Uusi kirja tuottajaomisteisten yritysten johtamisesta

Kymmenen vuotta etuajassa

Toimitusjohtajalla on vuorineuvos Simo Palokankaan mukaan kaksi keskeistä asiaa, jotka hänen pitää hallita mahdollisimman hyvin. Ensiksi hänen pitää ymmärtää yrityksen menestyksen perustekijät ja tämän ymmärryksen avulla päästä yli päiväkohtaisten ongelmien. Pitää olla oikealla tiellä ja mennä oikeaan suuntaan.

Toinen asia on ihmisten johtaminen, jonka merkitys aina vain korostuu. Hyvällä johtajalla liiketoiminnan johtamisen ja ihmisten johtamisen tulee lisäksi kytkeytyä toisiinsa. Pelkästään hyvä ihmisten johtaminen ei riitä, ellei sitä pystytä käyttämään yrityksen menestykseksi.


Vuorineuvos Simo Palokangas kirjan julkaisutilaisuudessa.

Osuustoiminnallisessa yrityksessä toimitusjohtajalla on usein yksi tehtävä enemmän kuin muissa yritysmuodoissa: johtajan on huolehdittava siitä, että osuuskunnan hallitus tekee päätökset omistajien näkökulmasta. On erotettava omistajan ja raaka-aineen toimittajan roolit. Tuottajaomistajien oma etu saattaa käydä yksiin yrityksen edun kanssa vasta pidemmällä aikajänteellä.

Yritysten johdossa vaaditaan erityisesti kykyä ennakoida tulevaa; toimitusjohtajan pitää miettiä asioita 5-10 vuoden aikajänteellä eteenpäin. Jos johto vain reagoi nykytilaan ja näkyvissä oleviin muutoksiin, ollaan talouden murroksissa auttamattomasti myöhässä. Vaikka tulevaa kehitystä ei aina pysty ennustamaan, sen pohtiminen luo valmiuksia ennakoivaan päätöksentekoon.

Tuore kirja on tarkoitettu kaikille osuustoiminnallisten yritysten johtotehtävissä toimiville ja niitä tavoitteleville. Tarkoituksena on kertoa hyvin käytännönläheisesti, miten toimitusjohtaja hoitaa jokapäiväistä tehtäväänsä. Kirja paneutuu myös toimitusjohtajan ja hallituksen puheenjohtajan sekä muun hallituksen yhteistyöhön.

Vuorineuvos Simo Palokangas toimi työuransa aikana useissa suomalaisissa viljelijälähtöisissä yrityksissä. Ura alkoi Sata-Hämeen Osuusteurastamossa ja jatkui Munakunnassa, Lännen Tehtaat Oyj:ssä, HK Ruokatalo Oyj:ssä ja lopuksi hallituksen puheenjohtajana Raisio Oyj:ssä. Yhteistä näissä yrityksissä on, että maanviljelijät käyttävät niissä päätösvaltaa samalla kun he ovat raaka-aineen toimittajia omaan yritykseensä. Tämä tuo toimivalle johdolle erilaisen haasteen normaaliin pörssiyritykseen nähden.

”Omana aikanani tämä ei aiheuttanut ristiriitaa, mutta siemen siihen on olemassa, mikäli käytännön toiminta ja luottamus eivät ole kunnossa”, vuorineuvos korostaa.

Vuorineuvos Simo Palokankaan kirja ”Kymmenen vuotta etuajassa. Toimitusjohtaja tuottajaomisteisessa yrityksessä”, julkaistaan Pellervo Seuran kustantamana 22.9.2016.

 
Julkaisuseminaarin vieraita.

Kirja on tilattavissa Pellervon verkkokaupasta.

Lisätietoja antavat vuorineuvos Simo Palokangas, puh. 0400 521 697 ja Pellervo-Seuran toimitusjohtaja Sami Karhu, puh. 0400 545 989, sami.karhu@pellervo.fi

Pellervo-Seura ry on osuustoiminnallisten yhteisöjen valtakunnallinen palvelu-, yhteistoiminta- ja etujärjestö. Sen tarkoituksena on osuustoiminnan arvojen ja periaatteiden esiintuominen, uusien osuuskuntien perustamisen edistäminen ja jäsenyhteisöjen toimintaedellytysten parantaminen. Järjestö on perustettu vuonna 1899. www.pellervo.fi

Jaa artikkeli

Lue myös

Pellervon lausunto Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan toimijoiden strategiset painopisteistä, toimialoista ja osaamiskeskittymistä

Pellervo tuo lausunnossaan esiin painopistevalintojen riskit ja mahdollisuudet sekä korostaa tasapuolisen ja monimuotoisen elinkeinopolitiikan merkitystä. Lisäksi nostetaan osuuskuntien rooli ja esitetään konkreettisia ehdotuksia rahoitus- ja tukijärjestelmien kehittämiseksi sekä alueellisen potentiaalin hyödyntämiseksi.

Ehdota Vuoden osuustoimintatekoa! 

Pian on aika jälleen nostaa esiin mitä puhuttelevaa on jokin osuuskunta, -pankki tai keskinäinen vakuutusyhtiö äskettäin tehnyt: Uusi avaus paikallisyhteisön hyväksi? Painava jäsenhyöty? Innovatiivinen tapa olla osuustoiminnallinen? Pellervon Päivässä 2. huhtikuuta 2025 tullaan julkistamaan toisen kerran Vuoden osuustoimintateko. 

Tilaa uutiskirje