Pellervo tuo lausunnossaan esiin painopistevalintojen riskit ja mahdollisuudet sekä korostaa tasapuolisen ja monimuotoisen elinkeinopolitiikan merkitystä. Lisäksi nostetaan osuuskuntien rooli ja esitetään konkreettisia ehdotuksia rahoitus- ja tukijärjestelmien kehittämiseksi sekä alueellisen potentiaalin hyödyntämiseksi.
Lausunnot
Lausuntopyyntö DN:o VN/26268/2022 Kiitämme mahdollisuudesta lausua hallituksen esitysluonnoksesta vesihuoltolain muutokseksi. Osuuskuntien Keskusjärjestö Pellervo ry (jäljempänä Pellervo) on suomalaisen osuustoiminnan ja osuuskuntien yhteistyö- ja edunvalvontajärjestö. Pellervo edustaa laajasti suomalaista osuustoimintakenttää kaikilta toimialoilta. Suomalaisia vesiosuuskuntia Pellervossa edustaa Suomen Vesihuolto-osuuskunnat SVOSK ry. Lausuntonamme esitämme kunnioittavasti seuraavaa: 1. Yleistä Lausunnossamme haluamme nostaa esiin erityisesti osuuskuntanäkökulman kansalliseen vesihuoltoon. Pidämme erittäin
Luonnoksessa valtioneuvoston yrittäjyyden periaatepäätökseksi on tunnistettu keskeiset yrittäjyyden edistämisen toimet, joita tarvitaan. Yritysten luottamusta työllistää, kehittää liiketoimintaa ja investoida Suomessa sekä kasvaa ja kansainvälistyä tarvitaan. On myös lisättävä luottamusta siihen, että Suomessa kannattaa ryhtyä yrittäjäksi. Suomen tulee olla myös houkutteleva ulkomaalaisille työntekijöille ja opiskelijoille.
Kiitämme mahdollisuudesta lausua hallituksen esitysluonnokseen sisältyvästä ehdotuksesta finanssialan asiakasbonusten verotuskäytänteiden uudistamiseksi. Osuuskuntien Keskusjärjestö Pellervo ry (jäljempänä Pellervo) on suomalaisen osuustoiminnan ja osuuskuntien yhteistyö- ja edunvalvontajärjestö. Pellervo edustaa laajasti suomalaista osuustoimintakenttää kaikilta toimialoilta. Pellervon jäseninä on yli puolet osuuspankeista ja osuuskaupoista, merkittävimmät keskinäiset vakuutusyhtiöt, valtaosa maa- ja metsätalousosuuskunnista, infraosuuskuntia sekä pieniä osuuskuntia edustavia jäsenorganisaatioita. Osuustoiminta on
Hallituksen esitys kestävyysraportointidirektiivin kansallisesta sääntelystä on eduskunnassa edennyt talousvaliokunnan käsittelyyn. Pellervon lakiasiainjohtaja Anne Kontkanen oli aiheesta kansanedustajien kuultavana ja jätti valiokunnalle kirjallisen lausunnon. Sen keskeisin viesti on, että kriteerit raportoinnista vapautettavien alkutuotannon osuuskunnista tulee määritellä tarkemmin. Pellervon toiveena on, että kirjanpitolakiin lisättäisiin hankintaosuuskunnan määritelmä esimerkiksi seuraavanlaisesti: Hankintaosuuskunnalla tarkoitetaan tässä yhteydessä sekä niitä tuottajaosuuskuntia, jotka hankkivat
TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖLLE Lausuntopyyntö VN/30930/2022 RYHMÄMUOTOISESTI TOIMIVAN OSUUSKUNTARYHMÄN OIKEUS SOPIA KESTÄVYYSRAPORTOINNIN TOTEUTTAMISESTA KESKITETYSTI Kiitämme mahdollisuudesta lausua kestävyysraportointidirektiivin (EU/2022/2464 kansallista täytäntöönpanoa koskevaan hallituksen esitysluonnokseen. Osuuskuntien keskusjärjestö Pellervo ry (jäljempänä Pellervo) on suomalaisen osuustoiminnan ja osuuskuntien yhteistyö- ja edunvalvontajärjestö. Pellervo edustaa laajasti suomalaista osuustoimintakenttää kaikilta toimialoilla. Pellervon jäseninä on yli puolet osuuspankeista ja osuuskaupoista, merkittävimmät keskinäiset vakuutusyhtiöt,
RYHMÄMUOTOISESTI TOIMIVAN OSUUSKUNTARYHMÄN OIKEUS SOPIA KESTÄVYYSRAPORTOINNIN TOTEUTTAMISESTA KESKITETYSTI Kiitämme mahdollisuudesta lausua kestävyysraportointidirektiivin (EU/2022/2464 kansallista täytäntöönpanoa koskevaan hallituksen esitysluonnokseen. Osuuskuntien keskusjärjestö Pellervo ry (jäljempänä Pellervo) on suomalaisen osuustoiminnan ja osuuskuntien yhteistyö- ja edunvalvontajärjestö. Pellervo edustaa laajasti suomalaista osuustoimintakenttää kaikilta toimialoilla. Pellervon jäseninä on yli puolet osuuspankeista ja osuuskaupoista, merkittävimmät keskinäiset vakuutusyhtiöt, valtaosa maa- ja metsätalousosuuskunnista, infraosuuskuntia
Edustamiemme osuustoiminnallisten yritysten osalta pidämme ensisijaisen tärkeänä sitä, että valmistelussa huomioidaan osuustoiminnallisten yritysten osakeyhtiöistä poikkeava liiketoimintamalli. Osana kestävyysraportointidirektiivin kansallista voimaansaattamista tulisi kirjanpitolakiin ottaa säännökset, joiden mukaisesti ryhmärakenteella toimivilla osuuskunnilla on osakeyhtiöitä vastaava mahdollisuus siihen, että yksittäiset osuuskunnat vapautetaan konsernirakenteella toimivien osakeyhtiöiden tavoin raportointivelvollisuudesta, jos osuuskuntien omistaman keskusyhteisön toimintakertomukseen sisällytetään omistajaosuuskuntien vastuullisuustiedot.
Osuustoimintakeskus Pellervo ry kannattaa EU-tasoista yritysvastuusääntelyä ja pidämme ehdottoman tärkeänä ja järkevänä, että EU toimii asiassa suunnannäyttäjänä. Direktiiviesitys on kuitenkin laaja ja paikoin vaikeaselkoinen kokonaisuus, jolla on kauaskantoisia vaikutuksia sekä yritysten arvoketjuihin että niitä ympäröivään yhteiskuntaan. Direktiivillä luodaan myös osittain uudenlaista lainsäädäntöä.
Pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelmaan on kirjattu, että työ- ja elinkeinominiteriön johdolla laaditaan kaupan alan tulevaisuusselonteko, Tavoitteena on voida kehittää toimialaa strategisesti ja pitkäjänteisesti. Kaupan alan tulevaisuuselonteko liittyy käynnissä olevaan kaupan toimialan muutokseen Suomessa ja kaupan rakenteiden globaaliin murrokseen. Myös koronaviruspandemia ravistelee kaupan toimialaa. Työ- ja elinkeinoministeriö on asettanut valmistelun tueksi ohjausryhmän, jonka puheenjohtaja on osastopäällikkö Ilona Lundström.