Atria pienentää naudanlihan hiilijalanjälkeä Carbo ympäristölaskurin avulla

Atria on kehittänyt yhteistyössä Valion ja Luonnonvarakeskuksen kanssa nautatilojen hiilijalanjäljen kansallista laskentamallia. Atria on Valion kanssa viime vuoden aikana rakentanut laskentamallista lihanauta- ja emolehmätiloille soveltuvan Carbo® ympäristölaskurin. Laskurin avulla Atrian yli 1 200 naudanlihan tuotantoon erikoistunutta sopimustilaa voivat laskea oman tilansa ilmastovaikutukset ja selvittää tehokkaimmat toimet niiden pienentämiseksi. Valion kehittämän Carbo® ympäristölaskurin avulla maitotilat ovat voineet syksystä 2020 alkaen laskea oman tilansa tuottaman raakamaidon hiilijalanjäljen.

Laskurin avulla tilojen naudanlihan tuotannon hiilijalanjälkeä voidaan mitata tehokkaasti ja luotettavasti. Syntyvän tiedon avulla tilojen on mahdollista toteuttaa ympäristövaikutuksia pienentäviä toimenpiteitä. Toimenpiteet voivat liittyä esimerkiksi eläinten ruokintaan, peltoviljelyyn tai lannan käsittelyyn. Päästöjä vähentävistä toimenpiteistä useimmat myös tukevat tuotannon kannattavuutta.

– Atria tuo Carbo® ympäristölaskurin sopimustuottajiensa käyttöön kuluvan kevään aikana. Atria Nauta palvelun asiakkuuspäälliköt auttavat sopimustuottajia laskurin käytössä, kertoo Atrian naudanlihan hankinnasta vastaava johtaja Sinikka Hassinen.

– Atrian tavoitteena on tuoda naudanlihan kuluttajapakkauksiin tuotekohtainen hiilijalanjälkimerkintä. Suomalaiset kuluttajat tiedostavat yhä paremmin ruuan ympäristövaikutukset ja hiilijalanjäljen merkitseminen on yksi tapa palvella kuluttajia entistä paremmin. Olemme sitoutuneet aktiivisesti vähentämään ympäristövaikutuksia niin omassa tuotannossamme kuin myös koko ruokaketjussa pellolta pöytään,​ sanoo Sinikka Hassinen.

Atrian tavoitteena on olla vastuullisuuden edelläkävijä alallaan. Ilmastonmuutos on aikamme suurin globaali haaste, joka koskettaa suuresti myös Suomea ja suomalaisia. Atrian iso tavoite on hiilineutraali ruokaketju vuoteen 2035 mennessä.

Jaa artikkeli

Lue myös

S-ryhmä kehittää vesivastuutyötään – Yritysten yhteinen vesihanke käynnistyy ennätyskuivuudesta kärsineessä Espanjassa

Ruoantuotanto kärsii ilmastonmuutoksen voimistamista sään ääri-ilmiöistä, kuten tulvista ja lisääntyvistä kuivuusjaksoista. Ratkaisuja kestävään vedenkäyttöön etsitään nyt myös uudenlaisessa yritysten välisessä yhteistyössä. S-ryhmä, pohjoismaisten osuustoiminnallisten yritysten hankintayhtiö Coop Trading sekä kolme muuta eurooppalaista kaupparyhmää osallistuvat kestävään vedenkäyttöön liittyvään pilotointihankkeeseen. Hanke toteutetaan vesikriittisellä Huelvan ja Doñanan alueella Etelä-Espanjassa. 

Onko yritysten nettovaikuttavuutta mahdollista laskea?

Tämän vuoden Osuustoiminta-lehden Vuosikirjassa käytimme ensimmäistä kertaa Upright Projectin nettovaikuttavuusdataa yritysten vertailemiseen. Malli on nimittäin hyvin kiinnostava ja erityisesti sijoittajat, mutta myös monet suuret suomalaiset yritykset käyttävät sitä jo oman toimintansa positiivisten ja negatiivisten vaikutusten esille tuomiseen ja arviointiin. Mistä Uprightin nettovaikuttavuudessa on kysymys?

Metsä Group ja Valmet kehittävät yhteisen vastuullisuusmallin teollisille investointihankkeille

Metsä Group ja Valmet kehittävät yhteistyössä kattavaa vastuullisuuden toimintamallia liittyen teknologia- ja kunnossapitoinvestointeihin. Toimintamalli sisältää vastuullisuuden eri teemat ottaen huomioon ympäristön, yhteiskuntavastuun ja hyvän hallintotavan (ESG). Mallia on tarkoitus käyttää Valmetin Metsä Groupille toimittamien prosessikokonaisuuksien sekä niihin liittyvien hankintaketjujen vastuullisuuden todentamiseen.