Pellervon valtuuskunta kokoontui Helsingissä

Pellervon valtuuskunnan puheenjohtaja maanviljelysneuvos Timo Komulainen korosti valtuuskunnan kokouksessa osuuskuntien yhteistyön tärkeyttä. Hän toivotti vuoden vaihteessa Pellervo-Seuran jäseneksi palanneen Pohjois-Karjalan Osuuskaupan tervetulleeksi. ”Tilaa Pellervosta jäsenenä löytyisi myös esimerkiksi muille osuuskaupoille ja -pankeille, jotka eivät yhdistyksen piirissä vielä tällä hetkellä ole”, Komulainen jatkoi.

Valtuuskunta kokoontui vuoden ensimmäiseen kokoukseensa Helsingissä 7.3. Vuoden vaihteessa tehtävänsä aloittanut valtuuskunnan puheenjohtaja Komulainen johti puhetta kokouksessa ensi kertaa.

Pellervon hallituksen puheenjohtaja metsäneuvos Martti Asunta kävi läpi järjestön alkuvuoden toimintaa ajankohtaiskatsauksessaan. ”Pellervon julkaisutoiminnan yhtiöittäminen Pellervo-Media Oy:öön on ollut vuoden alun tärkeä asia. Yhtiöittämisen tavoitteena on ollut vahvistaa valtavirrasta poikkeavaa kehitystä, jota esimerkiksi Kodin Pellervon levikin nouseva kehitys on osoittanut”, Asunta kertasi.

Valtuuskunta hyväksyi kokouksessa Pellervo-Seuran tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen sekä kutsui koolle Pellervon vuosikokouksen, joka järjestetään 9.4. Pellervon Päivän yhteydessä. Samalla valtuuskunta toivoi laajaa osallistumista Pellervon Päivään niin järjestön jäsenten, kuin muunkin osuustoimintaväen toimesta.

Jaa artikkeli

Lue myös