Merkittävä muutos maaseuturahoituksen yritystuissa:  
Osuuskunnat vihdoin mukaan samalle viivalle 

Valtioneuvoston hyväksymän asetusmuutoksen mukaisesti osuuskunnat saavat vihdoin mahdollisuuden samoihin maaseudun rahoitustukiin kuin muut yritysmuodot. Tämä luo mahdollisuuden uuden osuustoiminnan kasvulle maaseudulla. 

Asetukset tulevat voimaan 6.4.2023. Tukien hakeminen käynnistyy vaiheittain Ruokaviraston erikseen tiedottamina ajankohtina.

Ely-keskusten ja Leader-ryhmien kautta maaseuturahoituksen yritystuet ovat viime vuosikymmeninä sisältäneet tarkat kelpoisuusehdot niitä hakevalle yrittäjälle. Tuet eivät ole tunnistaneet osuuskuntamuotoa ja siksi niitä on myönnetty lähinnä yksinyrittäjille ja osakeyhtiöille.  

Määritelmien epätarkoituksenmukaisuus on ollut tukien myöntäjien mielestä harmillinen. Uudistuksen myötä kelpoisuusehdot perustuvat osuuskuntaan yrityksenä, eivät sen jäseniin. 

– Maaseudun osuuskunnille on syntymässä uusi aika, rahoitus- ja kehittämistukia on tarjolla monipuolisesti osuuskunnille, arvioi tilannetta osuustoimintajohtaja Kari Huhtala osuuskuntien keskusjärjestö Pellervosta.  

Valmistelu-, käynnistys-, kehittämis- ja investointitukia

Maa- ja metsätalousministeriön valmisteleman esityksen mukaan tarjolla on valmistelu-, käynnistys-, kehittämis- ja investointitukea.  

Uusia tukia on osuuskunnille tarjolla niin toiminnan selvittely- kuin käynnistämisvaiheeseen. Tavoitteena on kannustaa maaseudun asukkaita ja yrityksiä ideoimaan uusia yhteistoiminnan muotoja ja kehittämään jo olemassa olevaa yhteistyötä. 

Käytännössä tukea voi hakea sekä ELYiltä  että alueellisilta Leader-ryhmiltä, hakijasta tai tukimuodosta riippuen. Varsinaisia toimialarajoituksia ei ole, joskin liikennehankkeisiin ja isoihin tietyökonehankintoihin tukia ei olla näillä näkymin myöntämässä.  

Jos ei osuuskuntia olisi jo keksitty sata vuotta sitten, ne pitäisi keksiä nyt, naurahtaa Ruokaviraston johtava asiantuntija Reijo Martikainen maaseudun kehittämisosastolta.  

Maaseudun yritys- ja investointitukien tuet pähkinänkuoressa 2023-27 

Yleisesti ottaen yritystoiminnalla tulee olla edellytykset taloudellisesti kannattavaan liiketoimintaan. Muun muassa seuraavanlaisia tukia voidaan maaseudulla hakea osuuskuntien toiminnan käynnistämiseen ja kehittämiseen: 

  • Käynnistämistuen hakemisen valmistelu: 2000 e 
  • Osuuskunnan käynnistäminen 7500 e
    • tuki tarkoitettu ensisijaisesti ulkopuolisten asiantuntijapalveluiden hankintaan 
    • tavoitteena vähintään yhden henkilön toimeentulo ja 15 000 euron vuosiliikevaihto
  • Yritystoiminnan kehittäminen, 50 %,  enintään 100 000 e kustannuksista (ELY) tai 3000 e (Leader)
  • Investointituki 5000 – 100 000 e kustannuksiin Leader 20-40 %, ELY vähintään 10 000 e kustannuksiin 20-40%
  • Investoinnin toteutettavuustutkimus 50 %, enintään 50 000 e tutkimus (ELY)
  • Hanketuki 3-10 viljelijän tuotannollisen tai muun yhteistyön kehittäminen, tuki enintään 75 %  

Tukien haun alkamisesta kerrotaan muun muassa: https://maaseutu.fi/yrittajalle/ 

Jaa artikkeli

Lue myös

Osuustoimintajohtajat vaativat: Osuuskunnat osaksi opetusta – talouskasvatus on vajavaista ilman niitä

Osuuskuntien Keskusjärjestö Pellervo luovutti tänään eduskunnassa yhdessä jäsentensä kanssa vetoomuksen tiede- ja kulttuuriministerille Talvitielle sekä eduskuntaryhmien edustajille: nykyinen talous- ja yrittäjyysopetus antaa nuorille vajavaisen kuvan taloudesta. Vaikka yli 90 % suomalaisista on jäseninä osuuskunnissa ja keskinäisissä yhtiöissä, vain kolmasosa tuntee yritysmallin.

Osuuskunnat vahvoilla Suomen houkuttelevimpien työnantajien 2025-listoilla

Vuoden 2025 Universumin työnantajatutkimus paljastaa, että osuustoiminnalliset yritykset menestyvät erinomaisesti suomalaisilla työmarkkinoilla. Tutkimus mittaa vuosittain erikseen eri alojen korkeakouluopiskelijoiden sekä ammattilaisten käsityksiä ihannetyönantajista. Kaupallisen alan asiantuntijoiden kärkikaksikko pysyi muuttumattomana: ykkösenä OP-Ryhmä ja toisena S-Ryhmä.

Osuuskunnat yrittäjyyskasvatuksen ytimessä

Yrittäjyyskasvatus on tärkeä osa opintoja, mutta se ei saa jäädä pelkästään teoriaksi. Todellinen oppi syntyy tekemällä. Suomessa on pitkät perinteet opiskelija- ja oppilaitososuuskunnilla sekä toisella asteella että korkeakouluissa ja tätä vahvuutta kannattaa vaalia. Tällä hetkellä yli 60 oppilaitoksessa on toimiva osuuskunta.

Tilaa uutiskirje