. Tärkeitä syitä sertifikaatin hakemiseen olivat muun muassa osuuskunnan halu olla alan edelläkävijä ja vastuullinen toimija ympäristöasioissa, vastata sidosryhmien, kuten asiakkaiden, kuluttajien ja omistajien odotuksiin, sekä tarjota lisäarvoa vientineuvotteluihin.

”Kun ympäristönäkökulmasta tehdään koko henkilökunnan juttu, ja toimintaa kehitetään kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti, se välittää tärkeän viestin myös paikallisyhteisölle. Nuoret näkevät meidät potentiaalisena vastuullisena työnantajana myös ympäristöasioissa”, Närpiön Vihanneksen toimitusjohtaja Stefan Skullbacka uskoo.

Laatu ja ympäristöasiat kunnossa

Ympäristösertifikaatti ISO 14001 on jatkumoa pakkaamon ISO 22000 -laatusertifikaatille. Laatupäällikkö Jenni Vuorisen mukaan järjestelmät kytkeytyvät toisiinsa luontevasti, joten hyvä pohja oli jo olemassa. Osuuskunnan viljelijät puolestaan sertifioidaan reilun vuoden päästä Global G.A.P laatujärjestelmän mukaisesti, jossa myös ympäristöasiat otetaan huomioon entistä syvällisemmin. ”He ovat jo nyt maailman huipulla monessa ympäristöasiassa, kuten vedenkäytön tehokkuudessa, biologisessa torjunnassa ja energiatehokkaassa tuotannossa. Myös tuotteiden jäljitettävyys on erinomaisella mallilla”, sanoo Skullbacka.

Kuluttajille ympäristösertifikaatti tulee näkymään osuuskunnan selkeänä pakkausmateriaalifokuksena ja kierrätettävyyden informointina eri kanavissa. Pakkaamon puolella vuotuiset auditoinnit pitävät jatkuvan ympäristöasioihin panostamisen kirkkaana mielessä.
”Tämä luo hyvällä tavalla paineita meille itselle, että ollaan sertifikaatin arvoisia. Kuluttajat ja asiakkaat voivat olla varmoja, että ympäristökuormituksen vähentäminen on keskeistä kaikessa toimintamme kehittämisessä”, kiteyttää Skullbacka.

Lähde: Närpes Grönsaker

Jaa artikkeli

Lue myös

Luontokadon pysäyttäminen vaatii suuryrityksiltä ja finanssialalta välittömiä toimia – OP Ryhmä julkaisee tiekartan luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi

Suuryritykset ovat alkaneet kiinnittää huomiota luontokadon pysäyttämiseen, selviää OP:n Suuryritystutkimuksesta. Edistääkseen luonnon monimuotoisuutta sekä paikallisesti että asiakasvaikutustensa osalta OP Ryhmä julkaisee luonnon monimuotoisuuden tiekartan. Tiekartta on osa OP Ryhmän vastuullisuusohjelman toteutusta ja sisältää toimenpiteet, joilla luonnon monimuotoisuutta edistetään OP Ryhmässä lähivuosina.

Metsä Groupin Kuura-tekstiilikuitu sai tärkeän tunnustuksen vastuullisuusarvioinnissa

Metsä Groupin Äänekosken biotuotetehtaan havusellusta valmistettu Kuura-tekstiilikuitu saavutti "Green Shirt” -luokituksen voittoa tavoittelemattoman ympäristöjärjestö Canopyn auditoinnissa. Järjestön vuosittainen Hot Button Ranking -luokitus on vakiintunut työkalu, jota käytetään globaalissa tekstiili- ja muotiteollisuudessa arvioitaessa puupohjaisten tekstiilikuitujen vastuullisuutta.

S-ryhmä kehittää vesivastuutyötään – Yritysten yhteinen vesihanke käynnistyy ennätyskuivuudesta kärsineessä Espanjassa

Ruoantuotanto kärsii ilmastonmuutoksen voimistamista sään ääri-ilmiöistä, kuten tulvista ja lisääntyvistä kuivuusjaksoista. Ratkaisuja kestävään vedenkäyttöön etsitään nyt myös uudenlaisessa yritysten välisessä yhteistyössä. S-ryhmä, pohjoismaisten osuustoiminnallisten yritysten hankintayhtiö Coop Trading sekä kolme muuta eurooppalaista kaupparyhmää osallistuvat kestävään vedenkäyttöön liittyvään pilotointihankkeeseen. Hanke toteutetaan vesikriittisellä Huelvan ja Doñanan alueella Etelä-Espanjassa. 

Onko yritysten nettovaikuttavuutta mahdollista laskea?

Tämän vuoden Osuustoiminta-lehden Vuosikirjassa käytimme ensimmäistä kertaa Upright Projectin nettovaikuttavuusdataa yritysten vertailemiseen. Malli on nimittäin hyvin kiinnostava ja erityisesti sijoittajat, mutta myös monet suuret suomalaiset yritykset käyttävät sitä jo oman toimintansa positiivisten ja negatiivisten vaikutusten esille tuomiseen ja arviointiin. Mistä Uprightin nettovaikuttavuudessa on kysymys?

Metsä Group ja Valmet kehittävät yhteisen vastuullisuusmallin teollisille investointihankkeille

Metsä Group ja Valmet kehittävät yhteistyössä kattavaa vastuullisuuden toimintamallia liittyen teknologia- ja kunnossapitoinvestointeihin. Toimintamalli sisältää vastuullisuuden eri teemat ottaen huomioon ympäristön, yhteiskuntavastuun ja hyvän hallintotavan (ESG). Mallia on tarkoitus käyttää Valmetin Metsä Groupille toimittamien prosessikokonaisuuksien sekä niihin liittyvien hankintaketjujen vastuullisuuden todentamiseen.