Pellervo toivoo kestävyysraportointiin selvennyksiä vapautettavien osuuskuntien kriteereistä

Hallituksen esitys kestävyysraportointidirektiivin kansallisesta sääntelystä on eduskunnassa edennyt talousvaliokunnan käsittelyyn. Pellervon lakiasiainjohtaja Anne Kontkanen oli aiheesta kansanedustajien kuultavana ja jätti valiokunnalle kirjallisen lausunnon. Sen keskeisin viesti on, että kriteerit raportoinnista vapautettavien alkutuotannon osuuskunnista tulee määritellä tarkemmin.

Pellervon toiveena on, että kirjanpitolakiin lisättäisiin hankintaosuuskunnan määritelmä esimerkiksi seuraavanlaisesti:

Hankintaosuuskunnalla tarkoitetaan tässä yhteydessä sekä niitä tuottajaosuuskuntia, jotka hankkivat pääasiassa jäseniltään näiden alkutuotantoon kuuluvia elintarvikkeita ja nyyvät ne edelleen jalostettaviksi, että niitä tuottajaosuuskuntia, jotka itse jalostavat ja markkinoivat pääasiassa jäseniltään hankkimat näiden alkutuotantoon kuuluvat elintarvikkeet."

Lisäksi Pellervo esittää, että mainintaa liikevaihdon osuuskunta-osuuden suuruudesta täydennettäisiin vaikkapa näin:

"Osuuskunta...tai jonka liikevaihdosta enemmän kuin puolet kertyy pääasiassa sen jäseniltä hankkimien, alkutuotantoon kuuluvien ja niistä jatkojalostettujen elintarvikkeiden myynnistä...."

Pellervon lausunnossa kiitetään, että mahdollisuus ryhmätasoiseen raportointiin on lisätty esitykseen sen valmisteluvaiheessa.

Pellervon lausunto kestävyysraportointidirektiivistä eduskunnan talousvaliokunnalle 18.10.2023 (PDF)

Pellervon lausunnon keskeinen sisältö talousvaliokunnalle esitettynä diasarjana 20.10.2023 (PDF)

Jaa artikkeli

Lue myös

Pellervon kannanotto osuuskuntaidentiteetistä

Kansainvälinen osuustoimintaliitto ICA on joulukuussa 2021 aloittanut arviointiprosessin, jonka tarkoituksena on selvittää, kuinka hyvin globaali osuuskuntaidentiteetti on määritelty. Pellervon hallitus on nyt koostanut suomalaisen osuustoiminnan yhteisen kannanoton osuuskuntaidentiteetistä ja lähettänyt sen ICA:lle.