Osuustoimintayritysten johtamisesta käsikirja

Uutuusteos auttaa osuuskunnissa tai keskinäisissä vakuutusyhtiöissä toimivia ihmisiä ymmärtämään osuustoiminnan omaa pelitapaa ja menestystekijöitä ja näin vahvistamaan otettaan osuustoimintayritysten strategisesta johtamisesta.

Osuustoimintayritysten johtamisen professori Iiro Jussila pureutuu kirjassaan ”Tiedolla, taidolla, intohimolla – liikeyrityksen ja omistajayhteisön johtaminen” jäsenpohjaisten organisaatioiden johtamiseen kysymykseen.

”Osuustoiminnallisen liiketoimintamallin tutkimus on edistynyt merkittävästi viime vuosina. Osuustoimintayritysten strategisen johtamisen alueella on ollut tähän saakka niukasti oppikirjatarjontaa. Uutuuskirja täyttää merkittävän tietämysaukon”, Jussila tiivistää.

Jussila katsoo, että osuustoiminta on tulevaisuuden yritysmalli. Osuustoimintayritysten menestys yhteiskunnan ja markkinoiden eri kilpailukentillä edellyttää mallin omista lähtökohdista rakentuvaa strategisen johtamisen osaamista. Kirjan tarkoituksena on toimia apuna tuon osaamisen kehittämisessä.

Kirjan tärkein kohderyhmä ovat osuustoimintayritysten johto ja omistajahallinto. Kirja ottaa kantaa yleiseen keskusteluun omistajuudesta, omistajaohjauksesta, edustajistojen, hallintoneuvostojen, hallitusten ja toimitusjohtajien asemasta ja tehtävistä osuustoimintayrityksissä. Lopuksi teos pohtii osuustoimintamallin mahdollisuuksia informaatioaikakautena.

Kirjan kohderyhmä ei rajoitu osuustoimintaan. Se sopii erinomaisesti myös muiden jäsenpohjaisten organisaatioiden johtamiseen ja toiminnan kehittämiseen.

Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa professuuria hoitavan Jussilan kirja pohjaa 13 vuotta jatkuneeseen määrätietoiseen osuustoimintajohtamisen tutkimus-, opetus- ja valmennustoimintaan.

Kirjan on julkaissut osuustoiminnan kehittämisjärjestö Pellervo-Seura ry ja se on syntynyt prosessissa, jonka moottorina on ollut keskeisesti Osuustoiminnan neuvottelukunta. Pellervon toimitusjohtaja ja Osuustoiminnan neuvottelukunnan sihteeri Sami Karhu korostaa, että teos on osa syvällistä ja laajapohjaista prosessia, jossa osuustoiminta ja yliopistot tekevät yhteistyötä osuustoiminnallisen liiketoimintamallin kehittämiseksi.

”Nyt käsillä oleva teos on tärkeä etappi pitkällä matkalla eteenpäin. Meitä on kiinnostanut, mitkä ovat osuustoimintayrityksen aidot kilpailuedut avoimessa markkinataloudessa ja miten yrityksiä voidaan johtaa niin, että nämä kilpailuedut toteutuvat käytännössä. Olemme halunneet, että myös liiketaloustieteilijät ja johtamisen asiantuntijat paneutuvat aiheeseen. Niin on nyt tapahtunut”, totesi Sami Karhu.

Hänen mukaansa kyse on myös globaalista pyrkimyksestä nostaa osuustoiminnallista liiketoimintamallin potentiaalia ihmiskasvoisen ja arvopohjaisen talouden kehittämiseksi.

Lisätietoja:

Iiro Jussilalta, iiro.jussila@lut.fi , puh. 050 4659 899.
Sami Karhulta, sami.karhu@pellervo.fi , puh. 0400 545 989
Kirjan tilaukset: http://www.pellervo.fi/tiedolla-taidolla-intohimolla

Iiro Jussilan lyhyt kirjaesittely:

[advanced_iframe securitykey=”da39a3ee5e6b4b0d3255bfef95601890afd80709″ width=”650″ height=”350″ src=”https://www.youtube.com/embed/JiOpViw96rs” frameborder=”0″ allowfullscreen]

Jaa artikkeli

Lue myös

Pellervon muutosneuvottelut päättyneet

Osuuskuntien Keskusjärjestö Pellervo tiedotti 21.8.2024 aloittavansa neuvottelut järjestön henkilöstön muutostarpeesta tuotannollisista ja taloudellista syistä. Hallitus on kokouksessaan 3.9.2024 päättänyt, että kolme henkilöä irtisanotaan.

Tilaa uutiskirje